IRC-Galleria

Ojenna auttava kätesi, saatat pelastaa jonkun hengen.

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse.
Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään.
Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin
se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Nyt tuntuu melko vahvasti siltä että kaikki kaatuu niskaan just loppumetreillä.
Päätä särkee, pitää tehä se ja se siiihen mennessä. Pitää yrittää jaksaa ja olla positiivinen tulevaisuuden suhteen ja pitää toivoa että saisi niitä töitä kun on hakenu.


No, kaippa tästä loppukiristä jotenkin selvitään. Ja tulevaisuudesta.

SUOMI TEKIII MAAALIIIINN

kurkku alkaa olla hieman kipeä huutamisesta..

oliha siellä porukkaa niiku aina joka vappu.
torilla kyllä tuuli kylmästi mut muuten oli kaunis ilma.

ja olihan meillä mukavaa. (:

Sillä verukkeella tietenki et siiriäkin piti käyttää hepan kyydissä ja oli meillä oli kivaa :):) .

ja tais heppa kakatakki mukavan läjän sinne tien varteen.

Jotenkin TFATF- leffat osaa aina yllättää, vaikka siinä onkin mukana sitä samaa vaarallista meininkä. Hyvännäkösiä miehiä ja autoja.. I just like it. Oli mukavaa nähä Vin taas auton ratissa ja pakko sanoa etten ikinä uskaltaisi ajaa tätä miestä vastaan. Siinä on mies joka ei pysähdy tosipaikan edessä. Paul Walker on tässä elokuvassa entistä, miten sen nyt sanoisi.. Kovempi. Myös Michelle Rodríguez osasi näytellä vaarallisen tyylikkäästi. Ja eihän leffa olisi mitään huumorintajua joka toi hauskaa lisäystä jännityksen keskelle. Vaikka liput maksoivat 10 euroa (Varmaan pääsiäsellä oli osuutta asiaan) niin se oli sen arvoista. Menisin ehdottomasti katsomaan tämän leffan uudelleen!
Toivottavasti The Fast and The Furious tulisi pian dvd:lle. Se olis kiva tsekata kotisohvalta.

+ Juoni
+ Näyttelijät
+ Tehosteet
+ Autot
+ Vauhti ja vaarallinen meininki


- Miksen minä saanut näytellä tuossa leffassa?!
(tai no... kaikki tauot olisi varmaan kulunut wc:ssä).

Juu u, nimittäin kuulin eilen ihan ekaa kertaa joutsenen laulua.
Se minulle yksi taattu merkki että kevät on tullut.
Nyt vaikka rukkoillaan että takatalvet on ohi!

Täytyy sanoa etten yhtään oottanu tämmöstä ja pakko myöntää että aluksi järkytyin et mitää helsinkiä mutta sitten hokasin et mikäs se päivä tänään on heh heh. ;D

Saa nähä et mitä tuleman pitää ens vuonna.