IRC-Galleria

Life.Perjantai 04.05.2012 23:04

Jos saat yli 30 sinulla on elämä

[ ] karannut ikkunasta
[1] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[2] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3] rikkonut tahallaan jotakin
[4] heitellyt esineitä
[5] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[6] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[ ] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli 200 euroa
[ ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[ ] shoppaillut tilini tyhjäksi
[7] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[ ] tanssinut pöydillä
[8] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[9] kiivennyt puuhun
[10] nukkunut väärinpäin sängyssä
[11] kuvitellut olevani satuhahmo
[12] leikkinyt ruoalla
[ ] ollut kylässä tuntemattomalla
[ ] heittänyt jonkun ulos kodistani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[13] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[ ] valehdellut ikäni
[14] kuullut tai nähnyt harhoja
[15] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[ ] suunnitellut hautajaiseni
[16] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[17] pukeutunut täysmustaan
[18] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] sytyttänyt jotain tuleen tahallaan / vahingossa
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[19] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[ ] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ] iskenyt jotain ruokakaupassa
[20] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[21] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[22] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ ] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[ ] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä vuosien päähän
[23] nähnyt enneunia
[24] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ ] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kelan kanssa
[25] maannut koko päivän peiton alla
[ ] ollut nukutuksessa
[ ] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[26] leikannut omia hiuksiani
[27] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[28] ottanut tatuoinnin
[29] sekoittanut todellisuuden ja unen
[30] heittänyt kännykän seinään
[31] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[32] riidellyt itseni kanssa
[33] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[34] saanut turpaan
[35] itkenyt ainakin kerran viikon ajan
[36] huutanut jollekkin tuntemattomalle
[37] saanut raivarin
[38] nähnyt kun ihminen tai eläin kuolee
[39] ollut hautajaisissa
[ ] juonut alkoholia koulussa
[ ] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[ ] harkinnut murhata opettajan
[40] haistattanut koulussa jollekkin paskan
[ ] polttanut tai melkein kokonaan metsän tahallaan tai vahingossa
[41] lukittautunut jonnekkin
[ ] pussannut bussikuskia

Piuuu~Torstai 03.05.2012 22:53

SINÄ ITSE:
Nimesi? - Jessica.
Ikäsi? - 16.

IHMISET:
Parhaat ystäväsi? - Anniina c:
Ihminen jota ihailet? - Monet kirjailijat!
Ihminen kehen voit luottaa? - Anniina, Tomi.
Ihminen ketä ei voi korvata kukaan? - Tomi n.n
Kuka merkitsee sinulle paljon muttei tiedä sitä? - Anniina!
Kenen kanssa haluaisit paremmat välit? - Muutamien.
Menetetty ihminen? - : )
Ihminen kenen kanssa voit pitää hauskaa? - Tomi, Anniina, nää yhet.
Ihminen kenellä on hauskat jutut? - Monilla ^^

TÄNÄÄN:
Mitä teit tänään? - Koulu, YH-koe, luin kirjan.
Ketä näit? - Koulussa vaikka ketä.
Mitä söit? - Nuudeleita & makkaraa ja perunamuussia.

HUOMENNA:
Mitä teet huomenna? - Koulu.
Ketä näet? - Koulussa vaik ketä.
Mitä syöt? - Ruokaa .__.

KUKA POIKA (ei perheenjäseniä)
★ Halasi sinua viimeksi? - Tomi.
★ Saa sinut ainakin lähes aina nauramaan? - Tomi.
★ On lohduttanut sinua kun olet ollut todella surullinen? - Tomi, Vesku.
★ Sai sinut viimeksi itkemään? - : o
★ Puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - Tomi.
★ Tietää sinusta eniten? - Tomi ja Vesku.
★ Näki sinun viimeksi itkevän? - Tomi.
★ Viimeksi näki sinut vihaisena? - Tomi.
★ Ymmärtää sinua? - Tomi xD
★ Puhui kanssasi facebookissa? - Sen ku muistas D:
★ Poltti kanssasi tupakkaa? - En polta.

