IRC-Galleria

Martsuliini

Martsuliini

häpshäpshäpsä

[Ei aihetta]Maanantai 17.11.2008 20:42

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..
Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän.

TyöhaastattelussaLauantai 18.10.2008 20:44

VAAKA Käy vielä kerran kohentamassa kampaustaan ja kiillottaa hampaansa ennen toimistoon astumista. Hän haluaa tehdä hyvän vaikutuksen mahdolliseen tulevaan työnantajaansa. Tämän jälkeen hän lipuu toimistoosi sulavin liikkein ja istahtaa sensuellin näköisenä sohvan nurkkaan ja alkaa rupatella kanssasi mukavia. Hetken lörpöteltyään säästä, muodista, huoneesi värimaailmasta ja ”seiskapäivää- lehden” juoruista hän hymyilee hämillään ja kysyy: ”ai niin, sinunhan piti haastatella minua, eikö vain?”

EnsitreffeilläLauantai 18.10.2008 20:43

VAAKA: Tälläytyy kolme tuntia ennen treffejä kotonaan. Hän on ehtinyt vaihtaa asua jo kuusi kertaa ja kampaa nyt tukkaansa kolmatta eri kampausta. Hän on kutsunut parhaat ystävänsä makutuomareiksi, kun hän ei osaa päättää, minkä näköisenä hän lähtisi ulos. Kun hän on tehnyt päätöksensä (siis ystävät ovat kertoneet minkä asun ja kampauksen hän valitsee) hän suuntaa sopimanne Luxor- paikan aulabaariin tilaamaan sinistä enkeliä. Siellä hän ehtii flirttailla baarimikolle, ovimiehelle ja juoman laskijalle, ennen treffikumppanin saapumista. Välillä hän peilaa itseään käsipeilistään.

:(Keskiviikko 24.09.2008 16:22



Kauhajoki 23.9.08

R.I.P tänä päivänä Kauhajoen ammuskelijan uhrien ja loukkaantuneiden vuoksi laita nimesi perään, ja laita kiertämään, jos välität. otamme osaa! ->

kaisa, satu, janne, miska, jaska, emmi, aleksi, niina, taru, terhi, lauri, henri, ville, maria, otto, jesper, annika, elisa, tytti, outi, sandra, iina, nea, nelli, Riina, teemu, Niilo, kalle, Anne, Sanna, Suvi, Noora, christa, Janita, Markus, Mäge, eeva, Emu, milja, Olga M, Nea, Sanna, Marjo, Henna, kaija, Maria

Taas tämmöstäMaanantai 01.09.2008 23:27

Ois ihan kivvaa jos kertositta..se lämmittäis mieltä!=)

Sinun, joka luet tämän, on pakko kommentoida.

Kerro minulle yksi tai useampia asia, josta pidät minussa.
(ainoa sääntö on tämä: et saa sanoa sellaista asiaa, jonka joku muu on jo sanonut.)

Sen jälkeen postaa tämä omaan blogiisi, niin minä voin kertoa, mistä minä pidän sinussa

Kaikkee sitä..Torstai 28.08.2008 23:00

Enhän ees kato tätä, mut tehhään kuitenki :D

Marianne

[ ] Minulla on jalassa aina vähintään 5 cm korkokengät
[x] Paheeni on miehet, miehet, miehet, miehetÂ…
[ ] Olen nainen, ja olen “miehisessä” työssä
[x] Minulla on tummat hiukset
[ ] Harrastan tanssia

2/5


Cheryll

[ ] Olen BLONDI
[ ] .. hiljainen
[ ] Olen aina VIP-tiloissa
[ ] Minulla on/on ollut vain yksi sänkypartneri
[ ] Pyrin olemaan täydellinen

0/5


Risto

[ ] Mulla on hirvee fleda
[ ] Minulla on lemmikkinä käärme
[ ] Myöhässä melkeen joka kerta
[ ] Haluaisin olla julkkis
[ ] Minulla on tatuointeja

0/5


Niko

[x] Olen ihana
[ ] Tykkään tytöistä ja pojista
[x] Minulla on koulutus kesken
[x] Humalassa minusta tulee huolehtiva ja kova puhuja
[ ] BRITNEY ROK!

