IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 26.01.2008 12:12

ADHD-testi

[ ] Minun on vaikea olla järjestelmällinen.
[ ] Kun minulle annetaan tehtävä, viivyttelen enkä ala heti sitä tekemään.
[ ] Minulla on paljon projekteja meneillään, mutta en tunnu saavan niistä montakaan valmiiksi.
[x] Teen päätöksiä ja toimin niiden mukaan impulsiivisesti- kuten rahan tuhlaaminen, seksuaaliseen suhteeseen ajautuminen jonkun kanssa, uusiin aktiviteetteihin sukeltaminen ja suunnitelmien muuttaminen.
[x] Tylsistyn helposti.
2/5

[ ] Vaikka kuinka yrittäisin, en tunnu saavuttavan tavoitteitani.
[x] Olen usein muissa maailmoissa kun ihmiset keskustelevat, vaivun omiin ajatuksiini.
[ ] Keskityn johonkin tekemääni asiaan niin intensiivisesti, että en pidä taukoa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun tai tekemään mitään muuta.
[ ] Teen liikaa myös asioita jotka eivät ole hyväksi minulle, kuten pakkomielteinen shoppailu, liiallinen juominen, liiallinen työskentely, tai liiallinen syöminen.
[x] Turhaannun helposti ja tulen kärsimättömäksi kun asiat tapahtuvat liian hitaasti.
2/5

[ ] Itsetuntoni ei ole yhtä hyvä kuin muiden tuntemieni ihmisten.
[/] Tarvitsen runsaasti stimulaatiota; toimintaelokuvia ja tietokonepelejä, uusia ostoksia, eläväisten ystävien seuraa, nopeaa autolla ajoa tai extreme- lajien harrastamista.
[x] Sanon tai teen usein asioita ennenkuin ehdin ajatella sen tarkemmin, ja joskus joudun vaikeuksiin sen takia.
[ ] Teen asiat mieluummin omalla tavallani kuin seuraan sääntöjä tai muiden ohjeita.
[ ] Huomaan usein naputtelevani kynälläni, heiluttelevani jalkojani, tai teen jotain muuta purkaakseni ylimääräistä hermostunutta energiaa.
1,5/5

[x] Tunnen oloni usein yhtäkkiä masentuneeksi kun olen erossa muista ihmisistä, projekteista tai asioista joiden kanssa haluan olla tekemisissä.
[x] Näen itseni eri tavalla kuin miten muut näkevät minut. Yllätyn usein kun joku suuttuu minulle, vaikka olisin itse tehnyt jotain mikä saa heidät suuttumaan.
[ ] Vaikka olenkin usein huolissani vaarallisista asioista joita voisi sattua minulle, minulla on tapana olla huolimaton ja tapaturma-altis.
[ ] Vaikka minulla on paljon pelkoja, ihmiset sanoisivat minun olevan riskien ottaja.
[x] Teen paljon huolimattomuusvirheitä.
3/5

TOTAL: 8½


alle 10 - keskittymis-ja tarkkaavaisuuskykysi on normaalia luokkaa
10-15 - keskittymis-ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hieman normaalia huonompia
yli 15 - keskittymis-ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hyvin alhaiset. saatat kärsiä ADHD:sta

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.01.2008 12:04

1.Ovatko unesi yleensä mustavakoisia vai värillisiä?
- yleensä värillisiä

2.Mitä olet tehnyt tänään?
- herännyt ja ottanut kahvia ja halannut saria ja huutanut kissalle

3.Entä mitä olet syönyt tänään?
- en mitään

4. Mitä kysymystä vihaat gallupeissa kaikista eniten?
- niitä mitä tekisit, jos -juttuja. siis jos niissä on ihan tyhmiä juttuja

5. Mitä ääntä rakastat?
- elviksen kuorsaus on ihan kiva

6. Pelkäätkö olla lentokoneessa?
- vähän pelkäsin paluumatkalla mut en yleensä pelkää. paitsi nousussa

7.Kuunteletko biiseissä enemmän sanoja vai säveltä?
- sanoja

8. Miksi Suomi on hyvä maa?
- koska meillä on hyvin toimiva perustuslaki

9.Miksi taas huono?
- koska meillä on liikaa tuloeroja ja vähävaraisia

10. Milloin joit viimeksi alkoholia?
- viime viikonloppuna join pari lasia baileysta

11. Onko huoneesi siisti vai sotkuinen?
- päällisin puolin siisti ainakin

12. Pidätkö ulkonäöstäsi?
- joskus hyvinä päivinä

13. Jos saisit nyt tavata kenet tahansa, kenet tapaisit?
- en tiiä. vaikkapa julion

14.Milloin viimeksi olit jonkun kaverisi kanssa?
- olin missä miten...? olin koulussa koulukaverin kanssa...?