KUKA TYTTÖ (ei perheenjäseniä)
★ Viimeksi sai sinut hymyilemään? - Anniina~
★ On kaunein? - ^
★ Omistaa hauskimmat jutut? - Anniina xD
★ Viimeksi halasi sinua? - .__.
★ Viimeksi suunnitteli jotain kanssasi? - Anniina n.n ♥
★ Viimeksi puhui kanssasi syvällisiä? - ^
★ Tietää sinusta eniten? - Anniina xDD
★ Saa sinut kadehtimaan hänen hiuksiaan? - Pilvi!
★ Säteilee kuin aurinko? - Kaikki kaunokaiset :3
★ On äkkipikainen? - ö__ö

Lawl.Keskiviikko 02.05.2012 23:13

Kuinka ihkuteini olet?
Laske pisteesi ja katso vastaukset alhaalta.

KOULU
[ ] menee päin kuusta
[ ] keskiarvo alle 7,3
[ ] ... mut mitä välii?
[ ] meen amiksee ja isken sielt kaikki kuumikset
[x] mut kyl lukioki houkuttelee
[ ] koska äiti käskee
[ ] kaikki opettajat on perseest
[ ] koulus kaik on mun kaverei
[ ] ...tai esittää olevansa
[ ] ...mut who cares? mäki vaa esitän
[ ] aina pummimas rahaa
[x] must puhutaa paljo paskaa
[ ] ja jos saan jonku kii tommosest ni kokoon mun lehmäjengin ja meen vetää turpaa
[ ] käyn koulun vessas pari kertaa päiväs meikkaamas
[ ] ja ilman koulun peilei ei vois elää
= 2

PUKEUTUMINEN
[ ] h&m:st, onlyst, vero modast tai vastaavast ostettu nahkatakki
[ ] nilkkurit
[ ] laukku korvis
[x] tiukat pillit
[ ] wesc:in huppari löytyy
[ ] ...onlynki
[ ] burberryn huivi
[ ] ...tai itteasias se on feikki
[ ] muodin mukaan mennään
[ ] lila on loistava väri
[ ] ... taino, riippuu tietty mikä on muodis.
[ ] rakastan shoppailuu
[ ] mun vaatekaappi pursuu yli
[ ] pappa betalar, tietty
[ ] tissivyö
[x] Mullon svea-pipo
= 2

KAUNEUS
[ ] ripsarii aina niin et ripset paakkuuntuu
[ ] valkoset silmäkulmat
[ ] pakkelii kaks kiloo naamas
[x] ...mun iho ei hengitä
[ ] ...ja mul on paljo finnei
[ ] värjäsin just hiukset ruskeiks, enne ne oli blondit
[ ] kynnet on huoliteltu - aina
[ ] hiukset pöyhitetty
[ ] ... ja kaks kiloo lakkaa
[ ] joka aamu menee yli puol tuntii laittautumiseen
[x] ilman meikkii näytän iha rotalt
[ ] ... toivon ettei kukaan koskaan nää sitä
[ ] ... siks peitän itteeni
[ ] meikkipussi aina mukanA
[ ] kukaan ei oo nähny mua ilma meikkii. paitsi äiti
= 2

VAPAA-AIKA
[ ] joka viikonloppu ryyppäämäs
[ ] ...joka kerta erin jengin kans
[ ] katon salkkarit aina
[ ] kuulen koulus mitä tyhmää oon tehny
[x] ...eikä mua hävetä, päin vastoi
[ ] ...nautin huomiosta
[ ] harrastan tanssii
[ ] aina pummimas tupakkaa
[ ] ...ja rahat aina loppu
[ ] hengaan aina nuorisotalol tai vastaavas
[ ] ...tai sit ostoskeskukses
[ ] oon kavereillani yökyläs 24/7
[ ] ...ja me otetaa paljo kuvii
[ ] ...ja pistetään ne galleriaan
[ ] Kuuntelen Voicee ja Änärii
[ ] Miltei kaikki niiden kappaleet on huippui!
= 1

