IRC-Galleria

Mr-Nice-Guy

Mr-Nice-Guy

Don't worry, be happy

ONNEA VINKU JA TÖNÖKeskiviikko 04.02.2009 16:05

Noin viisi-kuusi vuotta sitten piirsin matikan tukiopetuksen tunnilla salaa yhtä piirustusta yhelle kaverilleni. Piirustukessa oli poika joka talutti koiraa jolla oli hattu päässä... Kuvasta tuli sen verran humoristinen, että päätin luoda heille nimet ja oman elämän.
Niin syntyi hauska, tosikko ja agressiivinen teini-ikäinen karatea harrastava tylsä tavis poika Tönö
ja
nokkelan hauska, ärsyttävä, asioita pohdiskeleva, mielikuvituksen omaava ja joissakin suhteissa ajattelematon jääräpää ja viilipytty, päätähti koira nimeltä Vinku


Piirsin heitä monta vuotta omissa oloissani yhden kuvan strippejä, kuva piirustuksia, kouluvihkojen etu ja sisäkansiin ja sittemmin aloin piirtämään heistä sarjakuvia!

Nyt siis juhlitaan Vinkun ja Tönön ensi esiintymistä lehdessä (Seutu-Sanomat. Jaetaan Forssan, Loimaan ja Someron talousalueilla). Tämä on näille kahdelle hahmolle ensimmäinen kerta kun he pääsevät lehteen muidenkin ihmisten nähtäväksi ja toivottavasti myös iloksi.

Tämä on Vinkulle ja Tönölle iso juttu sekä tottakai myös minulle hahmojen luojana
Olen piirtänyt heitä omissa oloissani monta vuotta ja nyt he vihdoinkin pääsevät esille!

Vinku ja Tönö ovat sen ansainneet :) Siis ONNEA VINKU JA TÖNÖ


Ps. Vinku ja Tönö

Go An Cafe!Tiistai 03.02.2009 23:37

vituttaaKeskiviikko 28.01.2009 16:50

Alkaa pikkuhiljaa kusee tää homma..

Lähetin Seutusanomille heti tammikuun alussa 4kpl mun Vinku ja Tönö sarjakuvia sekä tarpeelliset tiedot eli mun osoitteen ja tilinumeron, mut ei oo vieläkään ilmestyny ensimmäistäkään mun sarjakuvaa siihen lehteen vaik oli sovittu et hommat aloitetaan tammikuussa. JA VITUT SANON MINÄ! tätä kuuta on enää vaan tää viikko jäljellä ja tänään ilmesty tän viikon lehti ja hitot siinäkään ei tietenkään oo laitettuna mun sarjakuvaa.

Oon lähettäny sinne hämmentynyttä sähköpostiaki ku mitään ei oo tapahtunu, mut vastausta ei oo kuulunu...
EI KU HETKI!!! Nyt se on sittenki vastannu jotain, mut....KRAAAH!!!! SÄHKÖPOSTIN PITÄÄ ILMEISESTI JUST NY ALKAA KENKKUILEE EIKÄ SUOSTU TOIMIMAAN JOTTA MÄ SAISIN VIHDOINKI LUETTUA JA TIETÄÄ ET MIKÄ VITTU SIELÄ SEUTUSANOMISSA TILETTÄÄ MUN SARJAKUVIEN KOHDALLA!!!


...komento takas! Ny se sähköposti toimii. Ja vastaus kuuluu näin: "Sarjis tulee ensi viikkoon.
Tähän ei pitänytkään tulla, joku väärinkäsitys varmaan..."

JA PARASTA OLISI ET SE SI KANS TULEE ENS VIIKOLLA. MURH!


okei ja si taas vähän iisimmin *hengittää syvään* ... Good

Tää melkein jäi kirjottamattaTiistai 13.01.2009 15:44

Vietin joulun tuttuun tapaan sukulaisten kaa. Sain lahjaksi muunmuuassa Jackie Chan leffoja, geishaa ja kaikenlaista pientä enemmän tai vähemmän hyödyllistä. Tuleva lapsikin sai muutaman lahjan.

