IRC-Galleria

MinttuKinttu

MinttuKinttu

I used to be an adventurer like you, but then I took an arrow in the knee.

Kävin Mikkelis.Sunnuntai 28.10.2007 15:58



Kohtasin siellä ihmettä monta.

APULANTA - KAIVOTiistai 23.10.2007 19:52



Tärkeintä jos on lähteä
Niin sitä ainakin on tehty
Enemmän kuin voin uskoa
On näkökentän taakse jäänyt
Muttei naulat jalkojen alta

Yli kaiken olen tuntenut
Sen mitä on kun kaatu rauha
Häpeästä rakennettuna
Ei se voinut kestää kauaa
Vaikee katsoo silmiin itseään!
Luulin et ottaisi uomansa se
Mistä tullut on silmien eteen side

Vaikka voitettiin jo kertaalleen
Se on noussutkin taas paikalleen


TÄMÄ KAIVO ON PIMEÄ KAIVO
ODOTTAA AINA AMMOLLAAN
EI ITKU, EI PALAVA RAIVO
AUTA IRTI OTTEESTAAN


Pahemmalta pelastettuna
On hyvä painaa huulet maahan
Elämältä suodatettuna
Viimeinkin löytää paikan
Ei enää koskaan takaisin
Vannonut, rikkonut, vannonut taas
Ja vannon uudestaan


TÄMÄ KAIVO ON PIMEÄ KAIVO
ODOTTAA AINA AMMOLLAAN
EI ITKU, EI PALAVA RAIVO
AUTA IRTI OTTEESTAAN


Eksyttiinhän me, eikä tahallamme
Tultu taas tänne, mistä kerran jo selvittiin
En voi uskookaan miten voidaan olla
Yksinkertaisesti näin HELVETIN tyhmiä

Selvittiin jo kertaalleen
Palattiin rikospaikalle.




Tänään NASA:n ihmiset kertoivat meille kuinka valloittaa avaruus.



-Ja mehän teimme sen.

Voi vidduTorstai 04.10.2007 15:42

Vituttaako?
Tämä on Vitutus-gallup. Jokaisessa asiassa vituttaa joku. Edes jokin pieni asia. Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota! Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!
MIKÄ SINUA VITUTTAA...

TALVESSA
-kylmääää
-pimeää ympäri vuorokauden melkein, ei jaksa mtn
-pitää pukea paljon vaatetta

KEVÄÄSSÄ
-Maa on paskasen näköstä
-Lotisee,sateleekin
-Mietteet siitä kuinka kesä tulee mut ei jaksais venaa ja koulu painaa päälle

KESÄSSÄ
-Sä oot himas niin kaikki kaverit on jossain
-Kaikki kaverit on himas ja sun täytyy olla töissä

SYKSYSSÄ
-koulu alkaa, karu pudotus todellisuuteen
-kylmää, märkää, rumaa

KOULUSSA
-Läksyt
-koeviikot
-pitkät päivät
-mahdolliset kusipäät
-rehtori!!!
-paineet

CD-LEVYISSÄ
-liikaaaa ei mahdu enää standii
-kalliita toisinaan

LEMMIKISSÄSI
-haukkuu ikävästi toisinaan
-näykkäsee joskus kavereita eikä ne tykkää.
-nussii ilmaa häpäisten mut kaikkien silmissä :DDDD

POLKUPYÖRISSÄ
-mahdollinen epämukava satula
-vaikea puhua puhelimessa/tekstata samalla kun pyöräilee
-mahdollinen vettä imevä satula, jonka tähden joko näyttää housuunsa laskeneelta tai joutuu jumittamaan ennen lähtöä että saa stanan muovipussin siihen päälle, ja se myös näyttää urpolta

HAMEISSA
-ei voi liikkua niin vapautuneesti
-ei voi istua haarat levällään

HOUSUISSA
-jos ne puristaa ikävästi
-jos ne putoo

KORKOKENGISSÄ
-jalkoihin SATTUUUUUUUU

TENNAREISSA
-menevät vittu rikki kolmetoista kertaa kesässä ja maksavat liikaa toisinaan