GALLERIA
[x] gallerias kuvii
[ ] nickissä on joko ` , - , ´, tai yks keskimmäinen kirjain kirjotettu isommalla ku muut (esim mAija)
[ ] syntymäaika ei näy muille käyttäjille
[ ] ...ei se niille kuulu
[ ] ...mut se kuuluu et seurustelenks vai oonko sinkku
[ ] ihkuboksis joko jätkäkaverin kuva tai iso liuta kavereiden nimii
[ ] suurin osa kavereist hankittu gallerian kautta
[ ] ...eikä ne tiiä mun elämäst mitää
[ ] kuvat kaikki blurrattu
[ ] ...ja silmät, huulet ja hiukset terästetty
[ ] ...ja ohjelmana photofiltre
[ ] myös palapeli/mosaiikki/pallot yms. toimintoja on käytetty
[ ] ...eli kuvista tuskin edes erottaa mun naamaa
[ ] kaikki huomiot käytös
[ ] "IHANA ! <3 omista huuliin ja paljo txt mru ? "
= 1

VASTAKKAINEN SUKUPUOLI
[ ] mun suhteet kestää aina 1-30 pv.
[ ] suhde voi olla netissäki
[ ] ...mut ei semmosen tarvii kestää kauaa
[ ] omistan mun jätkäl kuvii ja kirjotan niihi rakkaustekstei
[ ] et kaik näkee kuin rakastunei me ollaa
[ ] ja boksis lukee 2pv:n seurustelun jälkeen "rakastan sua"
[ ] kaikille täytyy kertoa kuin paljon toisest välittää
[ ] poikaystävää ei tartte aina nähä jos ei jaksa
[ ] kouluhalailu on must , et kaikki näkee kui rakastuine me ollaa
[ ] säädän aina kaikkien kans
[ ] ...ja joka viikonlopun jälkee uusii fritsui paikat täynnä
[ ] aina joku jätkä tekstaa mul
[ ] ja jos ihastun, ni mun oma jätkä on jo exä
[ ] ...kännis ehkäsy unohtuu, mut mitä välii?
= 0

TULOKSESI : 8

0-10 = ERILAINEN
onneksi olkoon, et kuulu millään tavalla massavirtaan ! voit olla tästä ylpeä. Muista jatkossakin kiertää teinikaupat kaukaa ja välttää tyhmyyksiä.

10-20 = ANTIMASSAA
olet niin vähän massateini, että voin tyytyväisesti todeta sinun olevan erilainen ihminen. jatka samaan malliin !


20-30 = TEINI
noo, samankaltaisuus kuuluu teini-ikään, mutta höllennä vähän. ei sinun tarvitse välttämättä olla samanlainen kuin kaikki muut

30-40 = MASSA
massavirtaa. sinun kaltaisiasi likkoja on suomessa jo satoja. yritä löytää itsellesi omanlainen tyyli ja elämäntapa, ei aina tarvitse tehdä mitä muutkin tekevät

40-50 = MASSATEINI
sinunkaltaisiasi on suomessa niin paljo, ettei tuolle oikein kannata tehdä enää mitään. vietä hauska loppuelämä, ehkä viisikymppisenä tajuat, että aina ei voi olla täydellinen

YLI 50 = TEININKUNINGATAR...


MökkibileetMaanantai 30.04.2012 15:49

Mr. Frodo.Sunnuntai 29.04.2012 03:13

FACTS

1. Milloin täytät vuosia? - 23.3.
2. Mikä on siis horoskooppimerkkisi? - Oinas.
3. Entä kengännumerosi? - 39.
4. Kuinka pitkä olet? - 165cm.
5. Minkä väriset hiukset sinulla on alunperin? - Vaaleanruskeat.
6. Entä minkä väriset silmät sinulla on ja näyttävätkö ne eri värisiltä valosta riippueen? - Eriväriset.


FAMILY

7. Keitä perheeseesi kuuluu? - Äiti + kissat.
8. Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? - Äitiin.
9. Entä mahdollisiin sisaruksiisi? - Sisaruspuoliin juu.
10. Onko teillä nyt/joskus ollut lemmikkejä? - On.
11. Onko perheellänne mitään outoja tapoja? - Ei.
12. Mitä sanontoja yms. olet ottanut omaan käyttöösi vanhemmiltasi/sisaruksiltasi? - Ei tuu mieleen.
13. Miten vietät aikaa perheesi kanssa (jos vietät)? - Telkkaria kattoen.

HOME

14. Missä asut? - Parikkalassa.
15. Asutko rivi-, kerros- vai omakotitalossa? - Rivikerrostalo.
16. Pidätkö kotisi sisustuksesta? Miksi? Miksi et? - Tykkään, koska.
17. Oletko ikinä muuttanut? Mistä? - Saman paikkakunnan sisällä.

