Tänään oli sit taas ilmiriita. Ne on osa elämää näköjään. Itse olen kasvannut kodissa missä ei tapeltu muuta kun sisarusten kesken. Minun isä on lempeä mies...käski mennä hakkaamaan puuta jos oli vihainen. Sisällä ei kuulemma huudeta. Nämä meidän riidat nyt vaan sattuu menevän aina vähän yli...minä työnnän yli rajan ja isäkarhu räjähtää. Mut minä en ala hipsimään varpailla täällä kotona ajattelamalla et mistä se taas vetää pultit.
Runo 85:
Istun hiljaa ajatukset
vievät minut pois
Vaikeroiden hengitän ja nään
Hymysi kun katsoit minuun
viimeistä kertaa
Antaisin mun sydämestä
kaiken
Onko vielä aikaa?