IRC-Galleria

Minn`

Minn`

Jag älskar dig <3 tutustu <3

Uusimmat blogimerkinnät

-Torstai 15.04.2010 19:19

ajatukset on kuin kirja joka ei lopu koskaan
käännän seuraavan sivun hiljaa ja syvään huokaan

-_-Keskiviikko 14.04.2010 00:10

Pojista tietoa:
- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.
- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.


Tytöistä tietoa:
- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.
- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.
Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys.

<3Maanantai 12.04.2010 19:39

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

:((Sunnuntai 11.04.2010 19:58

Ikävä vanhoja aikoja. kumpa vois palata vanhaan <3

Vanhoi valokuvii selaan virtaa muistot ohitseni
Vanhat ajat palaa koskaan ei enää ne oli meni

En ketään koskaan tahallani satuta en halua
Siks pidän mieles ettei elämää voi alottaa alusta
Vaik joskus kaipaan omaa läheisyyttä sekä rauhaa
Niin haluan nauraa itkee ja rakastaa ennen hautaa

Nyt uudet tuulet puhuu ja mennyt on aika
Vaikkei eilisest ois sulle jäänyt käteen mitään lainkaan
Niin nyt näet miten aikas on edessä vielä
Ja huomaat miten elämä on päivien viemää

Nyt uusi tähti taivaalle on syttynyt jälleen
Muista tänään täällä elät vaan tälle elämälle
Elä täysil anna elämäs eteenpäin viedä
Elä täysil, elämä on päivien viemää

Mennyt on nyt menny taa ja se vaan pitää unohtaa
Ja tuleva totuus on pakko nyt silmästä silmään kohtaa
Ei raha kasva puussa eikä enää nokan eteen
Tuoda sulle ruokaa ei sit huomaa aika tost vaan menee
Ei ystävyyssuhteet kestä ellet sä niihin panosta
Et elämääsi voi elää kurkkimal oven raosta

-Sunnuntai 11.04.2010 19:37

VAROITUS! TÄMÄ ON VAIN tytöille
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Tiesitkö että... ... suutelu on terveellistä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Itkeminen on hyvästä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Kanakeitto oikeasti tekee olosi oikeasti paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...94% pojista haluaisi SINUN lähettävän heille kukkia,..
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Valehtelu on oikeasti epäterveellistä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Laita ainoastaan ripsiväriä saadaksesi 'kauniin' katseen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Se on oikeasti totta, että jotkut pojat LOUKKAAVAT sinua, kun he pitävät sinusta...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Se on OIKEASTI mahdotonta laittaa ripsiväriä suu kiinni, ellet ajattele sitä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > 89% pojista haluaisi SINUN tekevän aloitteen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Suklaa tekee olosi paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Useimpien poikien mielestä on söpöä, että sanot väärät asiat...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Hyvä ystävä EI KOSKAAN arvostele
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Pojat eivät ole kyyneltesi arvoisia...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Ja me kaikki rakastamme yllätyksiä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Nyt..... tee toivomus!
> > .
> > .
> > .
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > & Toivo todella kovasti!
> > TOIVO TOIVO TOIVO TOIVO!!!!!!
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> > .
> >
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> >
> >
> > Toiveesi on juuri saapunut.
> >
> >
> >
> >
> > Kopio tämä päiväkirjaasi seuraavan viidentoista minuutin sisällä, ja..
> >
> >
> > Toiveesi tulee täyttymään.
> >
> >
> >TÄMÄ ON LUPAUS!

<3Perjantai 09.04.2010 23:47

<3 Tänään oli mukava päivä! :p tuli oltua pullonpyöritystä.
Kiitti tästä päivästä.. <3 :D tuli otettua pari kuvaa muistoks tästä päivästä :DD



kiitti <3 :)

-Keskiviikko 07.04.2010 19:01

oletko surullinen ? - en oo
mitä aiot tehdä tänään ? - mennä ulos ;)
aiotko matkustella kesällä ? - ju :P
onko huoneessasi yhtään kasvia ? - eei :((
onko sinulla paljon ystäviä ? - tarpeeks (:
entä kavereita ? - ju
pidätkö toisesta nimestäsi ? - eh
oletko ihastunut ? - joo <3
miksi et ? - -
pidätkö mansikoista ? - juu
mikä on lempivärisi ? - eemt
odotatko kesää ? - jojojojojoo
miksi teet tätä kyselyä ? - ettei kesä menis pilalle ?

