IRC-Galleria

Mietin hiljaa kiven päällä istuessani, millaista elämämme tässä maailmassa voisikaan olla, jos kehitys olisi lähtenyt kulkemaan toista tietä. Nuo ihmiset, joita nimitimme alkukantaisiksi, olivat viisaampia kuin me koskaan suurissa kaupungeissamme rahan ja ahneuden keskellä. Heidän kasvoillaan näin uudenlaista iloa, jollaisesta en ollut koskaan tiennyt mitään. Se oli onnea, joka ei johtunut mistään muusta kuin suuresta kiitollisuudesta elämälle ja luonnolle, johon he yhtenä tasavertaisena osana kuuluivat.

Potichaua naurahti vakavalle hiljaisuudelleni ja pyrähti nurmikolle levittäen hennot kätensä äiti auringon loisteen alla. Hymyilin ajatellessani hänen viattomuuttaan. Noista kauniin ruskeista silmistä loisti se jokin vilpittömyys, jonka luulin kaikkien menettävän lapsuutensa mukana. Olikin kuin nämä sivistyksen välttäneet ihmiset eivät olisi koskaan kasvaneet aikuisiksi, sillä valheet ja kyynisyys eivät olleet päässeet likaamaan heidän puhtaita sielujaan ja sydämiään.

Äkillisen mielijohteen seurauksena hypähdin seisomaan kiveni päälle ja kurotin käsivarteni niin kauas sivuilleni kuin mahdollista. Nostin kasvoni kohti kirkasta taivasta ja päästin ulos mahani pohjasta lähteneen kirkkaan vapauden huudon, joka kulki värähdyksinä koko ruumiini läpi, vieden mukanaan kaiken entisen elämäni aiheuttaman epätoivon ja kärsimyksen.

Tuossa hetkessä sai muotonsa kaikki totuus ja ymmärrys, jota kukaan ihminen koskaan tarvitsisi; elämän tarkoituksella tai paremminkin tarkoituksettomuudella ei ollut enää merkitystä. Olin palannut viisauden lähteille aikaisten esi-isieni luokse. Olin palannut kotiin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.