Nyt tosin tuntuu siltä, ettei tässä maailmassa ole ketään miespuolista, joka olisi onnellinen siitä, että olen olemassa. Isääni ja veljeäni minä en tähän kuitenkaan laske :D
Jos menisin ajassa n. viisi vuotta taaksepäin, tämä laulu saisi todennäköisesti minut itkemään. Olin silloin aloittanut uuden koulun yläasteen jälkeen, en osannut tutustua edes kämppikseeni kunnolla ja tunsin itseni ulkopuoliseksi koko kaupungissa. Yhtenä iltana olin kävelyllä. Silloin oli jo talvi ja tulin sillan kohdalle. Joen vesi oli yhtä mustaa kuin laulussa "Lumi teki enkelin eteiseen." Pienen hetken ajan mietin, että jos kiipeäisin kaiteelle, tulisiko kukaan pysäyttämään minua.. Mutta en tehnytkään sitä, vaan kävelin pois. Rohkeuteni ei riittänyt. Onneksi.
Tiedä riittäisikö se nyt, jos masentuisin tarpeeksi. Onneksi sain pian tuon jälkeen pari ystävää luokkakavereistani ja aloin jopa viihtyä koulun asuntolassa.
Mutta aina silloin tällöin pimeys ottaa mielestä vallan ja mietin mitä jos vain hyppäisin..
Vielä siihen ei rohkeus riitä. Onneksi.
Katsotaan josko se helpottuisi ajan kanssa.