IRC-Galleria

Mönöllö ön kömölö nölkö, möttö ön möllöön jöksöös lööttöö lösögnöö mökröön. Önnöks söön vööröön öllöllö. Töö pöövö ön öllöt tösö kövö. Töövöttövöstö mön hövö töölönö jötköö ököösöstö!

En ole saanut kirjoitettua sitä esseetä kuin ehkä kymmenen riviä. Ja yksi sivu pitäisi tänään olla tunnilla mukana. Valehtelen ehkä ihan vähän: "Ohooo, mun muistitikku tais jäädä kotiin.."
Antakaa minulle minun laiskuuteni anteeksi!

Mikään ei kuitenkaan haittaa minua, koska olen glädjespridare. Niin sanoi pomo eilen ja se sai mun päiväni valaistumaan kertaheitolla. Olen iloinen ihminen, enkö? Jos sydän voisi oikeasti pakahtua onnesta, minun sydämeni olisi eilen pakahtunut. Silmät kostuivat tiskin takana ja ajattelin, että mun elämä on nyt ja tässä ja mun ei tarvitse olla yhtään enempää kuin olen. Se oli tietenkin vain hetken mielenhäiriö, sillä kyllähän mun pitäisi olla vaikka mitä muuta.

Töissä oli aivan ihanaa. Minä rakastan sitä paikkaa niin paljon! Kaikki meni putkeen ja onnistuin melkein kaikessa mihin ryhdyin. Kerrankin! Olen nyt niin pirteä ja onnellinen ja tyytyväinen. Aamun murheet ovat taakse jäänyttä elämää. Ainakin hetken.

Näin ehkä hulluimman uneni ikinä viime yönä. Mulle tuli joku sellainen sairaus, etten ollut enää ihminen. Sitten nukuin junan penkillä ja liftasin Lestillä jonkun kenkämyyjän kyytiin, mutta se ei voinut ottaa mua kyytiin, kun olin niin sairas, eikä sillä ollut mulle lääkettä. Mulla oli siinä unessa poikaystävä, joka sanoi, että mulla on nätit posket ja se oli niin surullinen, kun en enää voinut olla ihminen.

Kuinka hullu sitä saa olla?

istunut tässä ehkä noin kuusi tuntia. Olen vaipunut epätoivoon kolmetoista kertaa. Olen miettinyt, tylsistynyt, huokaillut, kiroillut ja halunnut pois.
Olen juonut mukillisen glögiä ja syönyt viimeiset leipäpalani. Olen himoinnut karkkia ja koettanut selvittää äidinkielen merkitystä. Olen miettinyt mitä olen tehnyt väärin ja miksi kaikki on minulle aina niin vaikeaa. Olen tuntenut viisaudenhampaan painavan suussani. Olen suunnitellut matkaani Ruotsiin ja sitten taas haudannut haaveeni. Olen toivonut, että joku odottaisi minua jossakin. Olen ollut kerta kaikkisen paska tänään.

Essee äidinkielen merkityksestä. En jaksa edes ajatella mitä lähteitä käyttäisin. Kirjoitan sen runomuotoon. Niin ei tietenkään saa tehdä, mutta minäpä teen! Nykysuomen himmeän vaikea tehtävä jostain ihmemuodoista. Tai siis en ole edes jaksanut lukea tehtävänantoa. Hitto.

Melkein ekaa kertaa tänään tuntuu, että tästä ei ihan OIKEASTI tule mitään. Lopetan koulun! Muutan ulkomaille! Ostan auton! Pakkaan tämän olemattoman elämäni pikku-Ladaan ja ajan Siperiaan. Ehkä musta siellä tuntuisi paremmalta.

Tylsyys. Ja se ettei ole mitään elämää. Koskaan ei tapahdu mitään kivaa tai hauskaa tai jännittävää tai erikoista. Kaikki on vain tätä samaa päivästä toiseen.

Ehkä mulla on vaan joku ihmeen syysmasennus tai jotain sellaista.

Ihanaa.

Otin burtskun ja toivon sen helpottavan.

Tänään töissä oli tosi kiva olla, vaikkakin kiire. Silti minä tykkään olla siellä: monet asiakkaat on niin ihania.

Yritänkö mahdollisesti liikaa? Jos musta siksi aina tuntuu, että epäonnistun?