IRC-Galleria

koitan poskesi pehmeyttä,
lyömällä täysillä nyrkillä,
haluan sinut hakata,
piestä, tiputtaa, nolata,
syljet veret naamaani,
taisin hetken jopa sääliä,
nyt hengityksesi loppuvan,
veresi seinät maalavan.



M

kun ympyrä sulkeutuu,
ja on pakko jatkaa eteenpäin,
kun katkerat krokotiilinkyyneleet on vuodatettu loppuun,
usko ja toivo uudesta auringon noususta,
turhaa..
katkeruus palaa aina,
sairaan kaunista on hukuttautua siihen kyynel lammikkoon,
ennemmin kuin yrittää vaan aina uudestaan..




M

tapasin taas kadulla harmaan ihmisen,
ei mitään omaa,
kaikki lainattu pyhistä kirjoista,
turvan hakemista jostain näkymättömästä ja kaukaisesta,
päämäärättömänä kulkea lammas lauman mukana,
ja määkiä samaa virttä,
pyysin häntä olemaan rohkea,
kulkemaan yksin pimeässä laaksossa,
uskomaan ja rakastamaan välillä itseään,
koska pimeästä on vaan joskus selvittävä yksinkin.
ja jos paratiisia ei ole,
eikä ole yhtään leikkinyt yksin pimeässä,
kaikki on ollut turhaa..




M

..aavistan sen läsnä olon,
tunnen sen voimakkaan mutta niin vapauttavan kuristuksen,
viimeinen henkäys..
taivasta ei ole.



M

tuonelanjoki virtaa,
virtaan vaan,
vie minua mukanaan,
silmilleni laitetut,
lautturin kolikot ovat pudonneet,
enkä pääse perille,



kun elin,
olin pohjalla,
kun kuolin,
jäin rajalle,



jäin näkymättömiin eläville,
näen kuolleet mutta ne ei tunne minua,
täydellisessä tyhjyydessä, yksinäisyydessä, sumussa,
en taivaassa enkä helvetissä,
joudun jäämään rajalle,
ei saatana jäin rajalle.



M

tuhlattuani elämääni tarpeeksi,
tapasin sinut,
niin pienen mutta kuitenkin suuren ja vahvan ihmisen,
räjäytit maailmani oikeaan järjestykseen,
kivi sydämeni suli,
ja sykki voimalla jollaista en uskonut edes olevan,
se sykki vain sinulle,
älä kasva minusta eroon,
vaan kasva minuun kiinni.






M

kylvän vihan siemeniä sinuun,
rakkautesi vihaan kasvaa ja tappaa,
suonissasi virtaa pelkkä raivo ja tuho,
avaan ranteesi,
katselen kuinka pahuus valuu ulos,
kasvattaen uusia vihan kukkia,
kerään sadon ja jatkan eteenpäin.






M

näin kuun vielä kerran,
tajusin että olen onnellisempi kuin koskaan,
rakastan, haluan, tajuan, elän,
eikä mikään ole teeskentelyä,
kaikki näyttää valoisammalta,
jopa oma käsi.



M

tuuli puhaltaa taas kylmemmin,
lehdet ovat kellastuneet, kuolleet,
illat ja aamut ovat pimeitä, kosteita,
talven masennus hakkaa minua jo,
kovempaa, kovempaa,
katson ylös tai alas,
näen vain kuolemaa, hallaa, kylmää, mätää,
käperryn lehtikasaan siilin viereen ja nukahdan.




M

riisun itseni alastomaksi,
jotta tuntisin itseni paremmin,
paloittelen sieluni paloiksi,
jotta tuntisin sen kokonaisuuden,
katselen käsieni arpia,
jotta muistaisin menneisyyteni,
luen kehoni muistikirjaa,
ja itken onnesta kun tiedän,
että kaikkien haavojen ja pettymysten jälkeen löysin sinut.



M