IRC-Galleria

...eräs keskustelu johon törmäsin. Olin lauluporukalla tutustumassa musikaalien mahtavaan maailmaan ja vieressäni istunut tyttö (kaikki on tyttöjä, tuntemattomat akat on naisia) aikoi laulaa kappaleen Don't Cry For Me Argentina. Totesin puoliksi itsekseni että se musikaali ei ollut niin mahtava kuin alunperin luulin, että se olikin aika arkipäiväinen. Tyttö naurahti refleksinomaisesti ja totesi että ei se nyt ole mikään ihan arkipäiväinen, onhan se sentään Eva Perónin tarina.

Eva oli Argentiinan prinsessa Diana.
Minä en ole oikein koskaan ollut innostunut ihmisten palvomisesta, vaikka mulla se meneekin niin, että kun tuppaan ihailemaan jotakin naista esimerkiksi, löydän siinä piirteitä sukuni naisista eli äidistä ja mummusta, jotka ovat minun äitejäni. Minulla on siis eri periaatteet. Mutta en ylipäänsä ajattele ihmisistä niin kultaisesti, että tekisin Dianasta esimerkiksi pyhimyksen. Kaikissa meissä on jotain mikä jää peittoon kun voivotellaan pelkästään hyviä juttuja. Kaikissa meissä on pimeä puoli ja se on huolestuttavaa kun se unohdetaan.

Rupesin sitten miettimään. Sanonnan mukaan tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla, tarkoittaen käytännössä sitä, että ihmisen teot voivat tuottaa paljon tuhoa ja menetystä vaikka aikomus olisi hyvä. Onko sitten vaihtoehtoisesti tie Taivaaseen auki hyvillä seurauksilla vaikka aikomukset olisivat olleet huonommat. Jos joku siis vahingossa tekee jotakin ilman sen kummempaa harkintaa, joka aikaansaa tapahtumaketjun jonka päässä on hyvät teot ja taivaspala?

Pohtisin enemmänkin mutta pitää mennä, oma puolikkaani huutelee.

Lauloin tänään jazz-henkeen kappaleen 'The Shadow Of Your Smile' ja tykkäsin kovasti. Opettelin sen tosin tunnissa, ehkä parissa kun en ollut sitä koskaan aiemmin kuullut ja sitten esittäminenkin oli melko epävarmaa, mutta lupasin sen silti laulaa sitten mummulle kun se täyttää 80, yhden toisenkin Sinatran sekä lempivirren kera.

Jos olisin oikein viitseliäs kakara, roudaisin paikalle koko Chimen heittämään jonkun rallatuksen mutta olkoon nyt pikku-Saakan ääni tarpeeksi.

Ja jos kamalasti jännittää, voihan sitä täyttää vatsansa suklaalla, piiloutua puun taakse ja juoda pari jekkua, ennen laulantaa.

Eiköhän se ääni ole pääasia, eikä se musiikki ole niin vakava juttu.

Olis kiva liittää mukaan näyte jos sellainen olisi ja jos sellainen ei rikkoisi kaikkia mahdollisia oikeuksia ja sääntöjä mitä maailmassa on. Kurjaa että musiikin esittäminen ilokseen muille pitää olla luvanvaraista.

Nyt kun tulisi vielä Simsi postissa kun sain jo kaikki herkut valmiiksi netissä laitettua, mulla on oma Sims-tili, sain 1000 ilmaista SimPointsia jolla voi ostaa kamaa SimStoresta, ilmaisen kaupungin, ilmaisen kuosin ja tiesmitä.

Peli vaan puuttuu.

Pelasin tosin tänään Simcityä iPhonella (ollut jo vuoden päivät kamala hinku pelata Simcityä mutta meillä on vaan nelonen joka on raskas ja tyhmä ja vaikka iPhone on tiiraamista jne se on hauskaa) mutta sitten siitä puhelimesta loppui akku! En ees pelannu ku muutaman tunnin VAAN.

Olis mulla toi simsi 3kin tos iPhonessa mut se on mun hätävara kesälomamatkailua varten sitten elokuulle, ei sitä hullukaan jaksa touchscreenillä pelata.

