Ne tarjosivat mitälie päänsekoittajia,
en ikinä ottanut,
en ottanut vaikka ne vaatimalla vaativat tekemään niinkuin kaikki muutkin.
Kerrran istuin siinä ja ajattelin että tehdään niin,
tullaan ihmisiksi kuten kaikki muutkin.
Mutten siihen halpaan mennyt,
hautasin sen vain valkoiseen metsänkeijun tukkaan.
Metsänkeijukin kasvaa isoksi,
ja itsekin sitä yritin.
Sillä olettaisin,
ettei mitään parempaa ole,
kuin meren voimakas tahto ja jäljet hiekassa.
Niiden naurusta en ikinä saanut muistoja,
sitävastoin katselin taas mustetta paperilla.
Se oli taas kaatunut,
ja elämä suloisena huulillani.
Nauroin kuin viimeistä päivää.
Ottakaa mitä haluatte,
jättäkää mitä voitte,
minä korjaan sen palaset ja elän taas.
Niinkuin joka sekunti,
katselen sen virtaa,
ja nauran niin että jotkut pitävät hulluna.