IRC-Galleria

spurgut - puistojemme pikku vipeltäjät


Olen tehnyt töitä monenlaisissa asiakaspalveluammateissa. Joskin suurin osa asiakkaista on oikein mukavia, vastaan tulee päivittäin myös jos jonkinlaista viheltäjää, aivoinvalidia ja säätäjää.

Yksi ihmisryhmä on kuitenkin ylitse muiden ärsyttävyydessään: spurgut.

En nyt erottele aidoiksi spugeiksi vain pelkällä viinalla marinoituja yksilöitä. Ihan yhtä hyvin sopassa voi olla myös pillereitä, poreita ja pesujauhoa, ruiskuja, liimaa ja Lasolia. Tiedätte kuitenkin tyypin, päihteidenkäytön moniottelijoista puhun. Ihan selkeästi narkit ovat sitten (poliisi)asia erikseen.

He harvemmin ostavat mitään, ainakaan paljon. Kuitenkaan heitä harvemmin saa heti samantien uloskaan liikkeestä. He omistavat maailman, ovat kovaäänisimpiä, aggressiivisimpia, rasittavimpia ja pelottavimpiakin. Jotkut jopa oikeasti vaarallisia (puukosta olen meinannut saada muutamaan otteeseen). Ja absoluuttisesti pahanhajuisimpia. Raskaana ollut työkaverini lähti oksentamaan joka kerta palveltuaan puistokemian maistereita.

Useimmat asiakkaat helpottuvat nähdessään vartijan roudaavan spurgua pois, mutta olenpa kuullut erään kukkahatun valittavan siitäkin, että “ihminen se tuokin on, pitääkö sitä noin kovakouraisesti viedä!”. Niin no, kyseinen vartijan raahaama herrasmies olisi voinut miettiä ihmisyyttään, varmaan vaikka teekupposen ääressä rva Kukkahatun kanssa, ennen kuin tuli tuhannen voltin tuubassa myymälään ja yritti pölliä kaljakeissiä, vaikkei enää pysynyt pystyssä. Siitä siis se laahaava meininki vartijan ja asiakkaan kulkemisessa. Se ei pysy tolpillaan. Enkä tarkoita nyt vartijaa.

Ja aut’armias, jos spuge on saanut jostain rahaa! Sitten todella omistetaan maailma! Ostetaan alkukuusta (fatta taitaa maksaa rahat kuun vaihteessa?) kaljaboksia ja jopa ruokaa isoilla seteleillä, rehvastellaan kovaan ääneen ja koulutetaan kassan tätiä. Ja särjetään lasipulloja rantakivikkoon. Loppukuusta sama kantaspurgu tulee pullokuitin ja pikkukolikoiden kanssa laskemaan, riittääkö raha yhteen litran kaljaan. Ehkä tässä piilee totuus siitä, miksi juuri ko. henkilö on spurgu.

Eniten kuitenkin ottaa aivoon se rehvastelu. Kuinka pahasti ammatti- ja tapajuopolla, uraa takana väh. 15 vuotta, viiraa päässä, että se kuvittelee todella jonkun uskovan, että hän on esim. yritysjohtaja (tai yleensäkään töissä missään)? Eräskin “toimitusjohtaja” meuhasi minulle ruokaravintolassa, kun en suostunut tarjoilemaan hänelle ja daamilleen (oksennus tuulitakilla on tyylinä vähän turhan last season kyseiseen ravintolaan), ja ilmoitti olevansa firman X iso pomo. Ilmoitti myös tuntevansa pomoni, mainitsi jopa nimenkin (lukee ko. paikan ruokalistassa, ihan jo oven ulkopuolella). Johon mä totesin, että “tunnen mäkin Mäkisen Lassen”. Arvon spurgu kysyi, kuka se on. “Sun pomos, jos kerran oot firmassa X töissä”. Mieheni työskenteli näet silloin firmassa X, tiesin kyllä organisaation ja toimitusjohtajan. Spurgut, ihme kyllä, häipyivät.

Ok, alkoholismi on sairaus, ja ihminen se on spurgukin. Samalla tavalla ystävällisesti minä palvelen niin spugea kuin tavallista kaduntallaajaakin, jos kumpikin tervehtii, on asiallinen eikä säädä kummallisuuksia.

Mutta en jaksa olla ystävällinen enää yhdellekään tenulle haisevalle ihmisrauniolle, joka ensimmäisillä syyspakkasilla yrittää sisälle kaikkiin lämpimiin tiloihin, kuten muutkin tuhoeläimet. Tosin esim. hiireen tai rottaan törmääminen pimeässä roskakatoksessa ei saa minusta irti samanlaista huutopelkoraivaria kuin spurguun törmääminen. Molempiin olen törmännyt. Sitäpaitsi spugejen loukuttaminen tai myrkyttäminen taitaisi olla laitonta. Rottien myrkyttämiseen taajamassa tarvitaan vain lupa.

Kiitän kaikkia vartijoita, portsareita ja poliiseja. Toivotan tovereilleni viinakaupan myyjille, kaupan kassoille ja lähiöpubien baarimikoille pitkää pinnaa. Kiitän mahdollisuudesta avautua.

T:As.palv.tositark.