IRC-Galleria

Mu^ho^nen

Mu^ho^nen

tsaida tsaida...
Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

tylsee:DDSunnuntai 02.11.2008 20:16

Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä

Vittu kissani on homo!!!!!!

Ai tauti 140 linssissä ja kotiteollisuus soi täysillä<3!! ah tätä elämäääääää<3:)

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 18:19

Ai vittu kun ollu taas ihan huippu päivä;D;D Saanu nauraa ihetsä kippeeks... Vittu eka säikähän herätys kelloa aamulla.. Majalla taas tul höntsäiltyy kaikkee ja vittu kun piästiin mehtään sitten se vasta hauskaa ol myö vaan naurettii. Sit Topi otti väärän hirven haukkuun niin saatiin sitä sit jahata puol vuotta ja sit lähettiin jonnekkin tuonne vasaroille. Sitä ennen löin piän auton kattoon kun Samppa ajo yhetten mäkeen silleen, että auto otti vähän lentooo niin sit mie löin piän kattoon ja nauru ol khyl aika mahtava. Sitten Topi otti ja läks taas hiren perään ja sitä sai sitten jälitellä loppu päivä. Sitten Samppa heitti miut kottiin niin Päivinen tunkautu samaan kyytiin. Ol taas vähän ahasta siinä maasturissa vittu mie istun käsijarrun piälä ja puoliks Päivisen sylissä ja sit puoliks Sampan sylissä.

Päivinen: Mitä sie anne oikein urheilet
Samppa: Hahahah
Mie: No kun mie meinaan kuristuu radiopuhlimen piuhoihin, kun yritän laittaa sitä tuonne taakse

Että tällänen päivä tänään. Tuo ol sit lyhennelty kun en jaksa kirjottaa koko juttuu mitä kaikkee on tapahtunu:D

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 09:11

huomentaaa!!. Tässä lähössä mehille kohta kuhan tulis hakia. Vittu kun väsyttää aika hyvin kun heräsin tuossa kuuen aikaan. Eilen ol khyl hauskaa ja saa nyt nähhä mitä tulloo tästä päivästä:D.. Ei voe vielä tietee. Joo-o mut nyt on lähettävä pakkailemaan loput tavarat kasaan että kerkee kyytiin

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 01:00

Ol taas ihan helvetin hyvä päivä ja ilta vielä parempi!!. Eka päivällä kävin topin kaa lenkillä siis koiran pöllin sen Sampan autosta. Ja ainii heitin mie selälleni kosrakin rappusissa ja löin takaraivoni portaisiin vähäks aikaa maailma pimeni mut ei onneks kestäny pitkään...Sit lähin Petran kaa kylälle riehumaan ja sit lähettiin Juhon luo kahiville ja sielä ne kahto avaraa luonto joka tul telkkarista niin sielä ol joku ihme haikara jolla ol professori hiukset eli sellaset päältä kalju ja hireen pitkät taka hiukset. Ne niille nauro koko ajan, miula meinas nuppi seota niitten kaa. Sit lähettiin hakee Jonna ja lähettiin ajelemaan. Sit Petra ol vähän aikaa kuskina sit myö lähettiin kottiin kun Jonna ja Juho läks myllyyn. Piähän koskaa yhä ihan helvetisti muuten on khyl ollu ihan hauskaa:DD

pojat:D:DLauantai 01.11.2008 12:38

pojat sanoo: tykkään susta
mutta tarkoittaa: susta + 15 muusta

pojat sanoo: kiva paita sulla
mutta tarkoittaa: oisit kivempi ilman!

pojat sanoo: oot kaunis ja söpö!
mutta tarkoittaa: toivottavasti saan hänet sänkyyn

pojat sanoo: tämä on meidän salaisuus
mutta tarkoittaa: meidän + 10 kaverini

pojat sanoo: rakastan sua aina
mutta tarkoittaa: ..kunnes löydän toisen..

surullista<3Torstai 30.10.2008 17:46



Nuori nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä rakastan sua."

Kopioi tämä omaan blogiisi niin muistat että aina on niitä jotka välittää. <3
............../\\____/\\.................
............./.............\\................
.........\\../...0......0..\\../............
..........\\/........o.......\\/.............
........../.......___.......\\............
........./____________\\...........
.............|...............|..............
.............|...............|..............
.............0..............0.............

LISÄÄ TÄMÄ PIKKU ÖRKKIMÖRKKI PÄIVÄKIRJAASI 10 MIN AIKANA NIIN SINUN IHASTUKSESI PUSSAA/HALAA/KYSYY: SEURUSTELLAAKS? 1-2 PÄIVÄN AIKANA

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 23:09

Aamu alko ihan hyvin. Pamahin ylös siinä 05:15 ja ihan pirteenä. Koko päivän tuuli ihan hirveesti ja sato välillä vettäkin. Mehillä ol ihan helvetin hauskaa. Tul taas säädettyy kaikkee epämäärästä. Nyt ilta on tullu jumitettuu kotona koneella ja tehtyy läksyjä se on jo ihme, että teen läksyt. No koko päivän on ollu hymy persiissä :D:D. Aevan ihanaa!!. Vittu kun loma loppuu ja huomenna taas kouluun kärsimään. Kuolema tulloo kun joutuu olemaan koulun penkillä. Joo-o mut pakko lähtee nukkumaan kun on koko päivän väsyttäny niin helvetisti.

[Ei aihetta]Lauantai 25.10.2008 18:12

Päivä män ihan rattosasti :).. Aamulla khyl vettä sato suoraan sanottun esterin perseestä. Mehillähän tuota tul otettuu ja höntsäiltyy. Vähän khyl pelotti istuu autonlavalla ja yks vielä ajo kun hullu ja koira tunki vielä syliin ja kännykkä laulo niin ol silleen apua mie en pysty pitämään kiinni mistään.. Kaikilla ol vähän hermot kireellä ja ja yhen koiran kanssa meinas palaa hermot ja vaikka mitä muuta. Mutta khyl se siitä sitten kun tilanne rauhottu lopulta ONNEKS!!!.. Ääni meinas lähtee kun tul huuettuu kun hullu ajossa ja kurkkuunkin koski ja koskoo yhä.. Ja nyt on niin perkeleen tylsee... Kylällekkään ei jaksa lähtee pyörimään pahemmin.. Kait se pitäis sit jumittaa kotona paitsi pitää käyvvä khyl kaupasta juomista huomiseks...