3/5


Minna

[ ] Minulla on isot tissit
[ ] Olen ollut iltatyttönä
[ ] Olen hakenut Idolsiin (pääsemättä jatkoon)
[x] Villi ja vapaa sinkku
[ ] Minulla on ärsyttävä ääni

1/5


Harri

[ ] Olen punkkari
[ ] Minulla on Hello Kitty-juttujaÂ….
[ ] Näen tulevaisuuteni vanhusten hoidossa
[ ] Huono itsetunto
[x] Paheita ovat tupakka ja alkoholi

1/5


Mia

[ ] Koulutuksena minulla on vain peruskoulu
[ ] Tykkään soittaa kitaraa
[ ] Käytän “emo”huivia
[x] Olen pieni
[x] Hiplaan hiuksiani

2 /5


Marko

[ ] Olen hyvässä kunnossa
[x] Olen tumma
[ ] Olen yli 30 vuotta
[ ] Harrastan painia
[ ] Olen tamperelainen

1/5


Marianna

[ ] Olen vapaassa seurustelusuhteessa
[ ] Olen venäläinen
[ ] Minulla on kauniit silmät
[ ] Parhaat puoleni ovat vaatteiden alla
[ ] Vihaan pissiksiä

0/5


Tero

[ ] Näytän aivan Hunksilta
[ ] Pienenä hoin sanaa “pappi”
[ ] Panoparta (leuassa) on in!
[x] Ylioppilas
[ ] Minulla on papukaija

1/5


Maria

[ ] Minulla on lapsia
[ ] Olen kokki/tarjoilija
[x] Olen aamuäreä
[ ] Vesa Keskinen on mun mieleeni
[ ] Seurustelen

1/5


Andreas

[ ] Olen turkulainen
[ ] .. kihloissa
[ ] Minulla on suuri unen tarve
[ ] Olen söpö
[ ] En voi sietää mega-kännisiä ihmisiä

0/5


Johan

[ ] Hengenpelastaja
[ ] Pelimies/nainen
[ ] Nuuskaan
[ ] Olen ilkeä
[x] Olen yksinkertainen

1/5

Jaa.. Että Niko sitte. No olkoot.

Mitä haluaisit??Keskiviikko 27.08.2008 00:12

1. tavata
2. pyytää treffeille
3. seurustella
4. panna
5. olla kaveri
6. olla ystävä
7. kätellä
8. halata
9. suudella
10. nauraa kanssani
11. tanssia kanssani
12. viettää yhteisen viikonlopun
13.rakastella
14. raiskata
15. jättää yksin
16. huutaa
17. suuttua
18. haukkua
19. haistattaa vitut
20. mennä pikapanolle
21. mennä etelänmatkalle
22. joutua autiolle saarelle
23. jutella
24. keskustella
25. pyytää meseä
26. nähdä webkamerassa
27. nähdä kuoleena
28. nähdä omissa unissas
29. pelotella
30.hankkia elämä puolestani
31. hymyillä

Suvilta kopsattua, tylsyyksissäni.Maanantai 18.08.2008 15:21


10 FAKTAA SINUSTA

* Pidätkö enemmän etu- vai toisesta nimestäsi? - etunimestä
* Onko sukunimesi -nen päätteinen? -eij oo
* Horoskooppimerkkisi - vaaka.
* Kumpi on pidempi, etusormesi vai nimettömäsi? -Melekee yhtä pitkiä, nimetön on vähä pidenpi
* Minkä värisiä villasukkia omistat?- monen kirjavia ovat
* Ovatko kyntesi tällä hetkellä pitkät vai lyhyet? - Hehee :D Sinä päivänä ku mullon pitkät kynnet, ni maailmankirjat ovat todellaki sekasi.
* Löytyykö sinulta kaksihaaraisia? - aivan varmasti..
* Minkä värinen on hiusharjasi? - niitäki on monta, mutta mustia taitavat olla kaikki
* Entäpä hammasharjasi? - ööööö.. onkoha se punanen?
* Ja matka(bussi)korttisi? - sininen

