IRC-Galleria

mari kysyi erittäin vaikean kysymyksen... mä menin jäihin... se kysyi et voisko siit ikinä tulla mitään. mie vastasin vain et se on aika kaksijakoinen juttu; toisaalta miksi ei, toisaalta kuinka se voisi. en minä tiedä. ja varsinkin kun en saa sitä yhtä toista mielestäni. en halua sulkea yhtään ovea, vaikken edes usko niiden edes avautuvan! kamalaa. aina kun mä nään sen, menen aivan lukkoon! mä vain katson sitä ja sit illalla yksin mietin pääni puhki. mietin niin kauan, niin paljon, että se sattuu.
en oikein ole edes varma, johtuiko se juuri Siitä, mutta sain koulussa kohtauksen perjantaina. olis tehny vain mieli juosta luokasta ulos. mua pyörrytti, voin pahoin. olisin voinut vain mennä vessaan itkemään! eilenkin mua itketti niin paljon etten saanut unta. VOI HELVETTI
ei jaksais... mitä mä teen!!??
mari sanoi että everything happens for a reason - kaikella on tarkoitus
onko?
mä en vois, en mä pystyis. oon nää dialogiat käyny päässäni läpi niiiiiin helvetin monta kertaa, osaan ne jo ulkoa. mutta... ei, en mä pystyis. en oo tähänkään mennessä pystynyt! olisko se mahdottomuus? voisiko se ikinä tapahtua?
mutta mä en edes vaadi paljoa. nyt tämän kerran saan sanoa, että hei HALOO ei olla täydellisiä, ei se vois sanoa kauhean pahasti. mut mä pelkään. mulla on traumoja. en uskalla enää yrittää. viimeks sain niin kovaa siipeeni. mut olisiko se nyt niin hirveää, jos mä vain menisin ja sanoisin suoraan? eikö se ole kilttiä, jos mä vain haluan aidosti piristää sen päivää, ja tuoda vähän vaihtelua. mutta... mä en edes tunne sitä, eikä se varmaan edes tiedä kuka mä oon. ja monia esteitäkin on... (tosin mari sanoo et ne on kuviteltuja, pikkuseikkoja)
mutta mari uskoo, se yrittää potkia mua. mut mä en pysty. EN PYSTY!!!
anteeks... mut hei... mä ajattelen sitä kokoajan.
kunpa se vois vaan lukea sen tästä ja tajuta... mä tykkään siitä.