IRC-Galleria

Moujou

Moujou

käykö täällä enää kukaa?

Uutta vuotta !Maanantai 02.01.2006 01:52

Oli uudenvuoden aatto, tuli uusivuosi. Hauska ilta eilen, se täytyy sanoo. :p Alkuilta PES:siä ja muuta kikkailua, sitte vähän kiertelyä paikasta toiseen, sen jälkeen vähän palauttavaa kävelyä ja loppuillasta/yöstä triviaa ja jumitusta. Iltaan kuului tietty tasainen gintonicin ryystäminen, että hilpeä olotila pysyi koko illan. :))

Sitten tuli nukkumatti ja vei menojaan, aamulla olo hieman hutera, mutta kaikki pysyi silti sisällä. Kotona niin perus perhe sunnuntai, kun vaan voi kuvitella. Veljen perhe kylään, joukko kakaroita rymistää ympäri huushollia ja minä koitin parannella paskaa selkääni. :p Huomenna jatkuva koulukin tietysti painoi hieman mieltä, mutta koska rehtori itse sanoi, ettei lomalla tarvitse tehdä kotitehtäviä, jätin kirjat aivan sovinnolla rauhaan. ;p

Iltaan kuului toki taas yksi elokuva, tällä kertaa silmien eteen eksyi tositapahtumiin perustuva Cinderella Man, joka kertoi eräästä 1930-luvulla eläneestä nyrkkeilijästä. Se oli ehkä yks parhaista leffoista, jonka mä oon ikinä nähny. Harvemmin tulee tippa linssiin elokuvaa katsellessa, mutta nyt ei sille mahtanut yksinkertaisesti mitään. Suosittelen lämpimästi kaikille kyseistä elokuvaa. :)

Aivan, eli huomenna taas kouluun. Vuorossa olis normipäivä koulun osalta, mutta koulun jälkeen sitten olisi koulun sisäinen salibandy-/sählyturnaus, missä pitäis meijän Pink Hunksien näyttää, miten sitä bandya pelataan. ;) Turnauksen jälkeen jatkuu taas omat lätkä reenitkin, eli urheilua tulee huomiselle taas aivan riittämiin. :)

Hyvää yötä ja huomenta o/

- Bob Dylan - Most likely you go your way and I'll go mine -

Hyvä Pelicans !Lauantai 31.12.2005 00:51

Innostuimpa sitten lähtee kattoon pelsun pelii taas pitkästä aikaa, osasyynä varmaan se armoton tylsyys mikä kotona villitsi. :p Eikä se reissu kyl kaduta, otti Pelicans komeen voiton kuopion pojista taas vaihteeks. :) Kyl ne Aravirran opit tais tulla ihan oikeeseen aikaan. :p Pelsu pleijareihin ! ;D

Huomenna olis taas yks niistä vuoden päivistä, milloin on varmasti tuhoja ja tunnelmaa ihan riittämiin. :p Vähäsen vielä auki, miten se ilta menee, mut eiköhän se tässä viel huomisen päivän aikana selviä viimeistäänkin. :)

Tää biisi on ihan selkeesti huomiselle ;)

- Kanye West - Celebration -

Kiekkova.Perjantai 30.12.2005 02:04

Olipa taas kovin kiekkopainotteinen päivä, ensin päivällä oltiin siinä eltsulla luikkaan, pelailtiin ja tommost ja sit joku poika sai kiekosta päähän. :o Ei se vekki niin komee ollu ku mulla, mut lähti se ambulanssilla. ;D Pitäis vähän kovuutta saada noihin nykyajan nuoriin. ;) *köhASSHOLEköh*

Noh, illalla meninpä vielä sinne A-junnujen reeneihin, ku omia ois vasta maanantaina, enkä mä jaksa odottaa. :D Ja aikasta hyvin ne itseasiassa menikin, emmä siinä pelatessa varsinkaan mitenkään jäljessä niitä poikia ollut sinänsä, nopeudessa kyl, mutta muuten. :)

Ja sitten vähän puljun kebabbia vielä harkkojen päälle, mikäs sen mukavempaa. ^^

- Egotrippi - Varovasti Nyt -

Tyhmä otsikko.Tiistai 27.12.2005 21:40

Sainpas tänään vihdoin ja viimein mailani montrealin tehtaalta. On sitä jo odotettukin. Älkää hyvät ihmiset ostako Montrealin mailoja, montrealilla on asiat kuulemma tällä hetkellä niin perseellään. Minkäs sille tietysti voi, jos kaikki tykkää vaan ostaa jotain ccm:ää ja muuta semmost ulkomaalaista härpäkettä. Niin se täytyy itekin ens kerralla jotain muuta taas ostaa. :/

-Peace of Mind- Maanantai 26.12.2005 02:14

Kuinka rauhallista siellä olikaan, niin täydellistä. Ei auton ääniä, ei ihmisten puhetta, vain hento tuuli ja jään narina, vain tyhjä kaukalo ja minä <3 Harvoin sitä pääseekään yksin ulkojäille. Ei siitä ole kyllä niin kiire mihinkään. En mä parempaa tekemistä kyllä voi keksiä. Minkäs sille voi, jos jäätä rakastaa.

