IRC-Galleria

Minäki olisin halunnut mukaan.

..ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin voinut olla mukana.

40/100: Jacob's ladder

41/100: Look who's talking now

42/100: There will be blood
Maailman kaksi raivostuttavinta henkilöitymää elokuvassa ovat Daniel Plainview ja Saarnamies Eli.

Elokuvassa on tommosta ihmeellistä riitasointuthrillerimusiikkia, mistä ihmeestä se on. Tulee mieleen 2001, Lost tai Hohto mut jossain oli tommosta häiriintynyttä musiikkia. Olen kummastellut sen käyttöä tässä leffassa, mitä se symboloi, Danielin sisäisiä demoneitako? Tulevaa pahaa? Ihmisiä väärillä raiteilla? Pahoja aikeita? En vieläkään kyllä tiedä miten tämä loppuu, varmaan johonkin lohduttomaan kohtaloon. Noh, se selviää nopeasti kun tää loppuu ihan just.

Öö just. Pistäsin rahani niihin sisäisiin demoneihin.

Tästä välistä varmaan unohtui jotain kun oon unohtanu blogailla, sweeneyn katoin kai perjantaina. :o

37/100: Sweeney Todd
Klassikko <3

38/100: In-Laws
Hupaisaa paperisilppuperhekomediaa missä on Michael Douglas. Vakavastiotettavuus 2, viihdyttävyys 3 (kymmenestä). Menee hyvin epätoivoiselle.

39/100: Blue velvet
Kyle MacLachlan ja muutama muu Twin Peaksista tuttu mukana ehkä Lynchin järkevimmistä elokuvista. Noh, kyl sen elefanttimiehen kanssa tajusi ja Lost Highway alkoi jo olemaan hieman.. eksentristä. Mies selkeästi alkoi toteuttamaan itseään tosissaan jossain 90-luvun taitteessa. Sen jälkeen kaikki onkin sitäsuntätä jota sopii miettiä.

Mutta parasta on kun Twin Peaksissa näkee itse herra ohjaajaakin, puolikuuron poliisipomon roolissa.
Täytyy kyllä sanoa että Lynchin leffoissa musiikki on vähintään yhtä suuressa osassa kuin Tarantinollakin, kumpikin sisällyttää musiikkiinsa piiloviestejä jotka ohjaavat elokuvaa tarinan ohella.

Jalkaonpuutunuthajottaa!!!!11

Iwantspepsiwhymenotgetpepsidrink?

Rick Astley is da best after all!
..you have been rickrolled..
http://www.youtube.com/watch?v=cJG0VZ0Ul-M

Näin Rick toteaa rickrolling-ilmiöstä:
http://www.youtube.com/watch?v=OqZfQflmmtc

Jos kuvitellaan että ihmisillä on erilaisia tasoja, joilla he työskentelevät ja elävät.
Minä olen ylemmällä tasolla kuin kassa, koska kassan tarkoitus on palvella minua.
Tarhaikäinen lapseni on minusta alemmalla tasolla koska olen hänen äitinsä, mutta tarhan täti on minua ylemmällä koska hän tarjoaa tarhapaikan ja huolenpitoa lapselleni minun poissaollessani.
Opettaja, tarkastaja, konduktööri ja poliisi ovat minua ylempänä.
Opiskelija, partiolainen, vapaaehtoistyöntekijä ja myyjä ovat minua alempana.
Tämä on siis johdantoa siihen mitä tajusin.

Koen siis aina olevani muiden ylä- tai alapuolella. Huomasin kuitenkin että ihmiset joiden koen olevan minua ylempänä, saavat minussa aikaan kummallista aggressiota, siis tarkoittaen sitä että kuvittelen heidän käytöksessään jotain olematonta aggressiota minua kohtaan.

Ikäänkuin he olisivat kriittisiä, ärsyyntyneitä tai kyllästyneitä minuun ja olemukseeni. Tämä toistuu vaikka se ihminen joka on minua ylempänä, olisi joku maailman vähiten kriittinen ja pelottava.

Mistä semmoinen fiilis tulee?
Onkse taas jotain näitä isäkompleksin peruja.

Tämä on taas yksi seikka joka selittää käytöstäni joissain tilanteissa.
Sen kieron lääkärikäynnin kanssa taisi käydä samoin, sen "ootko vähän surkee"-asenne oikein ruokki sitä mun aggressiokompleksiani enkä muutenkaan ole ihan periaatteesta ottanut paskaa vastaan keneltäkään, sen jälkeen kun karkasin kotoa. Mun elämäni oli siihen asti ollut pelkkää nielemistä, nyt en kyllä enää anna elämääni kenenkään muun haltuun. En enää ikinä. Se on mun. Näpit irti.

oNpa hyvä fiilis kun sain pimpattua kotisivuni vähän parempaan kuntoon. Siellä on nyt niitä taustakuviakin, jos himoitsette. (http://maraia.net)

Paitakauppa pitäis saada oikeasti hyväksi, tähän mennessä se on ollut vähän niinkuin Vaiheessa.

