IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.04.2010 20:50

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.
(p.s. googletin että pitääkö paikkansa, jep)

NYT...Maanantai 05.04.2010 17:08

... KERTOKAA mikä on
mummo tossu lenkki tossu

ku mun kengät on kuulemma mummotossulenkkitossut :D

[Ei aihetta]Lauantai 03.04.2010 03:50

4 vuoden ikäisenä ~ mun äiti on kaikkein paras äiti
8 vuoden ikäisenä ~ äiti on paras
12 vuoden ikäisenä ~ Mä oon paras, äiti vaa huutaa
14 vuoden ikäisenä ~ En saa tehä yhtään mitää ..
16 vuoden ikäisenä ~ äiti vaa kyylää ja tenttaa
18 vuoden ikäisenä ~ No se nyt on perus mutsi
25 vuoden ikäisenä ~ miss my mum
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään,
kysytään äidin mielipide
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä
ajattelisi
65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä
neuvoa. ♥
Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin
lisää tämä päiväkirjaasi!

tällästä tänääTorstai 01.04.2010 01:40

noohh, iha perus päivä tänää. olin koulus ja sillee, söin ja olin kotona. sit rupes panettaa xdd joo älä kysy... pervo ku oonh ;)) mut nii siis joo, menin mun huoneesee ja otin vaatteet pois, sit rupesin itsetyydyttää ja sain orgasmin, SIT TULI JALKAA SUONEN VETOH ;o hypin mun huonees yhel jalal... sit mun mutsi tuli -.- se katto vähä aikaa ku mä hypin mun huonees yhel jalal alasti paikath märkänä. :D sit se soitti suoraa psykologilleh... :d oli sit kiva selittää toi sille! oli aika noloo.. xddxd mut mä silti selvisin :)) ja hei muute, jos sun ensireaktio oli niiku et "mitä vittuuh?!" :d nii lisää tää blogiis ja hämmästytä ihmiset ==)

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.03.2010 01:19

1. Pojat, jotka sanoo kiinnostuvansa tytön ulkonäössä eniten silmistä, kasvoista, hymystä jne., valehtelee. Ihan oikeesti, eniten niitä kiinnostaa tissit eikä siitä pääse mihinkään. Ne, jotka alkaa heittää jotain paskaa "kirkkaansinisestä, ujosta katseesta, joka saa sydämen pakahtumaan", puhuu täyttä bullshittiä.
2. Pojat ei rakastu ensisilmäyksellä tai muuta melodramaattista. Pojat ihastuu seksuaalisessa mielessä, sillä poikia kiinnostaa sun pillus. On biologinen tosiasia, että miehet pyrkii (ainakin tiedostamattaan) levittämään siementään mahdollisimman moneen naaraaseen. Poika rakastuu suhun vasta sen jälkeen, kun ei enää mieti sun sukupuolielimiä all the time.
3. Poikia vituttaa, jos et naura sen jutuille. Jos se heittää jotain läppää ja oot silleen hillitysti, siitä tuntuu siltä niinku tökkisit sen kiveksiä sukkapuikolla.
4. Pojat ei huomaa, ootko meikannu vai et, ellei sun naama oo järkyttävän aknen tai oranssin meikkikerroksen peitossa. Että turha vääntää sitä pakkelia naamaan, kun et kuitenkaan meikkaa "vain omaksi iloksesi ! <3". Ihan rehellisesti hei, sun meikkis on suunnattu kundeille, daah.
5. Poikaa harvoin kiinnostaa sun marsus. Ku esittelet sille sun söpöä lemmikkiä, se tsiigaa sun persettä.
6. Stondikset ei oo söpöjä. Penis on ruma elin.
7. Poikia ei kiinnosta seurustellessa sellaset "Ikuisesti rakastuneet since 241009 <3"- tai "Oot mun nyt ja aina <3" -jutut. Ne kirjottaa sellasia ihkuboksiinsa vain saadakseen sulta pillua ja koska tietää, että se on sun mielestäs söpöä.
8. Sun pituutes ei oo kenenkään mielestä söpöä. Kukaan ei ihkuta sua sen takia, että olet kääpiö tai että olet hongankolistaja.

[Ei aihetta]Maanantai 29.03.2010 18:23

Koska luit tämän, sinun on pakko tehdä tämä.
Valitse tähän henkilöt, jotka ensimmäisenä mieleesi tulevat.
Älä kuitenkaan mainitse heidän nimiään, vaan vastaa vain kysymyksiin.
Muista, että saat vastata samasta ihmisestä vain yhden kerran.
Katso sitten, tietävätkö muut kenestä sinä puhut!


