IRC-Galleria

MikaHäkkinen

MikaHäkkinen

"Häkä"

Luna 1v.<3Maanantai 07.09.2009 13:54

JEE JEE JEESunnuntai 06.09.2009 17:35

Ripa oli toista kertaa elämässää kouluratsastuskisoissa. Henni ratsasti tosi hyvin, sijotusta ei tullu, mut rata oli kuitenki hyväksytty kaikinpuolin. Ja ohjelmahan oli He C2 =) jee hyvä Reino!

MINUN RIPA ON OLLU PARAS <3Lauantai 29.08.2009 03:09

Griini avasi uransa voitolla
Turun Sanomat 23.10.2000 0:39:59

TS Forssa
OSMO VATANEN
Pilvenmäen sunnuntairavien alokassarjoissa nähtiin mielenkiintoinen suomenhevosvarsa. Nelivuotias Griini voitti ensimmäisen kilpailunsa niin vakuuttavasti, että sille voi povata menestystä jatkossakin. Sateen kastelemalla radalla ori ravasi Pertti Puikkosen ohjastamana 2140 metriä aikaan 38,3.

Voittoaika ei kerro koko totuutta Griinin vauhtivaroista. Se meni jo syyskuun alussa koelähdössä täyden matkan 37,7. Nyt se pudotteli päätöspuolikkaan 1.34-kyytiä ja väläytti siinä yhden tosi nopean pätkänkin.

Harjoituksissa olen ajanut Griinillä viisisatasen jopa 1.28-vauhtia. Juoksija se on, Puikkonen paljasti.

- Hevonen on ollut nyt minulla valmennuksessa kolme kuukautta. Ei se kuitenkaan aina näin helppoa ole ollut. Griini oli päässyt kotona muutaman kerran karkuun, ja sen kanssa pitää vieläkin olla aika varovainen, Puikkonen selitti.

Griinin isä on nelinkertainen ravikuningas Patrik. Emä vokkerilainen Sarlotte on tähtijuoksija kuten senkin emä Sarlotta. Sukuakin nuoren lupauksen takaa kyllä löytyy.
ettäs tiijätten.
ne vois olla mun kamuja.!

mie rakastan tota biisiäTiistai 30.06.2009 13:03

Micro waves me insane
A blade cuts in your brain
To sounds like a fork on a plate
Blackboard scratched with hate.

Siis se on nyt semmonen juttu että.....Keskiviikko 17.06.2009 21:12

...jos joku sanoo että sillä on "perhosia mahassa", se tarkottaa, että sillä on paskahätä tai ripuli.

Ainii, ja enää ei tartte viedä minuu Musen keikalle, koska miulla on sinne lippu, tartten enää Bellamyn puhelinnumeron. Tai Joutsenen. kiiiiittiiiii.

TÄNÄÄ PRÖVINSSIIIII!Torstai 11.06.2009 10:24

mie repesin tälle :DPerjantai 29.05.2009 15:15

"Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö:Hidasta,mua pelottaa
Poika:Enkä,tää on hauskaa
Tyttö:Eikä ole.Oo kiltti,tää on liian pelottavaa
Poika:Sano mulle sitten,että sä rakastat mua
Tyttö:Hyvä on,mä rakastan sua.Jarruta!
Poika:Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika:Ota mun kypärä ja laita se päähäs

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena.Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä ja vain yksi jäi eloon."
Totta puhuen,matkan puoli välissä,poika huomasi jarrujen olevan rikki,mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta.Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa.Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän,jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.


Analysoidaanpa tätä nyt hetki. Ensinnäki ko päristelet pyörällä 180 km/h niin siinä ei palijoa kommunikoida. Vaikka tyypeillä olis ollu radioyhteys toisiinsa niin sen toisen puheesta ei saa vittuakaan selevää ko sillä ei oo kypärää. Morsettamallakohan ne tuon keskustelun kävi? Helevetinmoinen keskittysmiskyky poijalla, pisteet siitä. Ja miten helevetissä se poika oikein meinas tunnistaa OIKEIN kovan halauksen normaalista kiinnipitämisestä? 180 kmh lasissa pidetään perkele kiinni eikä meinata, vai hiuksistako se tyttö ensin kiinni piti? Moisesta vauhista kypärän vaihtaminen on kans melekonen stuntti, kumpasenkin pitää olla meleko riskejä kavereja, ja meleko (erittäin) tyhymiä myös ko yleensäkin lähti toinen kyyttiin iliman kypärää?? Jarrujen räjähtäminen muka syynä kypärän vaihtoon, ikinä kuullu Konejarrutuksesta? Ilimanvastuski on tuossa vauhissa jo niin kova ettei tartte kun vähän nousta siitä tankin päältä niin jo alkaa maisemista saaha jotain selevääkin. Ja mitä helevettiä, kyytissä iliman kypärää? Todennäkösesti tyypin pärrä meni mettään siitä syystä kun joku sittiäinen lensi silimään, ja tuossa vauhissa varmasti uppos se sittiäinen ja syvälle. Ja haluaisinpa tutustua siihen Teräsmiehen tyttäreen joka henkensä piti tuosta tällistä, 180 kmh vauhista seinään se on aivan yks lysti onko sulla kypärää ollenkaan vai kaks kypärää, vai kolome.. Tosin tarina ei tunnu mainittevan jäikö hempukka loppuelämäkseen kasviksi. Miksiköhän? Vuojen Tyhymä Paskiainen-kiertopalakinto jaetaan tänä vuonna hiukan etukäteen, ja tuon poikasen hautahan se on osotteena. Asetellaan se siihen kiven päälle kivasti. Jos jaksavat sen ruumiin rapsutella sieltä seinästä irti. Oppiipahan ottamaan huippuja jarruttomalla pärrällä.
viekää mut Musen keikalle NYT tai antakaa ees bellamyn puhelinnumero.