IRC-Galleria

Mikä ihme saa mun namiskat katoamaan ton stripin taakse??

Helkutin CSS ja mystiset ongelmat, tällä menolla jää kalenterit launchaamatta kun en tajua mikä tossa viiraa.

Eikä tätä merkintääkään voi luokitella mihinkään YHYY

Oli vuosi -95 ja vedin elämäni pahimmat kännit ikinä. Perjantai-ilta, kotibileet kaverilla, venäläinen pirtu ja lantrinkina kaupan karpaloviini tai kalja. Join pirtupohjallisia Tiimarin myrkkylaseista ja kun Naurun paikka alkoi televisiosta 20:30, olin jo siirtynyt alakerran vessan lattialle makaamaan. Teki aika hirvittävän paljon pahaa.

Se on kiva muisto ajoista joita ei enää ole, mukaanlukien tuo ryyppääminen. Sittemmin olen huomannut, etten tarvitse humalaa voidakseni iloita asioista ja olenkin tyytyväisenä elänyt siitä lähtien. Ihmiset eivät tosin ymmärrä miksi en juo, on jokseenkin käsittämätöntä, että jollekin ei alkoholi maistu.

Olen kummastellen katsellut tätä alkoholiyhteiskuntaa ja täytyy kyllä sanoa etten ihan sitä ymmärrä. En ymmärrä ensiksikin sitä, että miten ihmiset juovat nestettä, jonka myöntävät maistuvan paikoin aivan hirveälle mutta kaikkein eniten ihmettelen miksi ihmeessä humala on niin hirvittävän ihana tila. En ymmärrä mikä siinä on niin hienoa, siis haluaisin kyllä ymmärtää mutta en silti osaa. Tämä on niitä harvoja asioita joissa näen suoraan vaillinaisuuteni eikä siinä ole mielen avoimuudesta kyse.

Moitin usein itseäni kun en ole kuten muut, eikä sitä auta jos joudun jälleen tilanteeseen, missä juomattomuudestani tulee numero. Juhlissa olen kieltäytynyt moneen otteeseen tarjotuista juomista ja siinä vaiheessa emännät sekä isännät ovat hämmentyneet ja hermostuneet. "Mitä se sitten juo". Juon janooni vettä, jos tarvitsee. Ei minulla ole erikoistarvetta juoda ilokseni mitään muuta.

Exäni vanhemmat kerran ylläpitivät joulujuhlat koko suvulle ja nämä tiesivät etten juo. Pariskunta oli pohtinut niin kovasti että mitä Saaka juo, että lopulta nämä olivat päätyneet Lidlin Light päärynäsiideriin. Minua tilanne nauratti vaikka samalla olin hiljaa ärsyyntynyt kun ihmiset eivät ymmärrä.

Eppu Normaali tulee aina edustamaan minulle sitä nuoruutta, joka oli normaali. Silloin olin teini, aloin meikkaamaan, polttamaan ja juomaan. Minulla oli revityt ja lahkeista levennetyt farkut, mustanlila tukka ja angstia. Silloin koin että elämä oli juuri aluillaan, olo oli jännittynyt sekä epäilevän itsevarma. Nyt ei oltu enää ala-asteella.

Huhtikuussa täytän 30 vuotta ja virallisesti saavun siihen ikään, mitä en ole koskaan pohtinut nuoruudessani. Lapsena miettii "sitten kun menen ekalle", "sitten kun siirryn ylä-asteelle", "kun täytän 18" ja täysi-ikään ehtineenä ehtii pohtia jokaisen 20+ vuoden yksitellen, mitä teen, missä olen. 30, 40, ja siitä eteenpäin on niitä "ei vielä tartte miettiä"-vuosia ja nyt kun ensimmäinen rajapyykki on lähellä, sitä on kieltämättä hieman hermostunut. Tämä ikä ja tästä eteenpäin taitaa todellakin olla ihmisille sellainen vanhenemisen merkki ja koska jokaisella meistä on etukäteiskäsitykset siitä miten elämä suunnilleen menisi, on tiimalasin hiekan kuluminen selkeästi nähtävissä.

Mutta te kaikki vanhenevat ihmiset, ajatelkaa asiaa näin: et voi koskaan kuvitella miten hieno elämäsi voisi olla, ellet rohkeasti jättäydy virran vietäväksi.

Minä jättäydyin vietäväksi silloin talvisena iltana 1995 ja löysin itseni WC:n lattialta. Täytyy kyllä sanoa että vaikka kyseessä on erittäin epämukava ilta, siitä jäi sellainen muisto nuoruuden kapinavuosista, joka ei hevillä haalene.

Olen siitä oikeastaan kiitollinen.

Jouduin tänään verikokeisiin, hoitaja päätyi sitten lävistämään molemmat kyynärtaipeet kun toisessa ei ollutkaan verisuonia. Hipsin sieltä kotiin ja aloin katsomaan Coppolan Draculaa, joka meni aikalailla näin:
Uu! Dracula. Siistii. ..krooh. Oho! Nukahin, kelaanpa. ..krooh. Oho! Nukahin taas! Kelaanpa. Uu. Siistii. Dracula. Pelaanpa Bejewelediä.

Joopa joo. Sain lääkäriltä reseptin närästyslääkkeille kun vatsaan sattuu jatkuvasti. Verikokeet kertovat sitten onko muita puutos- tai sairaustiloja. Hassua tässä on vaan se, että mun pitäis syödä noita reippaammasti toista viikkoa ja joka päivä olen ihan ventti kun otan tuon lääkkeen. Siksi siis olen alkanut nukkumaan päikkäreitä.