ROOM

18. Kuvaile huonettasi muutamalla sanalla - Sekainen.
20. Mistä pidät eniten huoneessasi? - Sänky, matto.
21. Löytyykö huoneestasi... :
pehmoleluja? - Löytyy.
valokuvia? - Niitäkin.
matkamuistoja? - Jjuu.
pokaaleita/mitaleja? - Pari lentopallosta.
televisio tai/ja tietokone? - Molemmat.
jotain salaista? - Todellakin.

CLOTHES

22. Kuinka usein ostat uusia vaatteita ja kuinka paljon rahaa silloin yleensä menee? - En kovin usein, mut ostan yleensä sit kerralla paljon.
23. Pidätkö shoppailusta? - Toisinaan.
24. Haluaisitko tällä hetkellä jonkin tietyn vaatteen/asusteen? - Uudet housut.
25. Kuinka paljon rahaa olisit valmis investoimaan esim. hyviin kenkiin/farkkuihin/huppariin? - 30-40e.
26. Omistatko mitään bändipaitaa? Minkä? - Tokio Hotelin.
27. Mikä on vaatteistasi suosikkisi? - Hupparit.
28. Kuvaile vaatetyyliäsi muutamalla sanalla - Normaali.
29. Voiko sinut kategorisoida vaatteidesi perusteella? Mihin lokeroon? - Siinähän lokeroitte.
30. Mitkä ovat vaatteidesi hallitsevat värit? - Musta.
31. Mitä/mikä asustasi löytyy lähes aina? - Farkut + huppari.
32. Mitä sinulla on tällä hetkellä päällä? - Yökkäri.
33. Entä mitä sinulla on useimmiten päällä? - Toppi.

HAIR

34. Kuvaile hiuksiasi parilla sanalla - Suorat, mustat.
36. Pidätkö pitkistä vai lyhyistä hiuksista? - Pitkistä.
37. Milloin olet viimeksi käynyt kampaajalla/parturissa? - Kuukaus sitte.
38. Jos sinulla olisi rohkeutta tehdä hiuksillesi mitä vaan, mitä tekisit vai etkö mitään? - En juuri nyt mitään.
39. Käytätkö mitään muotoilutuotteita? Mitä? - En kauheesti.
40. Kuinka usein peset hiuksesi? - Vähintää joka toinen päivä.
41. Jos sinulla on suorat hiukset, haluaisitko kiharat? - En.
42. Ja päinvastoin: jos sinulla on kiharat hiukset, haluaisitko suorat? - Suorat on kivat.

FAVORITES

43. Mikä on/mitkä ovat...

lempivärisi? - Musta, vihree.
lempiruokasi? - Jaa'a.
lempijuomasi? - Vesi.
suosikkipelisi? - LOL.
suosikkikirjasi? - Onhan noita.
suosikkielokuvasi? - LOTR.
suosikkisarjasi? - 24, vampyyripväkirjat.
lempiaineesi koulussa? - Englanti, kuvis, jne.


PERSONALITY

44. Mitä ystäväsi sanovat sinun olevan? - Luotettava.
45. Oletko samaa mieltä? - Jju.
46. Rastita sinuun sopivat vaihtoehdot:


Olen yleisesti...

[x] puhelias
[x] äänekäs
[ ] hiljainen
[x] mietteliäs
[x] hauska
[ ] kapinallinen
[ ] viisas
[x] realisti
[ ] idealisti
[ ] pessimisti
[ ] taiteellinen
[x] huumorintajuinen
[x] uskalias
[x] tyhmänrohkea
[x] rääväsuu
[x] jääräpää
[ ] urpo, pelle, nuija yms.
[ ] typerä
[x] lapsellinen
[x] nauravainen
[X] helppo dissattava
[ ] vaikeasti loukkaantuva
[ ] helposti loukkaantuva
[ ] itkupilli
[ ] nössö
[ ] rakastettava
[ ] söps
[X] vitun hot
[ ] kaunis/komea
[ ] paras
[x] pätijä
[ ] huono koulussa
[x] hyvä koulussa
[ ] täydellinen
[ ] kovakuntoinen


Olen tällä hetkellä...