15. Milloin viimeksi kävit lenkillä?
- en ees muista. eikä tänäänkään ehdi.

16.Oletko ruskettunut?
- kuulemma vähän mut en mä itse huomaa ollenkaan

17.Oletko heittänyt talviturkkisi?
- no en tod. mä heitän sitten uimahallissa joskus keväällä

18. Mitä suomalaista bändiä vihaat?
- 4 ruusua... hyh!

19. Mikä on tyhmin luonteenpiirteesi?
- en tiiä mikä niistä on tyhmin. kaikki ne on tyhmiä

20. Mikä biisi soi nyt?
- ei mikään

21. Huomautetaanko sinulle koskaan, että olet liikaa koneella?
- ei

22. Minne haluaisit matkustaa?
- ihan mihin vaan.

23. Prisma vai Citymarket?
- Prisma.

24. Onko voitto tärkeintä?
- yleensä

25. Mille luokalle menet ensi syksynä?
- tokalle :D

26. Onko sormissasi luomia?
- ei oo

27. Mitä äitisi pelkää?
- en osaa sanoa

28. Kuvaile naapuriasi viidellä sanalla
- en oikein tunne, vastapäätä asuva on ihan kiva

29. Miksi valitsit juuri tämän gallupin?
- kun ei oo mitään tekemistä

30. Sattuuko sinua nyt johonkin?
- ei

31. Pelottaako ilmastonmuutos?
- vähän.

32. Uskotko jumalaan?
- en oikeastaan

33. Oletko juonut tänään yli 2 litraa nestettä?
- en

34. Helle vai pakkanen?
- Helle.

35. Minkä nimen antaisit pojallesi?
- jeremias olis kiva. tai elias tai jotain

36. Kummassa olet parempi, uskonnossa vai historiassa?
- en kummassakaan mut ehkä historiassa vähemmän huonompi

37. Waretatko?
- häh?

38. Monta tuntia olet tänään ollut koneella?
- en vielä kokonaista tuntia

39. Entä ulkona?
- en yhtään

40.Milloin viimeksi söit särkylääkkeitä?
- joku pari viikkoa sit kai

41.Pelkäätkö korkeita paikkoja?
- nykyisin joo

42. Tykkäätkö kävellä sateessa?
- joo, ellei oo meikit naamassa

43. Monella tyynyllä nukut?
- viime yönä kolmella. on nenä tukossa

44. Juotko kahvia?
- Juon.

45. Oliko keskiarvosi huonompi kuin viime vuonna?
- en tiä

46. Hyväksytkö rasismin?
- en, kun en sitä ymmärrä

47. Paleletko helposti ?
- Palelen.

48. Kummat jäätyy pakkasella ennemmin, kätesi vai jalkasi?
- kädet

49. Kirjoitatko päiväkirjaan?
- tähän

50. Mitä teet huomenna?
- oon koulussa 9 ja puoli tuntia ja loppuillan teen läksyjä

51. Metro vai ratikka?
- metro

52. Tykkäätkö betonilähiöistä?
- joo

53.Mistä kaupasta suurinosa vaatteistasi on?
- en tiä

54.Mistä löydät kivoimmat housut?
- zipistä

55. Paras puolesi?
- en tiä

56. Oletko nyt meikannut?
- En.

57. Muistutatko enemmän äitiäsi vai isääsi?
- Isää.

58. Mitä sanoit viimeksi?
- elvis varasti sun juuston

59. Millainen olotilasi on nyt?
- ihan ok, mut oon kai tulossa kipeeksi

60. Osaatko laulaa?
- ei oo lauluääntä suotu ollenkaan

61. Pelkäätkö ukkosta?
- joskus

62. Oletko koskaan nukkunut yötä riippumatossa?
- En.

63. Dataatko mielestäsi liikaa?
- vähän ehkä

64. Mitä tapoja sinun täytyisi parantaa?
- en tiä. kaikessa on parantamisen varaan

65. Mitä mieltä olet "oletko kuin minä" gallupeista?