VANHUKSISSA
-ohittelevat kaduilla, olettavat nuorison olevan väistämisvelvollisia

PIKKULAPSISSA
-huutavat ku hyeenat
-karjuvat ohi mennessään psykopaattisesti "IHANA" kun olen koiran kanssa lenkillä

SAIRAALOISSA
-sairaalan haju
-paljon sairaita, ahdistavaa
-sukulaiset hengaa liikaa niis

MIEHISSÄ
-kuvottava ja huono alapäähuumori
-Ne ei tajuu :D

SYNTYMÄPÄIVÄSSÄSI
-18v. synttärit liian kaukana
-18v. synttärit liian lähellä

RADIOSSA
-Mainoksia vittu koko ajan
-paskat pakolliset hitit vaan soi, jtn hyvää harvemmin kuulee
-lopettivat radio cityn

TELEVISIOSSA
-hyvät ohjelmat tulee päällekkäin ja sit pitää päättää mitä kattoo
-mun tv:n ajastin juttu on paskana, se aukee joka aamu seitsemältä, eikä sitä ajastinta jostain syystä saa pois.

HUONEESSASI
-Liian pieni
-Liian täynnä turhaa kamaa jota ei viitsi heittää pois
-paska sänky
-villakoiria vitusti (kiitos mein dogin)

Johan vitutti.

Turre - kaneista parhainPerjantai 28.09.2007 19:48

Turre oli pieni pupu. Vain pienen pieni pupu suuressa maailmassa.
Päällepäin kaikki oli hyvin, Turre sai porkkanan päivässä ja häkkikin oli lämmin. Mutta, voi, ette tiedäkään kuinka Turre öisin kärsi, kun perheen lapset nukkuivat. Sillä perheen pää, lasten äiti, kammottava täti, oli kova tyttö juoksemaan kosmetiikan perässä. HYVÄN kosmetiikan. Eikä hänelle kelvannut kuin paras. Ja parasta oli vain se, jonka myös kanin silmät kestivät.

Yöstä toiseen täti tökki Turren silmiä huulipunapuikoilla. Puolukan punaista, tumman liilaa ja jopa hivenen sinertävää väriä upposi kanin pieniin suklaasilmiin tulehduttaen ne kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Lopulta täti kyllästyi, kun yhtäkään kunnollista punaa ei tuntunut löytyvän. Hän päätteli Turren olevan viallinen koekaniini.
Niin Turre lensi ulos taloudesta.

Turre taivalsi läpi talvisen ja kylmän metsikön, ui läpi jäisenä soljuvien virtojen, kunnos loppun lopuksi päätyi vanhan kaatopaikan laitamille hytisemään pienet korvat lunta tulvillaan.

Vaan voiko parempi tuuri käydä kuin Turrelle viikkojen kuluttua kävikään!
Vaikka kani oli nälkiintynyt ja onneton, ei ole niin pientä tyttöä, etteikö se ihastuisi valkeaan (ainakin melkein) ja suloiseen kaninraasuun ja veisi sitä kotiinsa kupposelle kuumaa.



Nyt Turre saa kaksi porkkanaa päivässä ja Turrella on bemari.
Turre kiertelee Suomenmaata yrittäen saada tälläiset eläintenoikeudet toteutumaan joka taloudessa: oikeus juosta vapaana pitkin taloa, syödä sähköjohtoja, pyöräyttää niin monta poikasta kuin suinkin huvittaa ja pitää pientä pankkitiliä vanhuus-päiviä varten.


AUTA ELÄINTÄ - OSTA SILLE BEMARI.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.09.2007 19:41

Minulla on päivänsäde.

Don't break, don't break my heart,Keskiviikko 19.09.2007 23:58

and I won't break your heart-shaped glasses.



MIKKELI?
Kyl maistuiski.



PA-pe-RI-mas-SAA
suo-RAT ham-PAAT
lai-HAN ty-TÖN
vat-SAA polt-TAA

VATSAA POLTTAA

ÄänimerkintäTorstai 06.09.2007 22:02

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.09.2007 20:18

DAM di DAM DAM
DI dam DIDI dam DI dam
DAM DAM di DAM DAM di DAM
DI dam dam dam DI dam


Sisko lentää luokseeeeee
saman kylmäkätisen tohtoooriiiin!