[x] perus
[x] onnellinen
[ ] masentunut
[ ] alakuloinen
[ ] hyper
[ ] nälkäinen
[ ] janoinen
[x] väsynyt
[ ] puutteessa
[x] tylsistynyt
[ ] vaikea ihminen
[ ] ihastunut
[ ] nolostunut
[ ] energinen

HOBBIES

47. Mitä ei-liikunnallisia harrastuksia sinulla on? - Valokuvaus, piirtäminen, lukeminen, kirjoittaminen.
49. Haluaisitko aloittaa jonkin uuden harrastuksen? Minkä? - En just nyt.
50. Oletko hyvä siinä mitä teet? - Kai.

SPORT

51. Harrastatko jotakin urheilulajia? - En.
52. Missä seurassa/joukkueessa pelaat? - -
53. Mitä olet joskus harrastanut, mutta et harrasta enää? - VPK.
54. Seuraatko urheilua televisiosta? - En.
55. Kannatatko jotakin futis/lätkäjoukkuetta? Mitä? - En.
56. Voitko ylpeänä sanoa katsoneesi kokonaisen futis/lätkämatsin telkkarista? - Khööl.

OLEN:

[x] Mesettänyt
[x] Laittanut jollekin sivustolle kuvia
[x] Rekisteröitynyt jollekin nettisivulle
[x] Matkustanut bussilla
[x] ..lentokoneella
[x] ..autolla
[x] ..junalla
[x] ..laivalla
[x] Ollut ulkomailla
[x] Soittanut pilapuheluita
[x] Tilannut netistä jotakin
[x] Ladannut netistä jotakin
[x] Kuunnellut musiikkia
[x] Käynyt leffassa
[x] Katsonut leffoja
[x] Seurannut jotakin TV-sarjaa
[x] Ottanut lävistyksen
[x] ..tatuoinnin
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Muuttanut hiustyyliäni suuresti
[x] ..pukeutumistyyliäni
[x] ..musamakuani
[x] Syönyt kakkua
[x] Käynyt Hesessä
[x] ..Mäkissä
[x] ..muussa pikaruokalassa
[x] ..ruokakaupassa
[x] ..vaatekaupassa
[x] ..jossain muussa kaupassa
[x] Ihastunut
[x] Rakastunut
[x] Saanut lahjaksi jotain kallista
[ ] Saanut kameran
[ ] ..TV:n
[x] ..tietokoneen
[x] ..kännykän
[x] Puhunut tuntemattomille
[x] Nähnyt onnettomuuden
[x] Kompastunut
[x] Liukastunut
[x] Oksentanut
[x] Ollut kipeä
[ ] Sairastunut vakavasti
[x] Käynyt lääkärissä
[x] ..hammaslääkärissä
[ ] Joutunut sairaalaan
[ ] Ollut leikkauksessa
[x] Oppinut jotakin uutta
[x] Nolannut itseni
[x] ..monta kertaa
[x] Punastunut
[x] Tylsistynyt
[x] Nauranut
[x] ..itsekseen
[x] ..huonolle jutulle
[x] Itkenyt
[x] ..muiden nähden
[x] Vihannut
[x] Pelännyt
[x] Toivonut jonkun kuolevan
[ ] Tappanut
[ ] Yrittänyt tappaa jonkun
[x] Kuristanut
[ ] Puukottanut
[ ] Raiskannut
[ ] Muuttanut kotoa pois
[x] Viettänyt synttäreitäni
[x] ..nimppareitani
[x] Ollut häissä
[x] ..ristiäisissä
[x] ..hautajaisissa
[x] Vaihtanut koulua
[x] Ollut ylä-asteella
[ ] ..lukiossa
[ ] ..amiksessa
[ ] ..töissä
[x] Saanut kokeesta alle 8
[x] ..alle 6
[ ] ..4
[x] ..yli 8
[x] ..10
[x] Nukahtanut tunnille koulussa
[x] Saanut uusia kavereita
[x] ..ystäviä
[x] Riidellyt kaveri(e)ni kanssa
[x] Huutanut kaver(e)illeni
[x] Katkaissut välini johonkin kaveriin
[x] ..sukulaiseen
[x] Pilannut jotakin
[x] Rikkonut jotakin
[ ] Sytyttänyt tulipalon
[ ] Soittanut hätänumeroon
[x] ..vahingossa
[ ] Soittanut poliisit
[ ] Paennut poliiseja
[ ] Varastanut
[ ] ..ja jäänyt siitä kiinni
[x] Odottanut joulua
[x] Odottanut uutta vuotta
[ ] Toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi.