- en mitään mieltä

66. Oletko ihastunut?
- periaatteessa joo

67. Milloin viimeksi halasit jotain poikaa?
- oliskohan ollut uutena vuotena

68. Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin?
- eilen illalla

69.Mitä kuulet?
- sarin äänen

70. Onko sinulla kuuma vai kylmä?
- sopiva

71. Montako näkyvää arpea kehossasi on?
- aika monta

72. Milloin viimeksi tapahtui jotain erittäin noloa?
- eilen

73. Oletko valehdellut gallupin aikana?
- En.

74. Oletko onnellinen?
- joo tosi

75. Mitä mieltä olet tästä gallupista?
- en mitään

76. Mainitse jokin hyvä biisi?
- ei jaksa

77. Missä kaupungissa haluaisit asua?
- joku maaseutu on alkanut kiinnostaa...

78. Oletko läheinen sukusi kanssa?
- sopivasti

79. Mikä on paheesi?
- tupakka ja kahvi jne

80. Mistä äitisi muistuttaa sinua jatkuvasti?
- Ei mistään.

81. Katsotko summeria?
- En.

82. Entä salkkareiden uusintoja?
- katsoin

83. Monelta heräsit tänään?
- yheksän aikaan

84. Entä monelta menit eilen nukkumaan?
- yheksän jälkeen

85. Mikä biisi soi?
- ei soi

86. Katsotko paljon TV:tä?
- jonkin verran iltaisin

87. Oletko rohkea?
- harvoin

88.Puhutko paljon?
- en

89. Ketä mietit viimeksi?
- elvistä. kun se on ärsyttävä nyt

90. Osaatko tehdä voltin?
- En.

91. Paras vuodenaika
- syksy

92. lempi viikonpäiväsi
- perjantai ja maanantai

93. Suututko helposti?
- en kai

94. Käytkö usein kirjastossa?
- pakko

95. Etunimesi alkukirjain
- a

96. Mitä kotitöitä teet?
- kaikkea teen

97. Millaiset housut sinulla on?
- yöhousut

98. Lähtisitkö, jos kaverisi pyytäisi sinua nyt heille katsomaan leffaa?
- en lähtis. on kouluhommia

99. Pelkäätkö tulevaisuutta?
- en pelkää, en jaksa odottaa että se tulis

100. Mitä teit luultavasti tasan vuosi sitten?
- olin koulussa

oletko....? Sunnuntai 20.01.2008 14:28


1. (1 p.) nähnyt minun nauravan?
2. (3 p.) nauranut kanssani?
3. (2 p.) nähnyt minun itkevän?
4. (4 p.) itkenyt kanssani?
5. (2 p.) halannut minua?
6. (5 p.) pussannut minua?
7. (1 p.) tavannut minut?
8. (3 p.) käynyt luonani?
9. (2 p.) nähnyt sisarukseni?
10. (4 p.) ollut kanssani lomalla?
11. (5 p.) kertonut minulle salaisuuden?
12. (1 p.) riidellyt kanssani?
13. (4 p.) ollut luonani yötä?
14. (2 p.) kuullut minun laulavan?
15. (4 p.) nähnyt minun nukkuvan?
16. (2 p.) tuntenut minut kauan?
17. (2 p.) nähnyt vanhempani?
18. (3 p.) iloinnut puolestani?
19. (4 p.) itkenyt puolestani?
20. (4 p.) lohduttanut minua?
21. (3 p.) rohkaissut minua?
22. (4 p.) ollut mukanani jossakin tärkeässä jutussa?
23. (2 p.) pitänyt kivaa kanssani?
24. (3 p.) nähnyt kun syön?
25. (6 p.) sanonut että rakastat minua ja tarkoittanut sitä?

48-76 pistettä; <3
35-47 pistettä; ystävä
23-34 pistettä; kaveri
11-22 pistettä; tutustutaan paremmin!
00-10 pistettä; et tunne minua, tutustutaan?