Sen mä oon jo pitkän aikaa sitten päättänyt, että kuoleman jälkeen mä toivoisin, että mun ruumis poltettais ja tuhkat levitettäis jään päälle. Siinä ois mulle sopiva paikka mun viimeiseksi paikaksi. Siitä mä saisin rauhan.

Naurakaa vaan, mä nauran takasin. Sanokaa vaan oudoks, outo mä oonkin. Jesse.

- Apocalyptica - Farewell -

LAHJOJAA !! Sunnuntai 25.12.2005 04:09

uiuiui, meikä sai niinkö suklaata ja suklaata ja suklaata ja sormuksen ja kypärän ja kännykän ja suklaata eli niinkö kaikkee kivaa ^^ porukat yllätti tällä kertaa kyllä positiivisesti, hyvä niin :p

mut nyt pitää mennä nuksii :p

mmmmhh.. loma<3 Perjantai 23.12.2005 22:19

Aaah, kauan odotettu joululoma. :) Eilen alotettiin se mukavasti kolmella tunnilla ulkojäitä. :p Tänään ollut taas sitten yks tylsä päivä kotona, kun päivällä se sato lunta ja illalla ei sitten kentälle enään jaksanut lähteä. :p

Pikku hiljaa alkaa tulla jo se joulufiiliski. :) Emmä tiedä mistä ihmeestä se aina tulee, mutta jotenki se aina jaksaa yllättää just ennen jouluaattoa. :)

Mut nyt syömään piparitaikinaa !

- Phantom Planet - California -

Back in the businessKeskiviikko 21.12.2005 21:57

Oioi, ensimmäinen aamu pariin päivään, että saa herätä ilman pahaaoloa/järjetöntä päänsärkyä. Päivä oli jo alusta lähtien manattu onnistumaan, eikä se pettäny missään vaiheessa. Koulussa jaksoi olla sillai sopivasti, harkkoihin jakso mennä, harkoissa onnistui ja vielä vähän glögiä ja pipareita siihen treenien päälle. :p Nooh, ei se pää vielä kuitenkaan täydessä terässä ole, syötöt lähti kyllä välillä mihin sattu ja harkkojen jälkeen vähän meinas huimata, mutta eipä tuo hyvää fiilistä saanut pilattua. :))

Niin ja kuten sanottu, tänäänhän oli käytännössä vika virallinen koulupäivä, sillä huomennahan on enää vain se vaivainen puurojuhla. :) Mikä ihanteellinen päivä olisikaan siis jäädä kotiin, mutta mennään nyt, kyllä se vähän kiinnostaa mitä se Karri tällä kertaa keksii pukin puuhissa. ;)

Sitä odotellessa..

- Keisarikunta - Ei oltu niin kuin muut -

Au viiveellä.Tiistai 20.12.2005 21:52

Komeeta hedari ollu tässä kyllä tänki päivän vielä. :/ Aamulla jätin taas ekan tunnin pois, mutta toiselle (viimeselle) sitten päätin raahautua, eikä se itseasiassa ollutkaan mikään huono ratkasu. Kotimatkalla kävin siinä kaupassa ja kävelin kotiin, niin se ulkoilma teki kait aika hyvää, sillä kotona ei sitten enää ollu läheskään niin pahaa päänsärkyä. Nyt ilta kuitenkin menny aikalailla levätessä, tuntuu auttavan seki hyvin.

Ehkä se huomenna alkais jo helpottamaan, ni vois kuvitella sit ehkä perjantaina jo päästä taas jäälle vähän kikkailemaan. :) Mitä pikemmin, sen parempi. :)

- Tehosekoitin - Pillitä elli -

au.Maanantai 19.12.2005 15:48

Oltiinpa eilen luistelemassa ja sattuipa sitten niinkin kivasti, että kiersin siinä maalia pelatessa ja en sitten tiedä miten se kävi, mutta pää siihen maalin kulmaan ja verta siitä sitten oikeen reilusti ja kiva naarmu tuolla päässä. Illalla se nyt ei oikeastaan tuntunu juurikaan miltään, äiti tosin koko illan jakso toitottaa, että pitäis mennä terkkaan tikattavaks, mutta ei me sitten menty kuitenkaan.

Noh, tänään aamulla sitten kun sitä heräs, ni oli muuten niin loistava pään särky ja heikko-olo, että oksat pois. En ois kouluunkaan muuten menny, ellei iskä ois tullu hakeen. Eli heikottaa, oksettaa ja päätä särkee, kenties ehkä aivotärähdys. Pikkuvikoja. Onneks tässä nyt alkaa joulutauko tosta kunnon kiekosta, ni ei jää ees harkkoja/pelejä nyt väliin tän takia sitten.

Nyt varmaan sitten pitäis levätä tässä loppuilta, eipä siihen parempaa parannusta kait ole. :/

Ainiin, ja siis teinhän mä siitä tilanteesta tosin maalin vielä. ;)