You shall not passSunnuntai 29.04.2012 02:43

Vappu:
► Mitä suunnitelmia? - Tomille~
► Keiden kanssa vietät sen? - ^
► Entä missä ? - Mökillä.
► Onko suunnitelmissa päihteitä ? - Joo todellaki, oikee kovat rytkeet.
► Jos ei niin miksi ? - LOL.
► Onko tulossa hauskaa ? - On n.n

10 totuutta nykyhetkestä:

► Seurusteletko? - Khööl.
► Kauan olet seurustellut? - 1 v 5kk kohta.
► Oletko lävistetty? - Korvat + kulma.
► Mitä sinulla on päälläsi? - Toppi + alkkarit.
► Oletko tyytyväinen elämääsi? - Olenn.
► Minkälainen olo sinulla on nyt? - Naurattaa.
► Onko koruja päällä nyt? - 2 sormusta, sydän koru ja petran ostama Mihashi koru :3
► Onko sänkysi pedattu? - Eiij.
► Onko nälkä? - Meh.
► Onko jano? - Njääh.

10 totuutta eilisestä:

► Oliko kiva päivä? - Olioli.
► Suutelitko ihastustasi? - Rakastusta : D
► Olitko tietokoneella? - Olin.
► Tajusitko jotain uutta? - Jep c:
► Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - Tanssin yläasteen edessä, lawl.
► Käytitko jotain päihdettä? - En.
► Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - Todellakin :D
► Monelta aloit nukkumaan? - kahentoista paikkeilla.
► Söitkö pihvin? - En.
► Kävitkö jollain kylässä? - Meh.

10 totuutta menneisyydestä:

► Missä synnyit? - S-linnan keskussairaala.
► Kaipaatko menneisyyttäsi? - En oikeestaa.
► Entiset koulusi? - Kangaskylä.
► Entiset opettajasi? - Onhan noita.
► Teitkö jotain, jota kadut yhä? - Khööl.
► Kuinka monesti olet muuttanut? - Liian monesti, saman paikkakunnan sisällä.
► Muistatko ensimmäisen koulupäiväsi? - En varsinaisesti.
► Oletko ollut rakastunut? - Olen.
► Olitko kiltti lapsi? - Osittain.
► Kiusattu? - Jju.

Haluaisitko:

► Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - Menis.
► Haluaisitko olla päivän julkkis? - En.
► Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - Monia.
► Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - Jepjep.
► Haluaisitko halata jotain tiettyä? - c:
► Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - Anniina :c
► Haluaisitko että olisi kesä? - Heti nyt kiitos.
► Haluaisitko nukkua ikuista unta? - En.
► Haluaisitko tupakalle? - En.
► Haluaisitko rekan? - Eiku traktorin.

Kekekekeke~Torstai 26.04.2012 21:35

You are my sunshine, my only sunshine
You make me happy when skies are gray
You'll never know dear, how much I love you
Please don't take my sunshine away!

:--DKeskiviikko 25.04.2012 23:56

Jennifer's Poem

Roses are red,
Violets are blue,
I am a stone,
*long pause*
Fuck you.