Ja vaikka moni saattaisi luulla, ei, en ole sims-hullu tai peliaddikti. Mulla on maailmassa varmaan noin 10 peliä joita jaksan pelata ja kun niihin tulee jotain uutta, olen iloinen ja innokas. On kyllä kurjaa että tulee usein semmonen fiilis että kun tykkää Simsistä niin on jotenkin TYTTÖ tai .. no, TYTTÖ.

Helvettiäkös nyt, tykkään pelistä missä saa tehdä mitä tykkää, enkä mä Simsiä pelaa ku periaatteessa yhdellä tavalla: 1) rakenna talo 2) tienaa rahaa jotta voit rakentaa hienomman talon 3) tienaa ihan helvetisti rahaa että kaikki muut polvistuu sun edessä 4) lisäänny ihan helvetisti 5) katso kun simit kuolee ja myy niiden hautakivi pois ettei ne muut vollota tyhjänpäiväisiä.

Olis kiva jos siitä sais sen kavereidenhankkimispakon pois.

Onko mussa jotain vikaa kun olen sosiaalisesti pidättynyt jopa Simsissä jossa ne vastapelurit ei oo ees oikeita (ellei pelaa nedis)?

P.S. Olen huomannut viime aikoina että kun hengaan ihmisten kanssa jotka eivät ole tuttuja IRC-skenestä, koen oloni hieman erilaiseksi ja huumorini rullaa toisinaan eri taajuudella. Tosin, olen ylpeä siitä mihin kategoriaan itseni laitan, mutta täytyy tunnustaa: minä olen niitä ihmisiä jotka eivät ole sitä mieltä, että jos Internet katoaisi, ihmisten elämänlaatu paranisi.

Päinvastoin. Se olisi sama kuin palattaisi keskiajalle. Ei ne ihmiset voi paremmin vaikka niillä olisi vähemmän tekemistä, minäkään en kävisi kirjastossa sammuttamassa tiedonjanoani, enkä rakastaisi uusiin ihmisiin tutustumista jos irkkiä ei olisi. Minä istuisin kotona, turhautuneena ja murehtisin omaa olemassaoloani ja tekemisen puutetta. Tai kävelisin ympyrää pihalla. Sitä minä tein ennen Internettiä ja tekisin varmasti jatkossakin.

Onhan se helppo julistaa että kuinka ihanaa olisi kun kaikki ihmiset tulisivat ulos haistelemaan kukkasia, jos itse ei ole koskaan kokenut Internettiä kuin verkkopankkina ja mailisoftana. Jos on sitä mieltä että netissä on vaan niitä pahoja ihmisiä jotka valehtelevat ja käyttävät lapsiaan hyväksi, vaan niitä ihmisiä jotka ovat addikteja jos käyttävät konetta enemmän kuin kaksi tuntia päivässä ja vaan niitä ihmisiä jotka ovat viattomia uhreja jotka eivät ymmärrä parastaan. Toisin sanoen, eivät tiedä Internetistä oikeasti mitään.

Tiättäkö mikä myös rasittaa? Kun olen sukulaisten seurassa ja puhun käsittämätöntä Internetmeemien täyttämää omgwtflolMEREENlolcat-sekamelskakieltäni, saan vastaukseksi ettei mun puheesta nyt kuitenkaan tajua koskaan mitään. Tulee ihan sellainen olo, että olen jotenkin huonompi ihminen kun en istu tuntikausia terassilla ruskettumassa, kävele metsässä katselemassa sieniä, järjestä ihastuttavia illanistujaisia naapureitteni kanssa ja puhu tavallisesti niinkuin ihmiset. Tulee semmoinen fiilis että mun fiilareita ja ajatuksia heitetään lokeroon A vaan siksi, että olen nuori enkä ole vielä 40 ja saanut miljoona lasta ja kokenut suurta sairautta ja sittenkun olen vielä tietokonesukupolvea enkä ole kärsinyt sotaa ja ei vaan meidän nuoruudessa. Se on ihan ymmärrettävää mutta rasittavaa, ettei mua oteta tosissaan vaan siksi, että olen erilainen.