9 JOS SAISIT...

* Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - ruskiat minäkii tahtosin
* Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? - Kotka!
* Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? - Joku kellä ois hirmusen komia miäs.
* Parantaa yhtä ominaisuuttasi, mikä se olisi? - ämmm.. vois vaikka yrittää olla hiljasempi. Ei tulis puhuttua niin typeriä :D
* Valita oman etunimesi, mikä se olisi? - äh. En minä tiiä.
* Kenet haluaisit, kuka hän olisi? - Enpäspäs kerro ;)
* miljoona euroa, mitä ostaisit? - Ainaki uuen telkkarin ja tieteiskoneen. Ja rullikset!
* takaisin jotain, mitä olet menettänyt, mitä se olisi? - hmmmm. En mie oo menettäny mittää.
* tietää että elät enää viikon, mitä tekisit? - ämmmmmmmm, hih. Kaikkee kivaa ;) Söisin paaaaljon jätskiä mm.
8 MIELIPIDETTÄSI

* Abortti? - Hyväksyttävää olosuhteisiin perustuen.
* Eläinkokeet?- Myöskin hyväksyttävää riippuen miksi tehdään. Tietty jos ihmiset suostuvat testaamaan lääkkeet sun muut heti alustapitäen itseensä, niin eihän eläinkokeita silloin tarvittaisi.
* Turkistarhaus? - en tykkää.
* Lapsityövoima? - perseestä
* Fazerin lakupoika-kiista? - huvittava
* Uskonnot? - yksiä hulluja kaikki.
* Kouluruoka? - ihan ok.
* Pakkoruotsi? - parasta mitä tiiän... :P :/

7 USKOTKO...

* Jumalaan/jumaliin? - tavallaan
* Itseesi? - no kai se johonki pitää uskoa?
* Yliluonnolliseen? - pikkasen
* UFOihin? - en
* Kummituksiin? - mun sängyn alla niit on ainaki.
* Horoskooppeihin? - hih. joo. joskus.
* Rakkauteen? - tietty

6 SUOSIKKIASI

* Lempileipäsi? - mummun tekemä uunituore rieska.
* Lempilaatikkosi (maksa-, makaroni- jne.)? - makaroni.
* Lempijäätelömakusi? - Magnumin strawberry white
* Lempiherkkusi? - niitä on niin monia..
* Lempijuhlasi? - häät <3
* Lempijouluruokasi? - nokaise kinkku

5 INHOKKIASI

* Inhottavin ruoka? - kaalikääryleet
* Inhottavin väri? - vaalianpunanen
* Inhottavin tunne? - pelko
* Inhottavin sana? - krapula
* Inhottavin jäätelömaku? - päärynä

4 KYSYMYSTÄ TAVOISTASI

* Pureskeletko kynsiäsi? - harvoin
* Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - sen misä ei oo reikiä
* Monellako tyynyllä nukut? - kahella, tosin toinen tai molemmat niistä yleensä tippuu lattialle.
* Missä asennossa nukut mieluiten? - millon mitenki mutkalla.
3 VALINTAASI

* Hammastikku vai hammaslanka? - lanka
* Palasokeri vai taloussokeri? - taloussokeri
* Hiusharja vai kampa? - harja.

2 OSAATKO...

* Katsoa kieroon? - jotenkuten juups
* Heiluttaa korviasi (ilman käsiä, tietenkin...)? - en :/ Halluisin osata.

1 LOPPUKYSYMYS

* Miltä nyt tuntuu? - tylsistyttää

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.08.2008 00:57



Nuori nainen ajaa autoaan.
Hän on nauttinut alkoholia
ja kyyneleet valuvat
pitkin hänen poskiaan. Hän
uskoo ettei kukaan välitä
hänestä. Hän uskoo että
hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee
kovan äänen ja näkee
edessään rekka-auton
ajovalot. Kuuluu rysäys.
Nainen pudottaa
lompakkonsa jossa näkyy
kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin
tämä sama poika istuu
orpokodissa ilman ihmistä
joka peittelee hänet
nukkumaan. Ilman ihmistä
jonka suusta kuulee joka
päivä maailman ihanimmat
sanat.
Lapsi ei puhu koskaan
paitsi tiettyyn aikaan
illalla jolloin hän nousee
pöydälle seisomaan. Hän
katsoo ylös lähettäen
lentosuukon ja sanoen:
"Hyvää yötä äiti. Mä
rakastan sua."

Kopioi tämä omaan päiväkirjaasi
niin muistat että aina on
niitä jotka välittää. <3
♥♥♥