Katselin noita mun kuvia ja mietin et noistahan vois työstää jotain uraamuistuttavaa jos jaksaisi. Cattus on kuitenkin toimiva käsite, ideoita mahdollisesti on ja ilmeisesti ne ovat kovasti ihmisten mieleen. Olisi muutenkin kiva omistaa joku Oma Juttu.

No mutta kotisivut on hienot vaikka ne ovatkin vaatimattomat, yksinkertaiset ja jotain Dreamweaverishittii. Jos niistä sivuista lähtee hakemaan jotain ammatillisuutta, on hieman hukassa kun se pääasia on enimmäkseen siinä mun kädenjäljen ja ajatusten paikkeilla. Eiköhän sinne tule lisää materiaalia kunhan Joukaelunteri (http://joulukalenteri.maraia.net) potkastaan käyntiin.

kyl mun on pakko mennä lekuriin ja lyödä nyrkki pöytään et saatana.
Jalat on ollu tänään yhteensä noin 3-4 tuntia puuduksissa. Tuntuu niinku siltä et ku lapsena juoksi keskellä talvea ulkona tuntikausia ja sit iho kylmeni hiljalleen. Sittenku tuli kotiin niin oli ihan kylmettyneet reidet ja jos oli liian kauan ollut ulkona niin niitä reisiä alkoi särkeä tai kolottaa tai kirveleen vai miten sitä nyt kuvais.

Käy kipiää. Eikä sitä puutumista saa pois kovinkaan helposti kun se tuntuu puutuvan jatkuvasti pahemmin ja useammin.

Eikä yksikään lääkäri reagoi. Jalmari sanoi ettei lääkärit koskaan sano mitä ne ajattelee kun ne ei halua huolestuttaa mut olisin mielelläni tietoinen onko tästä mitä haittaa kun en halua herätä aamulla reidet kuoliossa tai hermo poikki.

Tympäsee.
Eikä ihan varmasti ensiapuna ole laihduttaminen joten setämies lääkäri ftw.

Ihmeellinen tarve nykynuorisolla, päteä jossain kuvien tai yhteisjen alla jotain intellektuellia ylemmyyttä. Ikäänkuin siinä olisi mitään kamalaa että joku haluaa laittaa kuvansa muiden näkyville tai tilata yhteisönsä etusivulle. En ymmärrä mikä henkilökohtainen voitto siitä saadaan että mennään yhteisöihin itkemään jostain ihan tyhjästä. Suuntaisivat ne aggressionsa vaikka siihen äitiin joka laittoi arestia kun ei tehnyt niinkuin lupasi tai jotain muuta.

Alkaa pikkuhiljaa tuntua että eletään jossain pullamössöyhteiskunnassa jossa ei enää ole sen parempaa tekemistä ihmisillä kuin itkeä joka asiasta.

Voi lapsiraukat, hankkikaa joku harrastus, se on paljon kehittävämpää puuhaa kuin ulina.

Poika yrittää kirjoittaa kirjettä naapurilleen joka ei tiedä pojan olevan naapuri ja on ehkä vähän ihastunut poikaan kun poika taas tykkää enemmän kaverista.

Poika menee kylpyyn, nukahtaa ja kirjoittaa unessaan vajavaisella ranskalla kirjeen:
"Rakas Stéphanie. Tai oikeammasti: rakas naapuri.
Kaikki olee hyvin. Minä sinun naapuri vaan. Minä hämillään se pianoturma ja että valehtelin, syyllinen olo. Haluan kaiket tunnustaa. Muuten, onko sinulla Zoén numeroa?
Kiitos. Stéphane"

Poika herää kylvystä ja tajuaa unissaan sujauttaneen kirjeen tytön oven alta. Onneksi metallihenkari pelastaa ja sanakirjan avulla työstetään parempi kirje:
"Rakas Stéphanie," pilkku,
"olen vain naapurisi, siinä kaikki. Syy miksi kirjoitan sinulle on se että tuntuu niin pahalta sisuksissa.
(poika nukahtaa taas)
Se on sekoitus... En tiedä onko se nostalgiaa vai vessahätää. Olen taas yksi valehtelija elämässäsi. Uusi valehtelija joka tuhosi pianosi ja ehkä samalla...
Haluan aloittaa kanssasi uuden alun ja uuden... Uuden ystävyyden ja jos sinä voit tuntea samoin kuin minä nyt, voimme kenties ylittää tämän kynnyksen ja nousta elämän ja materian yläpuolelle, sen, joka noruu hiljalleen lammikkoon, jota elämäksi kutsutaan. Piste. Loppu."

Hupaisia yksityiskohtia koko keississä on se, että tuon kirjoittelusanelun aikana poika näytti ihan jaylta. lol.
Yksi tyyppi sanoi että "kainaloni haisevat ihan spermalta" ja tunki työkaverinsa naaman kainaloonsa, työkaveri juoksi pomon ovelle ja huusi "Guy haistattaa spermaa!" ..ehkä meän työpaikka ei ookkaa niin outo.
Lisäksi Aristurtle oli hauska käsite.