Ja uudenvuoden vietin tyttöystäväni isän luona. Olin viikon sielä ja enimmäkseen siis vietin aikaa tyttöystävän kanssa ja käytiin shoppailemassa, katseltiin leffoja (Rush Hour 2, Rush Hour 3, Yön Ritari, ja tyttöystävän isän seurassa Forrest Gump), Ja kuulin nyt ekaa kertaa lapseni sydänäänet koska käytiin tarkastus reissulla. Oli ihana viikko. <3


ja nyt olin taas tyttöystäväni seurassa 09.01-11.01 viikonloppuna. Käytiin lauantaina raskausvalmennuksessa/opastus kierroksella. Sunnuntaina oli tyttöystävän synttärit (18v)

Nonnih!! :)Perjantai 09.01.2009 18:18

Nyt sitten joka toinen viikko Seutusanomat lehdessä on mun sarjakuva strippi
Palkka on 20e yhestä tripistä!

itsenäisyyspäiväMaanantai 08.12.2008 17:30

Vietin itsenäisyyspäivän tyttöystävän luona<3

Tai no vietin ja vietin... Mulle itsenäisyyspäivä on samanlainen ku muutki päivät

Olin vaan minä, tyttöystävä ja hänen pikkuveljensä, ku heidän isä taas meni omalle muijallensa yöks.

Mut asiaan... Tosiaan olin siis tyttöystävän luona pitkästä aikaa ja oli äly ihanaa<3<3
Katottiin Disneyn Hiidenpata, syötiin tyttöystävän tekemää kanakeittoo...Nam<3 Jäätelöökin vähän syötiin ja tyttöystävä söi melkein kaikki mun geishat yksin :D Ja tehtiin kaikkee muutaki jännää<3<3 ;)
Ja ikävä on taas...Miks aina täytyy lähtee eikä vaan voi jäädä.

[Ei aihetta]Tiistai 02.12.2008 02:25

Oon piirtäny noin kahen viikon aikana 6 kpl kolmenruudun sarjakuvastrippejä

Toisin sanoen oon ny piirtäny noin kolmen kuukauden sarjakuvastripit valmiiksi Seutusanomat lehtee varten, ku joka toisessa lehdessä on mun sarjakuva... Eli noin kaks sarjakuvaa kuukaudessa (tammikuusta alkaen)

6 kpl sarjakuvia tehtynä, joten ainaki niitä on hyvissä ajoin valmiina XD
Ja lisää on tarkotus kokoajan piirtää kuhan vaan jaksaa ja ideoita syntyy

Hmm ja ku miettii niin tienaan noilla 6:lla kolmenruudun sarjakuvasrtipillä yhteensä 120e :) Eli periaattessa mun pöydälläni on tällähetkellä siististi pinossa piirrettynä 120e X)
Tosin palkka maksetaan siten että kuukaudessa noin 40e yhteensä, ku kappale hinta on 20e

Täähän on aika kivaa :D Piirrän ittelleni rahaa, helppoa rahaa<3 :)

[Ei aihetta]Lauantai 29.11.2008 19:48

LÄTTYJÄ!!! :D

NAM NAM!! :P

[Ei aihetta]Torstai 27.11.2008 15:05

JEE!!

Tammikuusta lähtien joka toinen viikko alan julkaiseen sarjakuviani Seutusanomat lehdessä

Palkkio on 20 euroa yhdeltä kolmen ruudun stripiltä :>

Vihdoinki aloitan työn jota oon aina halunnu tehdä. Palkka ei ole maata mullistava, mut ohan 20e ihan hyvin sarajakuvastripiltä ja saan kuitenki sen 20e joka toinen viikko :)

Ja hyvää mainosta tää on ny mun sarjakuvahahmoille esim VINKUlle ja TÖNÖlle :> Oon niitä kuitenki piirtäny jo kohta kuus vuotta omissa oloissani... Ne ansaitsee tulla vihdoinki esiin!

JEE!!