<3Sunnuntai 04.04.2010 13:24

Tyttö: Hei. Minulla olisi asiaa
Poika: Niin?
Tyttö: Öh... niin... tuota...
Poika: ?
Tyttö: Äh... miten tämän nyt sanoisi...
Poika: Sano mitä ajattelet. That's all
Tyttö: Okei. Minäpidänsinusta!
Poika: Mitä?
Tyttö: Minä pidän sinusta
Poika: ...
Tyttö: Sano nyt jotain!
Poika: ... kuinka?
Tyttö: Mitä?
Poika: Kuinka kauan olet pitänyt minusta?
Tyttö: Ehkä se alkoi vähän myöhemmin kun tutustuimme.
Poika: ...!
Tyttö: Ymmärrän, jos haluat, että lähden...
Tyttö oli jo lähdössä, mutta poika tarttui tätä ranteesta,
otti hänet vierelleen ja suuteli tyttöä!<3
Jos haluaisit, että sinulle kävisi näin, kopioi tämä blogiisi.

-Lauantai 03.04.2010 23:31

Elämä liikkuu, ei se voi seisahtua.
Kaikki muuttuu, mutta antaa sen muuttua.
Tajusin tänään, että rakastan sua.
Vielä eilen luulin, ettei mikään liikuta mua.

30 =)Torstai 01.04.2010 22:55

Jos saat 35 rastia, niin olet lellitty.
[1] Kännykkä
[ ] Oma puhelinliittymä
[ ] Poikakaveri/tyttökaveri
[ ] Oma pesuhuone
[2] Oma huone
[3] nukkekoti
[ ] Uima-allas
[ ] Vierashuone
[ ] Pelihuone
[4] Tv huoneessasi
[ ] Enemmän kuin 20 paria kenkiä
[ ] 10 suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[ ] Parhaimmat numerot (???)
[ ] Dior aurinkolasit
[ ] Louis vuitton laukku
[5] iPod
[ ] XBOX
[ ] PS2
[6] Mp3 soitin
[ ] Koripallo kotona
[ ] Jääkiekko peli
[ ] Biljardipöytä
[ ] Ping pong pöytä
[ ] Trampoliini
[ ] Järvimaisema
[7] Omat sukset
[8] Omat lumilautailu välineet
[ ] Omistatte veneen
[ ] Omistat laskuvarjon
[ ] Rantamökki
[9] Ainut lapsi
[10] Stereot makuuhuoneessa
[11] DVD soitin makuuhuoneessa
[ ] 100 dvd
[ ] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä
[12] Menet shoppailemaan joka kuukausi...tai joka viikko
[13] Shoppailet Stockmannilla joskus
[ ] Talviaikaan- menet laskettelemaan joka viikonloppu
[14] Meikkaat
[ ] Käytät hajusteita/hajuvettä
[ ] AIM
[15] MSN
[ ] Yahoo
[ ] 5 palkintoa ( tai mitalia )
[16] Omistat kameran
[ ] Vaatehuone
[ ] Skootteri
[ ] Monttupyörä
[ ] Kuorma-auto
[ ] Kitara/rummut
[ ] Riippumatto
[17]Matkustellut ulkomailla
[18] ollut Kuntosalilla
[ ] Oma personal trainer
[ ]kalliita koruja
[19] Tavannut julkkiksia
[20] Suoristus/ kiharrin rauta
[21] Käyny kampaajalla/kynnet laittamassa/kylpylässä
[ ] Olit oppilaskunnassa koulussa
[ ] Oma tappelukehä
[22] 100 euroa lompakossa nyt
[ ] Maksettu käyttäjätili netissä
[23] 1 paras ystävä
[ ] Ollut karibian saarilla
[ ] Ollut ranskassa
[ ] Ollut havajilla
[ ] Ollut New Yorkissa
[24] Shoppaillut laivalla
[ ] Syönyt laivalla tilauspöydällä
[ ] Ollut Eiffel-tornissa Pariisissa
[ ] Ollut Vapaudenpatsaalla New Yorkissa
[25] Kaksikerroksinen talo
[ ] Mennyt matkalle kun täyttänyt 16
[ ] Ajokortti
[ ] Muuttanut yli 3 kertaa
[ ] Urheiluauto
[ ] Pore-allas kotona
[ ] Lemmikki
[ ] Terassi (TAVALLAAN)
[ ] Olet saanut Stipendin
[26] Tietokone skanneri/kopiokone
[27] Ollut 5 paikkakunnalla ulkomailla
[ ] 100 Kaveria messengerissä
[28] Herätyskello
[29] Kotiruokaa joka päivä
[ ] syö ulkona joka päivä
[ ] Ollut limusiinissä
[ ] Omistaa videokameran
[30] Oma läppäri
;30