[Ei aihetta]Torstai 27.12.2007 01:33

Ystävät/ihmissuhteet

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
* juuh. tai no kavereita ainakin jos ei ihan ystäviä
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
* joo
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
* jepu
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
* lanzarote, tukholma ja pori
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
* joo

Sinä

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
* en kai. en tiä
2. Oletko lihonnut?
* en
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
* never
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
* en
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
* en, tai en muista

Henk.koht.

1. Oletko pettänyt ketään viimeisen vuoden aikana?
* en
2. Mennyt kihloihin kuluneen vuoden aikana?
* en
3. Saanut lahjaa joltakin miespuoliselta henkilöltä?
* joo
4. Ollaanko sinua pyydetty treffeille tänä vuonna?
* ei
5. Oletko katsonut pornoa kuluneen vuoden aikana kertaakaan?
* aivan varmasti

MUUTA:

1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana?
* yhtä ainoastaan
2. Oletko joutunut tappeluun?
* mä pysyttelen kaukana semmosista
3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
* en muista. en kai
4. Oletko juonut "perseitä"?
* en ihan. kerran oli lähellä kyllä. tai pari kertaa
5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
* ei tuu mieleen, mutta kyllä varmaankin

Hyvää joulua kaikille! ...Maanantai 17.12.2007 05:49

Hyvää joulua kaikille! Ollaan nyt matkalla lentokentälle :)

[Ei aihetta]Maanantai 19.11.2007 19:00

Tunnusta mitä näistä omistat:
[ ] nallen, jonka vieressä nukut
[x] vaaleanpunaiset alushousut
[ ] tarrakirjan (on vieläki tallessa lapsuusajoilta)
[x] pornolehden
[ ] antti tuiskun levyn
[x] ex- poika tai tyttöystäväsi valokuvan

Myönnä, mitä näistä oletkaan tehnyt:
[x] oksentanut humalatilassa
[x] polttanut tupakan
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] haukkunut kaveriasi selän takana ilman syytä
[ ] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[ ] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee

Millaiset treffit seuraavista haluaisit:
[x] kahvi ja mukava pieni kahvila
[x] illallinen romanttisessa ravintolassa
[x] piknik viltillä
[x] lempibändisi keikka
[x] baari, humala
[ ] luistelu
[x] mökki, soutuvene, sauna
[x] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[x] kävely
[x] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[x] huvipuisto
[ ] hesburger

Mitä näistä teet joka päivä:
[x] laulat
[ ] pidät hauskaa
[ ] tapaat ystäviäsi
[x] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[ ] tanssahtelet
[ ] kiukkuat
[x] käyttäydyt hyvin
[x] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[x] luet
[x] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet

Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[ ] kostonhaluinen
[x] ilkeä
[x] siisti
[x] itsekäs
[ ] kaunis/komea
[ ] terve
[x] sohvaperuna
[x] kiltti
[x] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[ ] erilainen
[x] ahkera
[x] auttavainen


Mitä seuraavista haluaisit:
[x] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] halata jotakuta
[x] matkustaa maailman ympäri
[x] kiittää jotakuta
[ ] syödä puuroa
[x] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita
[x] suudella ihastustasi