Henkilö, jolle voit kertoa kaiken:
- Missä ja miten tutustuitte? - jossain ihan pieninä
- Asuuko hän samalla paikkakunnalla kanssasi? - joo
- Onko hän sinulle sukua? - ei

Henkilö, joka on loukannut sinua:
- Onko hän sinulle läheinen? - nojaa
- Tiedätkö syytä sille, miksi hän loukkasi sinua? - se on pelle
- Miksi juuri hän? - nojaa-a

Henkilö, jonka kanssa olet joskus seurustellut:
- Oletteko yhä ystäviä? -ollaan
- Pilasiko seurustelu ystävyytenne? - eeeei =)
- Onko sinulla vielä tunteita häntä kohtaan? - ei onneks :D

Henkilö, jonka kanssa olit ennen läheisempi kuin nykyään:
- Miksi ette enää ole niin läheisiä kuin ennen? - kaveripiirit vaihtu
- Oletteko yhä väleissä? - juu
- Onko hän ollut luonasi yötä? - on

enkilö, jolle soitit viimeksi :
- Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi? - vanhhempi
- Tyttö vai poika? - nainen
- Riitelettekö usein? - ei olla ikin riidelty :D
- Miksi juuri hän? - tyhmä kysymys :D

Henkilö, johon olet ihastunut/rakastunut:
- Oletteko koskaan riidelleet kunnolla? - ei onneks <3
- Haluaisitko sanoa hänelle jotain, mitä et kuitenkaan pysty sanomaan? - no haluisin
- Oletteko viettäneet öitä yhdessä? - ei viellä ;););)
Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!
Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.03.2010 01:14


Paras miespuolinen ystäväsi? - Teemu
Seurusteletko juuri nyt? - en
Haluaisitko? - en
Kaipaatko jotain poikaa? - khyl
Oletko ihastunut? - en
Edes vähän? - en
Voisitko himoita ystäväsi poikaystävää? - en
Paras naispuolinen ystäväsi? - Suski
Tykkäätkö pitää tyttökavereidesi kanssa tyttöjen iltoja? - nojuu
Voisitko seurustella tytön kanssa? - en
Oletko käynyt ystäväsi kanssa jossain hemmottelussa (kynsihoito,hieronta yms.)? - en
Onko sinulla joskus ollu 'cat fight' ystäväsi kanssa? - on
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - kyll
Polttaako joku perheestäsi? - joo
Matkusteletteko paljon perheesi kanssa? - en
Onko perhe sinulle tärkeä? - on
Onko sinulla sisaruksia? - 3
Onko sinulla avoimet välit vanhempiisi? - mutsii joo faijaa ei
Onko vanhempasi vielä yhdessä? - o
Minkälaisessa talossa asut? - kerros
Oma huone? - löytyy
Mitäs kirjoituspöydältäsi löytyy? - tietokoneen näyttö
Monikerroksisessa talossa asut ? - 4
Oma koti kullan kallis? - nojaa
Podetko helposti koti-ikävää? - en
Haluaisitko nyt halata jotain tietty ihmistä? - KYLLÄ !
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - vitutus
Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - suskin
Rakastaako sinua kukaan? - mutsi
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - no emt
Mitä aiot tänään vielä tehdä? - emt
Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - emt
Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? - emt
Entä huomenna? - suskinkans
Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - en mieti sellasii.
Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - emt
Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? - tian ja jarin
Mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna? - eeei vittuukaa hajuu
Päällysvaatteesi? - huppari ja farkut
Avonaiset msn-keskustelusi? - ei oo
Millälailla hiuksesi on? - auki yllätys yllätys
Kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - miska
Oletko onnellinen? - en
Surullinen? - en
Masentunut? - en
Tylsistynyt? - en
Missä kännykkäsi on? - taskus
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - tyyny
Katso taaksesi, mitä näet? - seinä
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - ju
Entä kenties pussannut? - ju
Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - en
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - ei voi muistaa
Oletko juonut alkoholia viikon aikana? - ju
Oletko potenut krapulaa? - en
Soittanut jollekkin? - ju
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - emt
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - en
Vietätkö enemmän aikaa perheesi vai kavereittesi kanssa? - kavereitten
Näetkö usein sukuasi? - en
Onko sinulla sisaruksia? - 3
Onko sinulla enemmän mies- vai naispuolisisa kavereita? - nais
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - sellases jännäs
Tunnetko paljon ihmisiä? - tarpeeks
Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa? - jonki verran
Soitatko ehkä mielummin? - emt
Onko sinulla ylipäätään ystäviä? - ju
Kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi, jonka olet tuntenut pisimpään? - ihan pienest
Onko jokin ei niin mukava ihminen halunnut tehdä tuttavuutta kanssasi? - emt
Oletko torjunut hänet vai oletko vain esittänyt mukavaa? - emt
Pitääkö uudenvuoden lupauksesi? - ei
Oletko ujo? - emt
Nukuitko viime viikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten? - omas
Jutteletko kenellekään nyt? - en
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - 3
Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten? - ömm.. oisko ollu jennalle huutamalla
Kummat on söpömpiä, blondit vai tummat? - iha sama
Inhoatko ketään tällä hetkellä? - kyllä !
Oletko mustasukkainen? - en
Mitä teet viikonloppuisin? - emt
Oletko hyvä koulussa? - emt
Mitä kouluaineita vihaat? - emt
Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - en
Mitä mieltä olet kaukosuhteista? - ei toimi

<3Sunnuntai 28.03.2010 00:31

refrain:
Because you live and breathe
Because you make me believe in myself when nobody else can help
Because you live, girl
My world has twice as many stars in the sky

It's alright, I survived, I'm alive again
'Cause of you, made it through every storm
What is life, what's the use if your killing time
I'm so glad I found an angel
Someone
Who was there when all my hopes fell
I wanna fly, looking in your eyes

Because you live and breathe
Because you make me believe in myself when nobody else can help
Because you live, girl

My world has twice as many stars in the sky
Because you live, I live

Because you live there's a reason why
I carry on when I lose the fight
I want to give what you've given me always

refrain (2x)
My world has everything I need to survive

Because you live... I live