Yhtä toivon enemmän kuin muuta.
Paljon sen vuoksi antaisin.
Että tuntisit oikeesti,
miten paljon sä haavoitit.
Ja miten kerran toisensa jälkeen,
se kaikki uudestaan nöyryytti.
Elä väitä, ettei ole sulla muka muistoo...
Vai pidät sä mua tyhmänä,
jolla ei oo väliä,
itsestäänselvyytenä,
lasten palapelinä?
Pokkaa sull on ainakin,
se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla
jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
et noin voi tehdä toisille?
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
sull on pokkaa ainakin...
Mä en tahtois kantaa turhaa kuormaa,
varsinkaan kun se mitään muuta ei.
Mut tekisitkö sä uudestaan
saman jos saisit valita?
Onko sussa jäljellä
palaakaan inhimillisyydestä?
Pokkaa sull on ainakin,
se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla
jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
et noin voi tehdä toisille?
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
sull on pokkaa ainakin...
Joo mä tiedän,
mitä tunnen.
Mutta koskaan
sitä ääneen sano en.
Mä pelkään, että joskus
peilistä katsoo sun kaltainen.
Mä en suutu,
enkä raivoo,
enkä huuda,
siihen suostu enää en.
Yksi ainoo katse jota et
ymmärrä kuitenkaan
kertoo enemmän kuin kaikki sanat yhteensä,
siitä mitä tapahtuu syvällä mun sisällä.
Ja siitä mikä odottaa vielä sitä hetkeä,
kun oon vapaa kaikesta, mitä kannan mukana.
Tiedän kuka sinä oot, mut onko sulla hajua
siitä mihin päässyt oon ilman sinun apua?
Oikeastaan minun pitäisi kai kiittää sinua;
avasit mun silmät enkä usko enää satuja.
Pokkaa sull on ainakin,
se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla
jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
et noin voi tehdä toisille?
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
sull on pokkaa ainakin...
--Irina--Pokka--