Ja se, että olen kaksisuuntainen, vaan pahentaa asiaa. Jos en olisi siitä koskaan kenellekään kertonut, kokisin varmasti erilaista vastaanottoa tunteilleni. Niitä ei kuitattaisi aina sairauden piikkiin, eikä myöskään otettaisi pienempinä kuin ne on. Kuten olen aiemmin ranttaillyt, jos kuka vaan ottaisi päiväksi mun tunnetaakkani, tai mun liikakiloni niskaansa, tuskin olisi yhtään niin "ok, no se nyt vaan on sellainen juttu tai silleen".

Tosin, vaikka se hankaloittaa elämää huomattavasti, taistella jatkuvasti masennusta, ahdistusta, itsekritiikkiä ja maniaa vastaan, on aika hienoa olla erityisellä tavalla hullu. Ainakin ne ihmiset, jotka sitä osaavat arvostaa, saavat vastaansa kummallisen otuksen jolla on pöljyyksiä kerrottavanaan.

Lienee ehkä aika mennä nukkumaan, alkaa olla hieman uneliaansekava fiilis, vaikka heräsinkin keskiviikkona vasta kello 15 (meillä on huono sänky joka saa mut masentumaan jonka jälkeen en jaksa nousta ja nukun lisää ja sitten kello on paljon ja masentaa ja nukun lisää ja sitten se on vielä enemmän ja masennun enemmän enkä voi mitenkään haluta enää nousta ja sitten kun se alkaa mennä iltaa kohden on pakko). Sellainen sekavahko noususuhdanteessa oleva fiilis on kyllä päällä nyte. Kaksipäinen hirviö nostaa ulokkeitaan.

Niinja se piti kanssa sanoa että vähänkö laulaminen on kivaa. Olen kuulemma ihan hyvä vaikka sen oon jollain tavalla aina tiennyt. En vaan ole varma haluanko näyttää kuinka hyvä koska olen tyytyväinen elämään näin. Jos harjoitan itsestäni jonkun loistavan artistin, saan niskaani ulinaa kun en halua käyttää sitä lahjaani muuhun kuin omaksi ilokseni jos siksikään. Ei kaikki ihmiset rakasta esiintymistä, ei kaikki ihmiset halua jakaa itseään muille. Ihmiset on vaan ottaneet ja ottaneet multa aina, miksi antaisin yhtään enemmän. Nyt on minun vuoroni antaa itselleni ja elää rauhassa, ilman sellaista kamalaa häslinkiä mistä kaikki muut tuntuvat tykkäävän. En minä halua jännittävää elämää täynnä tapahtumia. Minä haluan rauhaa, hiljaisuutta, pois ihmisten luota.

Ei niistä ihmisistä ole kuin harmia, pidemmän päälle. Jotain ihmeellistä suhdedraamaa ja sopimattomuutta ja luonne-eroja ja sitten pitää vaan istua ja sietää ihmisiä ja henki haisee ja arvostelevia katseita ja typeriä mielipiteitä joita ei voi sanoa typeriksi koska sitten on tuomitseva ja ahdasmielinen ja voi yhyy nyyh ja sillee.

Miksi ihmiset eivät halua olla hassuja itsekseen? Rakkaudella muistelen niitä päiviä kun käytiin kahvilla Riihimäen jossakin ravintolassa ja pyysin aina isoon lasiin Muumilimua jäillä ja sitten pillin. Sain aina epäileviä katseita ja iltakuuden jälkeen tultiin aina kysymään papereita.
Tykkään olla pöljä ja omituinen. Ei se ole huono juttu että on resuinen ja erilainen, katsokaa vaikka Nuuskamuikkusta. Koko Muumilaakson kovin heebo. Btw, polttaisin minäkin piippua jos se ei olisi tupakkaa täynnä. Piiputtelu olisi hienoa.

Ehe, melko pitkä ja rönsyilevä P.S. :D Taisin rikkoa jonkin sortin ennätyksen.

laulelin. Laulelen actually vielä huomenna, ylihuomenna ja ylihuomisen huomennakin, jokaisena iltana kolmen tunnin satsin.
Saa nähdä miten väsyttää sitten kun olen tämän setin saanut valmiiksi.

