Markus
Markus syntyi jälleen maailmaan eräänä kylmänä aamupäivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli poika. Perhe oli pikkuinen ja he söivät vain sieniä. Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä häntä mulkoiltiin.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan emut, niinpä harrastukseksi tuli leikkiviemäröintijärjestelmät.
Markus kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin tyhmäksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä mustat silmät.
Lapiointikyvystä johtaen hän oli suuresti innostava. Lempiruokaansa leväkeittoa hän sai työskennellen kokkina.
Markus tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan urheilutapahtumassa. Alkoholia hän juo että tyhmenisi.
Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.
Sen pituinen se.