Tosin jos mulla on tosiaan joku virustauti niin ei ihmekään, että nukuttaa. En ole saanut viikkoon piirrettyä tai virkattua mitään kun vaan nukuttaa ja väsyttää. On ikäänkuin kipeä, ilman mitään flunssan oireita. Perkeleestä tämmöiset, kun pitää aina arvuutella onko vaiko eikö. Olin ihan ihmeissäni kun se lekuri halus ottaa veriarvoja, minä kun menin sinne vähän sillä "varmuuden vuoksi" ja "kun nyt vielä voi työpaikan piikkiin niin mikä ettei" -mielellä. Niin ja sanomaan heipat Ylikaihille.

Mut jumaliste, ostin tonnikalapurkin Shelliltä, arvakkaa paljonko makso? 3,5e! :D On se jotain Abban erikseen valikoituja (yeah, right) tonnikalapaloja ja seesaminauringonkukansiemenöljyssä mut silti. Purkki tonnikalaa. Huhhuh.

Abortion doctor killed in church by pro life
22yr old virgin sold her virginity on Ebay
A man convicted for using a deadly weapon aka his penis
Obama should not date, like ever

Olen ilmeisesti kipeä, melkein jätin jo menemättä lääkäriin mutta kun heikko yhyy-fiilis jatkuu niin tein oikean valinnan ja menin moikkaamaan lääkärisetää. Nyt on sitten ilmeisesti joku virushässäkkä päällä ja huomenna pitää mennä vielä labroihin varmistumaan asioista.

Kun ajattelee missä olin vuosi sitten - makasin sohvalla, katsoin Gilmoren tyttöjä ja yritin kestää kipujen kanssa. Huomasin esimerkiksi sen, että kun jätti ruokailut minimiin ja liikkui mahdollisimman vähän, ei joutunut kärvistelemään. Olin vielä sitä mieltä että syynä oli pelkästään erityisen itsepintainen selkäsärky ja soimasin itseäni kun en parantunut kaikesta huolimatta. Noin viikon päästä makaisin WC:n lattialla tunnin koska en pystyisi nousemaan ylös, hivuttautumaan itkien sentti kerrallaan eteenpäin jotta pääsen eteisen puolelle ja repimään itseni seinän avulla ylös. Se oli minulle sellainen herättävä hetki. Tuskaa piti kuitenkin sietää vielä tammikuun puolelle, kun vihdoin saavuin tämän kyseisen lääkärisedän puheille ja mies laittoi minut leikkausjonoon. Jos olisin odottanut vielä, olisi jokainen ohikulunut viikko tuonut mukanaan pysyvän halvaustilan jalkaani. Mikäli olisin odottanut ja elänyt kipulääkkeillä, voisi olla etten enää koskaan juoksisi. Voi olla että en kävelisi.

Ei sitä koskaan usko että omalle kohdalle tapahtuisi jotakin tällaista, ei sitä usko että hiljaa selän takaa hiipisi jokin tila joka söisi omaa elämää ja veisi jotain korvaamatonta. Tunnustan, että pidin montakin asiaa itsestäänselvyytenä ja varmasti tulen pitämään vastaisuudessakin - menettämisessä on niin suuri läksy, ettei sitä voi oppia ennen kuin sen kokee. Ne meistä, jotka osaavat nostaa päänsä menetyksen jälkeen, ovat onnekkaimpia. Se on kuulkaas niin, että vaikka menettää kotinsa, rakkaansa, rahansa, raajansa tai vaikka lapsensa, ei menetä kuitenkaan niin paljon kuin se ihminen, joka luovuttaa ja lakkaa elämästä.

Pienetkin teot voivat olla suuria, ehkä tälle kyseiselle lääkärille maalaisjärjellä tehty päätös oli vain yksi monen joukossa, mutta minulle se oli paljon enemmän. Yksi päätös antoi takaisin kaiken minkä olin menettämässä. Nyt kun menetän kyseisen lääkärin työpaikkani mukana, tunnen turvattomuutta. Tunnen myös sellaista kiitollisuutta, että minua vaivaa kun en voi tarpeeksi siitä kiittää.

Mikäli löydät ihmisen, joka pelastaa sinut ihan millä tavalla tahansa, pidä pieni tila sydämestäsi avoinna sille ihmiselle ja muista. Paras tapa kunnioittaa tämän ihmisen tekoa, on antaa omastaan. Meillä kaikilla on edessämme valinnan paikkoja, jolloin voimme tehdä henkilökohtaisella valinnalla paljon toisen hyväksi.

Ja mikä tärkeintä, älä koskaan heitä mitään saamaasi hyvää pois. Se olisi hävyttömän typerä veto.

Kävin vähän pohtimassa menneitä.

Suomi on kadonnut. Melko Langorieenimaista.

ahdistaa ahdistaa ahdistaa.

Pitäisi lähteä salille mutta kello on jo miljoona ja iltaruuhka is a bitch.

Netti tökkii ja hidastelee, en saa mitään piirrettyä tai tehtyä, velvollisuudet ja kuluva aika painaa päälle. Kaiken lisäksi tunnen olevani melko näkymätön, merkityksetön ja tuntuu kuin olisin tippunut pois maan päältä.

Enkä voi edes soittaa kenellekään sukulaiselle kun ne vaatii käymään enkä jaksa enkä voi kertoa et joo tämmösten asioiden vuoksi kun haluan pitää ne omana tietonani enkä jaksa tämmöstä.

Enkä voi edes mennä kauppaan ja ostaa suklaata kun tiedän et kadun sitä viikon päästä, kahden viikon päästä, kuukauden päästä.

Tais kyllä nyt käpy jäätyä.

32/100: sunnuntaiPace 45min.
33/100: noin tunnin päästä alkava salitunti. Kunhan pääsen lähtemään.