IRC-Galleria

Vaikka markettien kissanruokahyllyillä luvataan maukulaisille yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista - ja pannaan kaupan päälle omistajalle vielä kätevä kissakassi kaupan päälle! – ovat markettimuonat kaikkea muuta kuin kissan täysravintoa, sillä niiden pääraaka-aine on vilja (ja useimmiten vieläpä allergisoiva vehnä). Vilja on kissalle kelvotonta ruokaa, sillä lihansyöjänä sen elimistö ei pysty hyödyntämään kasviperäisiä aineksia. Hiiressä on viljaa pari pahaista jyvästä, mutta markettiraksuissa ja –mössöissä sitä on leijonanosa.

Useissa teollisissa purkkimuonissa on eläinperäistä ainesta vaivaiset 4 %, mutta lihaksi sitä ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa. Pitkän linjan kissankasvattaja Mirjam Numminen kertoo, että kissojen ja koirien ruokiin saa rehulain mukaan käyttää mm. turkiseläinruhoja, sorkkia, kavioita, höyheneitä, villaa ja sarvia, joista kissan elimistö voi hyödyntää vain murto-osan. Ylipäänsäkin valmisruoissa käytetään teurasjätettä, joka sisältää rauhasjäämiä ja sikiökalvojen hormooneja, ja hormoonipitoinen valmisruoka kummitteleekin monen sairauden taustalla. Niin ikään kissanruoissa käytetyt lisä- ja säilöntäaineet eli EU:n sallimat lisäaineet tai antioksidantit voivat olla terveydelle haitallisia: esimerkiksi pahamaineinen etoksiini (kasvinsuojelu- ja kuminsäilöntäaine) aiheuttaa pentukuolleisuutta, syöpää, kitalakihalkioita ja epämuodostumia. (Mirjam Numminen: Kissanhoidon opas, Karprint 1998, s. 55-56.)

Teollista kissanruokaa voi pitää laadukkaana, jos sen raaka-ainelistalla on mainittu ensimmäisenä liha – ja nimenomaan liha, ei lihajauhe, -jaloste tai eläinperäiset ainekset. Kuivamuonissa käytetään sidosaineena välttämättä viljaa (riisiä, maissia tai vehnää) ja usein muitakin kasviperäisiä aineksia, jotka nostavat kissan virtsan ph-arvoa happamesta emäksiseen, jolloin riski sairastua virtsakiteisiin kasvaa. Kuivamuonassa onkin oltava kunnollinen ph-säätäjä, joka hapattaa virtsaa ja alentaa virtsakideriskiä. Tehokkaimpia, joskin keinotekoisia ph-säätäjiä ovat dl-metioniini ja ammoniumkloridi; luonnonmukaisempi, joskin heikompi virtsan hapattaja taas on esimerkiksi karpalouute. Mitä nuorempi, stressaavampi ja virtsakiteille taipuvaisempi kissa, sitä tärkeämpää kunnon ph-säätö raksuissa on.

Virtsakiteiden riskiä nostavat tiettävästi myös kuivaruoan tuhka-, magnesium- ja fosforipitoisuus. Tuhkaa eli hehkutusjäännöstä ei saisi kuivamuonassa olla enempää kuin 7 %, mieluummin likempänä 6 %, eikä magnesiumpitoisuus saisi ylittää 0,1 %. Markettimuonissa nämä pitoisuudet hipovat usein pilviä eli virtsakiteitä. Eläinkauppojen ruoat ovat yleensä markettimuonia laadukkaampia, mutta niissäkin kummittelevat usein EU:n sallimat lisäaineet ja arveluttavat raaka-aineet. Joka tapauksessa teolliset kissanruoat – niin raksut kuin purkkimuonatkin – on syytä ostaa eläinkaupasta.

Vaikka kuivamuona olisi paperilla kuinka laadukasta tahansa, on siinä yksi olennainen heikkous: kuivuus, joka nostaa riskiä sairastua virtsatievaivoihin. Lihansyöjänä kissa on tottunut saamaan kaiken tarvittavan kosteuden ravinnostaan, ja niinpä sen luontainen janontunne on hyvin heikko. Kuitenkin kissa tarvitsee nestettä päivittäin n. 0,5 dl/kissakilo, eli nelikiloisen kissan pitäisi joko saada ravinnostaan tai juoda yhteensä noin 2 desiä vettä vuorokaudessa. Kuivaravintoa pääeineksenään vetelevällä kissalla tämä saattaa muodostua kohtalon kysymykseksi, kun elimistö alkaa potea kroonista nestehukkaa. Kuivettuminen voi aiheuttaa virtsakiviä, kun pisutippa makaa rakossa ja alkaa vähitellen väkevöityä ja kiteytyä.

Raikasta vettä tulisikin olla jatkuvasti ja monessa paikassa tarjolla, jotta kissa voisi poiketa ryypylle aina halutessaan. Myös vesiastian sijoittaminen kantapaikalle (kuten ikkunalaudalle) voi lisätä veden menekkiä. Vettä voi yrittää vehkeillä kissan sisään tarjoamalla sille lihan lientä (joko keitinvettä tai lihasta uuttuvaa solunestettä, ei siis lihaliemikuutiosta valmistettua), vedellä jatkettua purkkimuonaa, raksuja tai vaikkapa hyla-maitotuotteita, kuten maustamatonta jogurttia.