DAM di DAM DAM
DI dam DIDI dam DI dam
DAM DAM di DAM DAM di DAM
DI dam dam dam DI dam

taas näit kummii.Tiistai 21.08.2007 20:09

Tietääkö wikipedia sinusta enemmän kuin sinä itse?

Mene suomenkielisen Wikipedian etusivulle ja vastaa kysymyksiin klikkaamalla vasemmassa valikossa olevaa "satunnainen artikkeli" -kohtaa.

01. Mitä pelkäät?
-Pinta-alusta (sota-alus, ihan loogista)

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
- Temmeksen kirkon

03. Mitä haluaisit häälahjaksi?
-Allahabadin (Kaupunki intiassa)

04. Mitä palvot?
-Längelmäkeä (Suomen entinen kunta, rauha armaan alueemme muistolle)

05. Salainen fetissisi?
-Rahonavis (pieni lintumainen dromaeosaurus, ahhh......<3<3)

06. Mistä näet unta ensi yönä?
-Ossi Karttusesta! (Suomen parhaita pikajuoksijoita 60- ja 70-luvuilla)

07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
-Aeschillus Petraeus (Turun piispa 1600-luvun puolivälistä. Tulis kyllä tarpeeseen :o)

08. Mistä aiheesta kirjottaisit kirjan?
-Oseanian yli 100 000 asukkaan luettelosta (Siitä tulis hitti, ajatuskin on jo bestseller!)

09. Mitä keräilet?
-Andreanofinsaaria (Lounais-Alaskassa, mulla on jo melkeen kaikki, paitsi yks harvinaisuus..)

10. Mihin paras muistosi liittyy?
-Lotokkaan (Paikka noin kolmen kilometrin päässä Pyhäselän kuntakeskuksesta, oi niitä ihania, nuoruuden kulta-aikoja..)

11. Turhin tietämäsi asia?
-Hansta (Tukholman kaupunginosa.. Pyh!)

12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
-C-duuri asteikosta

13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi?
-Kansas City Scoutsin (jääkiekkoseura 70-luvulla)

14. Mikä saa sinut aina nauramaan?
-Aleksander Tammert (virolainen kiekonheittäjä, on vaan niin hauska mies :'D HAHA, oih, Allu..)

15. Entä itkemään?
-Faidon (antiikin kreikan filosofi, ei paljon naurata ei ku sen naamaa kattoo ;<<)

16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
-Abdala Bucaram (Ecuadorin ensimmäinen presidentti, voitte uskoa että säikähdin)

17. Mitä sinulla on taskuissasi?
-Strung up (Sweet-yhtyeen live/kokoelma-tupla-albumi, hyvin jytisöö)

18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
-Lee Falk (Mustanaamion ja Taika-Jimin kirjoittaja)

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
-Montenegro Eurovision laulukilpailuissa (Euroviisut, ikuinen rakkauteni)

20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
-Reijo Laitinen (suomalainen poliitikko, vannoin eräänä pimeänä yönä että revin sen mukanani hautaan saakka. Ruoja..)

21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
-Messier 95 (sauvaspiraaligalaksi.. tää on nyt vähän noloa, eh...)

22. Mitä rakastat eniten maailmassa?
-Työväenliikettä

23. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
-High School Musical 2-musikaali elokuvasta. AH<3 Laulaisin unelmistani..

24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
-Kalevi Kiviniemen! (Merkittävä suomalainen urkutaiteilija! Oi luoja, toivottavasti näytän hyvältä..!)

25. Mikä sinä todella olet?
-Jännevirta (kylä puoliksi kuopiossa ja puoliksi siilijärvellä, siellä on kuulemma ala-aste,päiväkoti,kyläkauppa-baari ja parturi. Kuulostaa vähän mäntsälän nummisilta! Enemmän ylellisyyksiä tosin)


Nyt on pakko mennä, Kalevi Kiviniemi ei odota!!!!