tumblr_m2s8ubbPNr1qi61kwo3_250.gif

Live your dreamKeskiviikko 25.04.2012 00:06

START

- Tämän pitäisi olla melko syvällinen gallup, oletko valmis? - Toki.
- Onko olemassa poikaa, jolle voit kertoa kaiken? - Onn.
- Onko olemassa tyttöä, jolle voit kertoa kaiken? - Ei.
- Oletko koskaan menettänyt ystävää? - Montakin n.n
- Kadutko joitain asioita? - Kadun.
- Haluatko hautajaisiisi sen ihmisen joka on vaikuttanut elämääsi eniten?- Kyllä, jos hän elää vielä silloin.
- Ikävöitkö ketään joka ei koskaan palaa? - Ikävöin.
- Uskotko avioliittoon? Toivotko sitä itsellesi? - Juu ja juu.
- Kumpi on hankalampaa: jättää se jota eniten rakastaa, vai ottaa takaisin se joka on loukannut sinua pahiten? - Jättää.
- Mikä olisi sukunimesi jos menisit naimisiin sen kanssa jolta viimeinen vastaanotettu viesti on? - Wessman :)
- Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa sydänsurujen takia? - Nope.
- Oletko ikinä itkenyt puhelun aikana? - Olen.
- Mikä oli viimeisin katsomasi kauhuelokuva? - Jaa'a : o
- Käytkö usein kävelyillä? - Pitäisi käydä.
- Jos poika/tyttöystäväsi pettäisi sinua parhaan ystäväsi kanssa, kummalle heistä olisi vaikeampi antaa anteeksi? - Ystävälle.
- Ovatko sanat "minä rakastan sinua" yms. yksi yleisimmistä valheista?- Joiltain ihmisiltä.
- Oletko mukava kaikille? Miksi olet/miksi et? - Pyrin olemaan, mutta jos minuu kohdellaan ku paskaa, niin miksi vaivautua.
- Oletko koskaan saanut todella pitkää anteeksi pyyntöä? - En.
- Saako suukko paremmalle mielelle? - kyllä :3
- Ärsyttääkö jokin asia sinua juuri nyt? - Kyllä.
- Voisitko elää ilman kännykkääsi? - En.
- Pystyisitkö rakastamaan jotakuta jota kaikki ystäväsi vihaisivat? - Tietty.
- Haluatko hyväpalkkaisen ammatin, vai sellaisen josta pidät?- Semmosen josta pidän.
- Jos joku katsoisi sänkyysi, mitä hän löytäisi? - Lakanat, tyynyjä, peitto, kirjoja, kännykänlaturi, kännykkä, pehmoleluja.
- Kesä tulee, oletko valmis? - Sitä on odotettukkin!
- Mikä on merkittävintä mitä sinulle on tapahtunut tänään?- Ei kovin paljon mitään.
- Miltä sinusta tuntuu juuri tällä hetkellä? - Semi ok olo ^^
- Mitä aiot tehdä tänään? - Lukea ruotsia.
- Onko kanssasi helppo tulla toimeen? - Jos olen hyvällä tuulella.
- Onko sinulla ikinä ollut poikaa parhaana ystävänä? - On.
- Uskotko että asiat muuttuvat seuraavina kuukausina? - Eipä kai.
- Onko mielessäsi nyt joku jonka ei pitäisi olla?- Ei kai.
- Haluaisitko sanoa jotain jollekin, muttet voi? - Mmn.
- Onko maailmassa poikaa/tyttöä jonka vuoksi tekisit mitä tahansa? - On.
- Onko söpöä jos poika punastuu? - Liian söpöä c:
- Pidätkö tummista vai vaaleista farkuista? - Tummista.
- Keneen olit ihastunut viime vuonna tähän aikaan? - Tomiin.
- Onko kukaan sanonut sinulle "aina ja ikuisesti" mutta kuitenkin jättänyt sinut? - On.
- Miten ihmeessä jaksoit tehdä tämän loppuun asti? - Easy.



Klara vappenTiistai 24.04.2012 23:34

VAPPU 2012
- tee tämä ja saat mahtavimman vapun ikinä!

Kenen kanssa vietät vappua? - Tomin ja sen porukoitten + omien porukoitten.
Missä vietät vappusi? - Kotona, Tomilla & mökillä.
Alkoholia? - Meh.
Odotatko vapustasi hyvää? - Jjuu n.n
Aiotko tehdä asioita joita et viime vappuna tehnyt? - Todellakin :D
Millaista säätä on luvattu? - En ole katsonut :--3
Lähetätkö kavereillesi vapputoivotuksia? - Jos ne lähettää minulle :D
Aiotko saada pusuja? - ♥ Paljonkin.
Entäs haleja? - Niitäkin.
Paljon rahaa olet varannut vapun viettoon? - Sen että saan serpenttiiniä, ilmapalloja ja KEKSEJÄ.
Mihin suurinosa rahoista kuluu? - ^
Onhan sinulla serpentiiniä? - Pitää käydä ostamassa.
Entäs ruiskutettavaa hiusväriä? - Hyi.
Tietävätkö vanhempasi vappusuunnitelmistasi? - Tietää.
Mitä teit viime vappuna? - Olin kaiketi kotona, tai kylällä ajelemassa.
Oliko kivaa? - Semi.