[Ei aihetta]Torstai 01.11.2007 08:56

OLEN
( ) maannut keskellä yötä maantiellä
(x) nauranut niin, että olet pissannut housuihisi
( ) työskennellyt kasvihuoneessa
(x) saanut kunnon huudot opettajaltasi
(x) rakastunut julkkikseen
(x) kirjoittanut rakkauskirjeen
(x) saanut rakkauskirjeen
( ) kulkenut yöasu päällä kaupungilla täysin tavallisena päivänä
( ) fanittanut Kummeleita
(x) haaveillut osaavasi lentää
(x) yrittänyt lentää
( ) joutunut sairaalaan, koska yritit lentää
( ) ostanut yhtäaikaa kortsuja ja kurkkuja/banaaneja
( ) mennyt kouluun roiskeläpässä
(x) ollut PMMP:n keikalla
(x) valvonut koko yötä koulutöitä tehden
(x) hypännyt ikkunasta
(x) pussannut tyttöä
(x) potenut vauvakuumetta
( ) työskennellyt sairaalassa
( ) nähnyt auto-onnettomuuden
(x) eksynyt kotikaupungissasi
( ) laittanut hiustenkuivaajan päälle vain nauttiaksesi hurinasta
(x) muuttanut täysin vieraalle paikkakunnalle
(x) ruikuttanut entisen kumppanisi perään
( ) juontanut jonkin tilaisuuden
( ) pelannut ei koskaan-peliä
( ) kirjoittanut lehden yleisönosastopalstalle
( ) tilannut Cosmopolitania
( ) ostanut kerralla yli 20 eurolla karkkia
( ) sytyttänyt tulipaloa
(x) laulanut karaokea
( ) kutonut sukkia
(x) syönyt Raxissa yli 10 pizzapalaa
(x) tanssinut jonkun sylissä
(x) miettinyt miksi olet olemassa
(x) hukannut jotain rahallisesti arvokasta
(x) lyönyt jotakuta kunnolla
( )heitellyt astioita tarkoituksena osua toiseen ihmiseen
(x) ollut Helsingin keskustassa ulkona liikkumassa kahdentoista jälkeen yöllä
(x) katkaissut jalkasi / kätesi
(x) itkenyt yhdessä ystäväsi kanssa
(x) poistanut tikun jonkun sormesta
(x) syönyt mansikoita niin paljon, että mahasi tuli kipeäksi
( ) sylkenyt jonkun päälle yli 16-vuotiaana
(x) vaihtanut vaippoja (lapselle tai vanhukselle)
( ) käyttänyt isäsi kalsareita
( ) käyttänyt äitisi rintaliivejä
(x) nähnyt jonkun harrastavan seksiä
( ) maalannut taloa
( ) syönyt käpyä
(x) sytyttänyt nuotion
(x) ollut poissa koulusta voidaksesi lukea seuraavan päivän kokeeseen paremmin
( ) ollut katsomassa sählyottelua
( ) pyörinyt alasti lumihangessa
(x) lasketellut päin puuta
(x) heittänyt moottoritiellä auton ikkunasta jotakin ulos
( ) soittanut ilmakitaraa
(x) pelannut pokeria rahasta
(x) matkustanut linja-autolla keskellä yötä
(x) viettänyt joulun erossa perheestäsi
( ) toiminut mallina
(x) puhunut vieraan ulkomaalaisen kanssa suomea
( ) käynyt PoriJazzeilla
(x) ollut katsomassa jääkiekko-ottelua
( ) esittänyt joulupukkia
(x) pettynyt, koska sait kokeesta alle 8
( ) syönyt kalastamasi kalan
( ) kiivennyt puuhun etkä uskaltanut enää tulla alas
( ) tuhonnut tietokoneen
(x) tunnistanut vieraan ihmisen hänen galleriakuviensa perusteella
(x) todennut, että kaikki oli ennen paremmin
( ) juonut 1,5 litraa kokista putkeen
(x) maannut koko päivän sängyssä
( ) ollut viikon käymättä suihkussa
( ) opiskellut espanjaa
(x) vakoillut naapuriasi
(x) ollut kiinnostunut itseäsi nuoremmasta henkilöstä
( ) käyttänyt piilolinssejä
(x) maksanut kampaajalla käymisestä yli 100 euroa
( ) saanut kukkia ilman merkittävää syytä
(x) nähnyt mäyrän

MINULLA ON
(x) oma huone
(x) oma tietokone
(x) oma tv
(x) omat stereot
( ) alkoholia
(x) tupakkaa
( ) musiikkia soimassa
(x) pidän musiikin kuuntelusta
(x) suunnitelmia tulevalle viikonlopulle
( ) valokuvia seinällä
(x) astioita pöydällä
(x) enemmän kuin 10 cd:tä
(x) hiukset sekaisin
(x) väsynyt olo
( ) raskasta
(x) moni asia hyvin
(x) kivoja kavereita
( ) sänky pedattuna
( ) jokin paikka kipeä
(x) työpaikka
(x) seurustelukumppani
(x) valtaa perheessäni
( ) makeannälkä
(x) muistoja, jotka haluaisin unohtaa
(x) muistoja, joita en halua koskaan unohtaa
(x) messenger

