Kauniit hetket tahdon muistaa, ne mieleeni ikuistaa.
Saada auringonlaskut ikuisiksi, muuttumattomiksi muistoiksi.
En tahdo pahaa tuottaa, enkä ikuisesti luottaa,
siihen että parempaa, päivää näkisin uudestaan.
On saatava sirut sielun paikoilleen, paikattava niitä aina uudelleen,
katsottava syvälle sydämen, löydänkö entisen ylpeyden.
Sen intohimon hymyillä, että jotain hyvää on tekeillä,
tuntea hengenvetoni, ne ansaitsevani.
Kylmyys saapuu kuitenkin, vaikka lämmön ansaitsisin,
valitessani tyhjyyden, menetin mä sen halauksen.
Kohtalona sinisilmäisyys, suhteemme järjettömyys,
vaikka tasapainoa etsin, toiselta onnen menetin.
Seuraava päivä olkoon kirkkaampi...