IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

HuhPerjantai 24.10.2008 16:24

Näinpä hämmentäviä unia, ihan jotain friikkiä. Nousin sitten ylöz ja kävelin veskiin sillee dumdidum ja noin neljän minuutin kuluttua iski hirveet tuskat. Niinku kaikki selkärangan palaset olis irrallaan ja pelkästään hermo pitää niitä yhdessä.

Graurr.

Katselen Big Brotheria missä Munya ja Kassu puhuvat Suomen ja Afrikan eroista. Munya ja Kassu ovat samaa mieltä siitä että mieluummin muuttaisi liian kylmään kuin liian kuumaan koska vaatteita voi aina lisätä mutta kylmyyttä on hankala saada liian kuumaan ympäristöön. Lisäksi Kassu sanoi suomalaisten tarvitsevan kaiken auringon jonka Suomessa saa mutta Afrikassa suomalaiset palaisivat liekeissä. Munya totesi että kyllä heidänkin hiuksensa palavat Afrikan auringossa vaikka ne ovatkin vahvempaa tekoa.

Munya sanoi palaavansa Suomeen jos tämä voittaa African Big Brotherin. "Drinks are on me!"
Kassu totesi että Munya voisi maksaa myös hänen lippunsa Afrikkaan.

Munya löytyy Facebookista ja kaikki tekevät sinne yhteisön josta löytävät toisensa. Ei ihan IrkkuGalleria riitä enää :>

Hurjin kulttuuriero lienee kuitenkin se, että pari viikkoa ennen kuin Munya meni Afrikan Big Brother -taloon, hänen serkkunsa kuoli. Ilmeisesti Zimbabwen Inflaatiokuningas, hallitsija joka on yksivaltaisesti vallinnut maata yhden puolueen kanssa. Zimbabwessa on vaarallista sanoa mitään poliittista ja Munyan serkku oli tukenut oppositiopuoluetta, antanut näiden jopa kokoontua kotonaan. Eräänä iltana sitten Puolueen kannattajat olivat hakanneet miesparan kovaan kuntoon ja koska Zimbabwessa ei ole pahemmin hoitoa ja lääkkeitä saatavilla, kuoli poika kahden viikon päästä tapahtuneesta. Sitten pari viikkoa tästä, asteli Munya taloon.

Valkoinen mies on kyllä sotkenut Afrikan asiat melko hyvin. Zimbabwessa 20% ihmisistä on AIDS-tartunta. Köyhyyttä ja surkeutta löytyy ja kuten sanottua, rahayksiköstä tipautettiin vasta 12 nollaa pois. Toivon että se ikivanha hallitsija kuolisi tai että tulisi jokin vallankaappaus.

Tänään Munya lähtee ja Johan luultavasti myös. Saa nähdä onko mies enää suomalainen, ainakaan samalla tavalla. Anniinakin on oppinut englantia vähäsen, ei ole enää niin "This eat is finnish food".

Makaan selälläni sohvalla, mun oikea reiteni puutui ihan kokonaan ja nyt sitä ei tunnu saavan hereille. Ei taida olla hyvä merkki.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.