Lisäksi olen katsonut Supernaturalin kolmatta kautta (terqui hantulle) sekä juNppaillut laiskasti mutta pitkin päivää. Laiskasti juNppaileminen on sellaista ettei väsy pahemmin tai hikoa, mutta vähitellen päivän mittaan sitä tekee vaikka mitä.

Tekisi mieleni ottaa loman ajaksi sellainen päivittäinen uimalareissuttelu mutta en tiedä kuinka sellainen väsyttäisi. Saattaisin olla melko hajalla tässä loppuviikosta, varsinkin kun on noita illanistujaisia. Mutta tekisihän se hyvää ja onhan mulla aikaa nukkumiselle sikäli.

Motivuksellakin olisi ollut loistava alennuspaketti ohjattuja tunteja ajatellen mutta en voi ikävä kyllä lähteä Paceen. Se ei vaan ole fyysisesti mahdollista. En voi myöskään tanssia Bollywoodia - en niin kauan kuin tuo toinen jalka on halvaantunut. Pitäis olla paljon ketterämpi ja tietää enemmän mistä siihen on, että viittis lähteä juNppatunnille.

JA VOI kun se syö miestä. Niin tekisi mieli eikä voi. Tämä on vähän niinkuin lääkäri kieltäisi jäätelön kesällä eli aika pitkälti julmaa.

En ole saanut mitään aikaan koko lomalla - onhan sitä kulunut jo päivä! (omg)
Kun ohjelmaa on joka ilta torstaihin asti, sitten ehkä perjantaiksi illanistujaista, sunnuntaina jotkut sukujuhlat, sitten seuraavan viikon lopulla ensin juhlat työporukalla ja sen jälkeen Suokki.. Koko lomahan on jo kulutettu. Sen lisäksi pitäisi pestä ikkunat ja työstää myöhäistä kevätsiivousta. YHYY.

Haluan Raxipitsan ja lihoa blobiksi ja sitten voitte kutsua palomiehet vinsseineen hakemaan mut töihin.

Voisin kyllä kokeilla sitä uimaan lähtemistä huomenna jos heräis aikaisin aamusesta niin se piristäis kivasti. Vaikka ne onkin uhkailleet sadekeleillä.

Sitten työstin mun niskalihaksia (siis ihan niskan pohjan syviä lihaksia) ja nyt kyllä tuntuu pään pohjassa kummaa kuminaa. Ihan kuin siellä kiristyisi jokin lihas pöyristyneenä siitä julkeudesta että pistän tämän töihin.

Niin ja omituisinta (sekä veemäisintä) lienee se, että mun oikeassa olassa on jotain vikaa, solisluun kohdalla on jokin kipeä kohta, nyt sitten pitää olla ilman virkkaamista ja ilman tietokonetta. TÄMÄ ON LOMA! Mun pitäis saada tehdä mitä tykkään.

YHYY. Haluan pitsaa ja jäätelöä ja suklaata ja limpparia, ottakaa te nosturin numero jo valmiiksi ylös.

Taidan vetää perseet olalle ja korkata Activian kun niin menee pieleen koko juttu.

kun ihminen on vaan todella väsynyt?

Herätessä päässä soi J. Karjalaisen Hölmö Nuori Sydän.
http://www.poko.fi/electricpicnic/6.htm

Pasilan asemalla oli torstaina klo 17 jälkeen joku ammuskellu haulikolla.
Minä pyörin siellä asemalla niin, että hädintuskin ehdin 16:39 junaan.

Olihan siinä välillä aikaa reilusti, mutta näin kosmisen yleismaailmallisesti katsottuna sitä oli aika lähellä ettei joutunut todistamaan koko juttua.

Mitä jos olisin pyörinyt kaupassa kauemmin? Mitä jos Hesessä olisi ollut pitkä jono? Helposti olisin saanut kulumaan 30 minuuttia niin, että olisin tuijotellut haulikkomiestä keskellä asemaa.

Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Thank God for seinistä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1691785

oon koko viikon painanu, painanu, painanu. Kaiken vapaa-ajan olen käyttänyt tuleviin juttuihin valmistautumiseen, oon tehny pitkiä päiviä että saan plussatunteja, oon tehny kotona ennakoivasti juttuja ja suunnitellu mitä pitää tehdä että pärjätään sitten.

