Mielenkiintoista kyllä tämä pääkopan selvittely. Erosta on kulunut jo tovi, mutta miksi olen tunteideni osalta nyt vasta 'pohjalla'? Enpä oo kai tajunnut sitä vasta kun pari viikkoa sitten. Eilen oli nimittäin hyvä päivä kun sain tajuttua tiettyjä asioita, mutta tänään taasen oli täysin paska päivä. En käsitä miksi. Miksi kaikki näytti eilen vielä niin valoisalta? Ei silti, kaikkea tätä paskaa yhdistää yksi asia - opin itsestäni joka päivä jotain uutta. Kaipa tämä äkillinen henkinen kasvaminen on myös niin kivuliasta. Pitänee vaan tottua ajatukseen että yksin tässä nyt ollaan. Eteenpäin sanoi mummo lumessa, niin mäkin ajattelin sitten mennä - pakkohan mun on, ei tästä muuten mitään tule. Mutta odotan sitä päivää, kun valehtelen itselleni viimeisen kerran. Koska nyt vielä tässä kohtaa, en voi olla mistään varma. Luulin että eilen oli se päivä - mutta sisimmässäni tiesin että niin ei ole. Tämän päivän romahdukseen ei tarvittu kuin yksi laukaiseva tekijä - joutsenet. Jos jotain kiinnostaa enemmän joutsenet, niin kerron kyllä kysyjälle :P
Haluaisin edetä elämässäni eteenpäin ja uskoisin että 'jonkun toisen löytäminen' voisi olla ovi parempaan - edes hetkellisesti. Mutta pelkään sitä että satuttaisin vain sitä toista, jos kävisikin kylmät omien tunteiden osalta. Ja enkä suinkaan helpota mahdollisuuksiani kertomalla sitä asiaa tässä julkisesti. :D ENIVEIIS, loma alkaa ja todella aion viettää sen. Mun on pakko unohtaa menneisyys edes jollain tapaa, että voisin jatkaa eteenpäin. Koska kumminkin, RAKASTAN ELÄMÄÄ!
Sekin on paskamaista kun kaikki kaverit on niin pitkällä, että pitäisi puhua puhelimessa näitä asioita ja puhelimessa näiden asioiden puhuminen on kyl niin perseestä.
Olen joka tapauksessa onnellinen, kun ei ole muita murheita. Tiedän mitä minun pitää tehdä ja se vie minua eteenpäin, vaikkakin se on välillä vitun vaikeaa. Mutta asioista selviää puhumalla eikä ajattelemalla asioita omassa pääkopassa, koska sehän on vain mielikuvitusta.
PITÄKÄÄ YHTEYKSIÄ IHMISET!
rakkain terveisin kaikille, minä