IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 20.07.2007 16:58

Muistan kokeneeni viime yönä suuria herätyksiä ja pohtineeni maailman hyviä ja huonoja puolia hyvinkin laajassa mittakaavassa. Harmi vain, että en nyt kykene muistamaan näistä asioista ainuttakaan. Maailmaa on siis taas henkisesti parannettu valtavasti kertaheitolla. Uskoisin ainakin.

Elän jonkinlaisessa vitutuksen multihuipennuksessa. Olin melkeimpä innoissani menossa tänään aamulla töihin, kunnes herättyäni luin tekstiviestin työnantajaltani, missä hän kehotti minua pitämään tänään vapaapäivän lohduttaen, että kyllä ne työvuorot ensi kuussa lisääntyy. Kuka haluaa ensi kuussa mennä töhin? Kuka on kehitellyt valtavat määrät tekemistä ensi kuuksi? Voi sitä onnen pekkaa.

Toinen lähes huvittava tapaus kävi noin viiden minuutin sisällä. Katselin ulos ja totesin auringon paistavan lähes kirkkaalta taivaalta. Nopeasti toppi ja shortsit päälle ja pihalle. Mutta ka! Ken oli pilveen mennyt, ei ainakaan aurinko =D Totesin, että tässä on turvallisin paikka.

Päätäni vaanivat myös ajatukset ensi vuodesta (ensi vuosi siis lasketaan alkaneeksi syksystä). Ei työtä, ei koulua, ei rahaa. Onneksi edes muutama toverini on pitänyt tasoa yllä ja päässyt mitä hienoimpiin kouluihin. Ei sillä, että olisin kouluun halunnut mennä, mutta jos joskus voi sanoa, että on hukassa niin nyt. Onneksi tästä on edes se hyöty, että vanhempani saavat kokea kiusallisia hetkiä keskustellessaan muiden lasten vanhempien kanssa, heidän kysyessään "Mihis se teiän Salli pääsikään kouluun?" HA HA! Meidän Salliapas ei vaan kiinnostanut.

Sinänsä kyllä melko ihmeellistä, että sain Jyväskylän Ammattikorkeakoululta kirjeen tässä taannoin, missä minulle kerrottiin, että en (yllätys yllätys) ole päässyt kouluun ja valintakokeeni pisteet olivat kaunis 0. Ainut asia mikä tässä ns. kusee on se, että minuapas ei kutsuttu koko valintakokeisiin! Soitin jopa koululle ja kysyin olisiko kutsu pitänyt tulla ja siellä he minulle naureskellen kertoivat, ettei nimeäni ole yhdessäkään listassa. Linjalle ei ollut ennakkotehtäviä ja voin kyllä myös rehellisesti todeta, että ei se keskiarvo nyt niin huono ollut, ettenkö olisi ehkäpä sillä päässyt myös valintakokeisiin. En tiedä kuka on väärässä ja missä, mutta jollain tapaa tunnen, etteivät asiat ole menneet aivan kohdilleen. Mystistä.

Päätä kevennetty hieman, hyvä. Taidan mennä ulos nauttimaan pilvisestä säästä, välttäen samalla monikansallisten yritysten virvoitusjuomia.

[Ei aihetta]Maanantai 16.07.2007 20:26

Ilosaaren loppusaldoksi kertyi kaksi päivää sairaslomaa.

[Ei aihetta]Perjantai 13.07.2007 11:26

vesivälisade :(

[Ei aihetta]Perjantai 13.07.2007 11:25

Laulurinne ja vesi sade kutsuu \:D{ -->>

krapulapäivän iloaSunnuntai 08.07.2007 22:18

1. bändi: Leevi And The Leavings

2. Vastaa bändin kappaleiden nimillä seuraaviin kysymyksiin:

3. Mies vai Nainen?: Poika nimeltä päivi
4. Kuvaile itseäsi: Marjo Riitta rahtarin rakkaus
5. Mitä muut ajattelevat sinusta?: Kampela
6. Mitä sinä ajattelet itsestäsi?: Muotitietoinen
7. Kuvaile ex-poika-/tyttöystävääsi: Mäyrä
8. Kuvaile nykyistä poika-/tyttöystävääsi: Nainen toiselta planeetalta
9. Missä sinä haluaisit olla?: Pohjois-Karjala
10. Kuvaile kuinka elät: Paskaa lapsille
11. Kuinka rakastat: Turkmenialainen tyttöystävä
12. Mitä pyytäisit jos sinulla olisi vain yksi toive?: Raparperitaivas
13. Jaa viisaus kanssamme: Takaisin hiekkalaatikkoon
14. Mitä teet elääksesi?: Jos taivaalta sataisi rahaa
15. Sano heihei: Oikein surullista joulua

[Ei aihetta]Perjantai 06.07.2007 00:22

nollapiste

[Ei aihetta]Lauantai 30.06.2007 06:47

nii ja muute taian sammua tähän näin.

[Ei aihetta]Lauantai 30.06.2007 06:45

oli muute hyvä baarireissu. muistaaakseni.ja helvetin hyvä et tein tätä salaattia viime yönä.tulee taas kiva työpäivä huomenaD:D

[Ei aihetta]Perjantai 29.06.2007 19:07

Kaljateltta ja danny ja mä joudun lähtee pois. Elämä moukaroi taas olan takaa ;F

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 03:45

Die Hard 4.0. En tiennyt itkeäkkö vaiko nauraa. Ei vaa, iha kiva. Tilava ja kiva.