Tänään en päässyt tarpeeksi ajoissa töihin koska: väsymys.
Sitten mies pääsikin aiemmin pois saitaalasta ja jouduimme odottamaan kyytiä jonkin verran. Jatkoin töitä, jouduin lähtemään kuntoutukseen jota en voinut perua ja kun pääsin kotiin kello viiden jälkeen, olin tauotta viuhtonut menemään, kuntoutuksesta väsähtäneenä ja edessä oli vielä 5 työtuntia.

Sitten juoda kulautin yhteen menoon puoli litraa EDiä mutta pystyynnukahtelun vuoksi piti sitten vönkiä sohvanpohjalle kuorsimaan. Jalmari yritti mulle huudella et herääkkö mutta pääsin aikaisintaan kahden tunnen unien jälkeen ylös.

Nyt täytyy sanoa että vaikka jäi vähän vajaaksi työpäivä, niin en kyllä enää tee tänään enempää. Nyt julistan loppupäivän omaksi ajakseni, vaikka kello tuleekin kohta 23 ja pitää mennä nukkumaan että herää aamuvarhaisella tehdäkseen plussat pois.

Työteho on kyllä viime päivinä laskenut, olen jännittänyt tuota miehen operaatiota kun erehdyin junassa ajattelemaan että mitä jos mies kuolisi jossain tässä lähiaikoina, vaikka nukutukseen. Not a good idea. Nosti stressitasot kattoon vaikka ei siltä ensin tuntunutkaan.

Nyt kun asiat on hoidossa ja mies hyvinvoiva, voin huokaista helpotuksesta ja ilmeisesti ainakin uni maittaa väsyneelle mammaihmiselle.

Loma ei taida tulla tämän parempaan paikkaan.

..olisin kyllä halunnut suoriutua töistäni paremmin, ettei senkin kanssa olis tarvinnu taistella. Huomenna on varattava paljon rahaa batteryyn vaikka ajattelinkin nukkua ihan yöni.

...

Tai no jos mä ihan nopeesti katon ton yhden jutun. Ja sit ehkä ton toisenkin kun siinä ei oo paljon katottavaa, voi siinä mennä jonkin aikaa mut jos oon nopee niin menee vähemmän.

..selviää siivousurakasta?

1) Siivoukselle tarvitaan jokin viihdyke; musiikkia, televisio - jotakin mitä seurata että saa ajatukset pois itse työstä.
2) Istuminen on suositeltavaa pitkin työn temmellystä, olen itse huomannut hyödylliseksi kerätä ympärilleni tavaraa joka pitää lajitella ja sitten lajittelun jälkeen vasta juosta niitä paikoilleen.
3) Työn tekeminen ei ole niin minuutin päälle - kyllä ne pyykit voivat olla koneessa puoli tuntia, ehkä jopa tunnin vaikka ohjelma on jo pysähtynyt.
4) On suositeltavaa käydä aina välillä netissä tai soittaa ystävälle ja kertoa miten ikävää siivoaminen on ja kuinka vähän sitä haluaa tehdä.
5) Lisäksi on hyvä hiljentää vauhtia loppua kohden niin, että kun se viimeinen rutistus on enää jäljellä, sitä väsähtää itsesäälisesti voivottelemaan että voi minua voi minua.

Lopulta työn jäljet näkyvät ja on siistiä, mutta toisinaan nörtti itse on liian väsynyt nauttiakseen työnsä hedelmistä.

..miten niin kuulostaa eilisillalta?

Katson just Australian Rikostutkijat -ohjelmaa ja siinä oli lehmä joka sano ömmööö mööö..
Se kuulosti ihan Nokialta jossa on värinä ja joka makaa pöydällä, trrt!

:D

Saakelinmoinen nälkä, lisäksi on vielä siivous kesken ja pitäis olla jo melkee nukkumassa.
FAIL on niin lähellä että haistan sen. Tai sitten se on suola mikä tuoksuu kun mun suunnitelmat menee MEREEN.

Tein Twitter accountin mutta pelkään olevani liian tylsä ihminen seurattavaksi.