IRC-Galleria

Moukka

Moukka

MOUKAN VALTAKUNTA

Tiedot

Asuinpaikka
Kuopio
Tunnisteet

Raskaita nuotteja, nopeita melodiakaahauksia, raadollista rujoutta sekä hetkittäistä kauneutta.

Älä näytä modausta
Tuomo Liukkonen - Basso, Kuva: Tuula Susilampi
Albumi
Oletusalbumi
Luokiteltu yhteisöihin

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.

Boksi

Savon ytimestä rynnii korvakäytävään ryhmä, jonka raskas pauhe on suoraa kuin itse savolaisuus. Kolmikkona aloittanut veljistö kiinnitti 2009 vuoden ehtoopuolella Tuomo Liukkosen tuomaan bassotaajuuksille entistäkin enemmän vääntövoimaa ja antamaan Paulukselle vapaudet käyttää ääntään ja roisia lavakarismaansa. Ja koska Bona tunsi olonsa kovin yksinäiseksi, otti Simo Ruotsalainen vuoden 2010 syksyllä bändikämpän lattialla lojuneen toisen kitaran käteensä. Ja näin heilui yhdessä viisikko.

Moukka julkaisi ensimmäisen Tuhottavaksi nimeä kantavan EP:nsä vuonna 2008. Muutaman sadan kopion omakustanteinen painos myytiin tyystin loppuun ja sittemmin Moukkaa on ladattu netistä hyvää tahtia. Viisi kappaletta sisältänyt debyyttijulkaisu esitteli maailmalle ensitahdit raskaita nuotteja ja maisemia maanisen pauheen ja pysäyttävien melodisten hengähdysten väliltä. Jykevät riffit ja häikäilemättömästi nykivät kompit saivat vastapainokseen maalailevia kitaramelodioita ja vivahtekkaita laulusuorituksia.

Nyt Moukka työstää ensimmäistä täysimittaista albumiaan tuottaja Leo Melinin hoivissa. EP:n visiot ovat saaneet yhä vahvemman identiteetin ja vuonna 2011 valmistuvalla teoksella tullaan kuulemaan entistäkin raskaampi ja vääntyneempi Moukka. Esimakua tästä tarjoilevat levyltä lohkaistut singlet Lähellä/Etäällä ja Sato, jotka masteroi suuren meren takaa Stephen Marcussen.

Moukka on perustamisestaan asti uinut raskaan rockin ja metallin aallokossa pää pystyssä vastavirtaan. Ja tämä torilla kuulutettakoon: Moukka tekee niin vastakin.