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.10.2007 15:22

JOUSIMIES
Jousimiehestä et saa itsellesi ainakaan kumppania, ellei sinulla ole
tarpeeksi hyvä lenkkarit. Jousimies juoksee koko ajan,
ongelmiaankin.Hän yleensä jättävät asiat muiden hoidettavaksi ja
lähtevät itse pois. Jousimiehet ovat piikitteleviä ihmisiä. He
ajaantuvat yleensä joka paikkaan, niin hyvään työpaikkaan kuin
seurustelusuhteeseen tekemättä itse mitään, sillä ovat varsinaisia
hannuhanhia. Tästä syystä moni vihaa heitä MOTTO: "Kato mitä voitin
arpajaisista "TYÖPAIKKA: riippuu tuurista AUTO: riippuu
arpajaispalkinnosta

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.10.2007 13:52

Mitä suunnitelmia sinulla on tälle päivälle?
- käyn "työhaastattelussa", luen kokeisiin, teen projektia ja leikin kissan kanssa

Entä huomiselle?
- käyn enkun kokeessa, teen kansantalouden etätehtävää ja luen kokeisiin. muusta en sit tiedä vielä

Mikä on mielestäsi vääryys tällä hetkellä? Suuri tai pieni.
- vaikkapa se, että verta ei voi luovuttaa, jos on alle 50 kiloinen. ei sillä, että voisin muutenkaan luovuttaa, kun syön lääkkeitä, mut ehkä painoindeksin määrittäminen olis realistisempaa

Huolestuttaako ilmastonmuutos? Teetkö tai aiotko tehdä jotakin sen vähentämiseksi?
- pikkuisen huolestuttaa, eikä The day after tomorrow auttanut asiaa :). myö kierrätetään roskia jonkin verran eikä osteta autoa ainakaan vähään aikaan

Onko oikein, että rattaiden kanssa kulkevat vanhemmat pääsevät ilmaiseksi julkisiin kulkuneuvoihin?
- onhan se kai. se rattaissa istuva on kuiteskin tuleva veronmaksaja

Entä se, että lapsi otetaan istumaan penkille sen jälkeen?
- no, jos on tilaa istua penkillä, niin ei luulisi ketään haittaavan

Onko tulevaisuuden suunnitelmasi selvät?
- selvä kuin pläkki

Millä tavalla saisi Afrikan nälkiintyneisyyden loppumaan kokonaan?
- en tiä. en usko, että mitenkään, kun ei siellä voi paljon mitään viljellä. ja vaikka nykyisen sukupolven ruokkisi kylläiseksi, niin ne tekevät koko ajan lisää lapsia sinne köyhyyteen... muuttamalla pois varmaankin ja kouluttamalla

Kerro yksi hyvä tekosi elämäsi aikana?
- ööh, oon antanut muutamia kertoja rahaa punaiselle ristille

Loiko Jumala maailmankaikkeuden?
- no ei luonut

Mitä oli ennen alkuräjähdystä?
- jotain alkuaineita varmaankin

Minkälaisen palkkatoiveen laittaisit hakemukseesi, jos nyt hakisit työpaikkaa?
- rippuu työpaikasta... varmaan joku 10 euroa/h jossain toimistohommassa

Onko kaikki hyvät teot kuitenkin enemmän tai vähemmän itsekkäitä?
- kai ne on tavallaan, kun niillä lievitetään omantunnontuskaa ja ostetaan hyvä mieli

Mikä estäisi sinua viime kädessä tekemästä itsemurhaa, vaikka kaikki menisi huonosti?
- tjaah, varmaankin uteliaisuus, kun haluaisi nähdä koko elämän loppuun asti

Tiedätkö mitä puoluetta kannatat?
- no en tiedä. kaikilla puolueilla on hyviä ja huonoja mielipiteitä

Tuoko raha onnen?
- ei tuo, se vaan helpottaa elämää

Mitä tapahtuisi rahan arvolle, jos hoitajat saisivat 500 euron palkankorotukset?
- tuskin mitään, niin kauan kun se otetaan jostakin pois eikä vain paineta muutamia seteleitä lisää

Odotatko jo joulua?
- joo! tai varsinkin sitä edeltävää viikkoa

Minkälainen olisi paras joululahja?
- en tiä. vaikka semmonen, että olis kaikki läheiset ja sukulaiset yhdessä joulun