IRC-Galleria

Aivan.Keskiviikko 20.12.2006 20:19

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

Jes, bileetTiistai 19.12.2006 20:39

A : You like to drink.
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready

S : Easy to fall in love with.
A : You like to drink.
A : You like to drink.
N : You like to drink. [oon aika ykstoikkonen]
A : You like to drink.

N : You like to drink.
E : Damn good kisser. [kuulostaa paremmalta]
E : Damn good kisser.
K : You're wild and crazy.
I : You Are Great in bed.

So GO !Tiistai 12.12.2006 18:16



Korealainen nimi:
A- ka * B- zu * C- mi * D- te * E- ku * F- lu * G- ji * H- ri * I- ki * J-zu * K- me * L- ta * M- rin * N- to * O-mo * P- no * Q- ke * R- shi *S- ari * T-chi * U- do * V- ru * W-mei * X- na * Y- fu * Z- zi

Arikakatoka

jep, päivää nimeni on Arikakatoka.

aivan.Tiistai 05.12.2006 17:32

[x] Melkein jäänyt auton alle
[] Melkein hukkunut
[] Melkein kuollut johonkin tautiin
[x] Melkein kuollut johonkin muuhun
[] Pyörtynyt
[] Ollut koomassa
[x] Suunnitellut itsemurhaa
[] Kuollut itsemurhaan

[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Käynyt välkällä kaupassa
[x] Lähtenyt koulusta ilman lupaa
[x] Haukkunut opettajaa päin naamaa
[] Jäänyt kiinni tupakanpoltosta koulussa [enpä olekaan, vituttaako?!]
[x] Lintsannut
[x] Jättänyt läksyt usein tekemättä
[x] Saanut nelosen kokeesta
[x] Saanut vitosen kokeesta

[x] Osallistunut urheilukilpailuun
[] Voittanut urheilukilpailun
[x] Uinut avannossa
[] Hypännyt benjiä
[x] Sukeltanut meressä

[] Kaatanut haudan
[x] Varastanut karkkia kaupasta
[x] Varastanut kaupasta jotain muuta
[] Joutunut poliisin puhutteluun

[] Saanut kotiarestia
[] Saanut kotiarestia kuukauden
[] Saanut kotiarestia puoli vuotta tai enemmän
[x] Valehdellut vanhemmille
[x] Rikkonut kännykän tahallani

[x] Soittanut pilarin
[] Oksentanut lintsillä/muussa huvipuistossa
[] Alkanut itkemään lintsillä/muussa huvipuistossa jossain laitteessa yli 10-vuotiaana
[] Kussut housuun lintsillä/muussa huvipuistossa

[x] Lyönyt kaveria
[x] Valehdellut kunnolla kaverille
[x] Vittuillut oikein kunnolla kaverille
[x] Jättänyt kaverin pulaan
[x] Puhunut pahaa kaverista

[ ] Repinyt joulupukilta parran
[x] Kaatanut joulukuusen
[ ] Etsinyt/löytänyt vahingossa joululahjat

kuul. ^^Sunnuntai 08.10.2006 17:08

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 9 tulosta.
Näin sinä ja muut saatte tietää sinusta jotain mitä ette ole vielä tiennyt.

Nimensä Saana on saanut saamen kielen kääpäsientä tarkoittavasta sanasta. Nimi viittaa tunturin sienimäiseen hahmoon.

Saana on ylivoimaisesti eniten viljelty ohralajike Suomessa. ... Saana on melko suurijyväinen lajike, jonka täysjyväprosentti on korkea. ...

SAANA on kätevän kokoinen kiuas Suomalaiseen saunaan. ... SAANA on asiallisen ulkonäön omaava lujarakenteinen valurauta rungolle rakennettu kiuas. ...

Mielestäni Saana on fiksu nainen, ja kaunis totta kai. Mutta olin aistivinani Saanasta hienoista epävarmuutta.

Saana on tarttunut viuluun kolmivuotiaana ja hallitsee soittimen erinomaisesti. Arkielämässä Saana on kevään 2003 abi, joka syksystä 2003 on jatkanut ...

Kolmivaihteinen automaatti-Saana on erityisen vaivaton polkea. Reiluun vakiovarusteluun kuuluvat kevytkäyttöinen napadynamo, halogeenivalo, ...

Luonteeltaan Saana on hyvin touhukas, iloinen ja reipas. Sisäsiistiksi se oli oppinut jo syntymä kodissaan, joten sen suhteen ei meillä ollut ongelmia. ...

Joo, Saana on saanut nimensä Kilpisjärvenen tunturin mukaan. Takaan, että Saana luo voimaansa sieltä! Tiedätte nyt, että Saana on OMILLAAN! ...

Saana on yksi maamme tunnetuimpia tuntureita, joka kohoaa lähellä Kilpisjärveä, ja ylettyy 556 metriä sen pintaa ylemmäksi, on suosittu nähtävyys ja ...

Tätä ette tiennytkään musta. XD kjäh.

hohooTiistai 18.07.2006 22:01



Kirjoita tunnuksesi..
..nenällä: neei
..kyynärpäällä: nmeeki
..kielellä: neeki
..leualla: n ededik
..varpailla: nmj ererki
..silmät kiinni: Neeki

vähän on kuul. ;>

Olen säälittävä.Sunnuntai 16.07.2006 19:25

Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.

noh, tällaistä taas.Sunnuntai 16.07.2006 03:30

35 outoa kysymystä ja 35 oudompaa vastausta.

1. Vihainen romani tulisi vastaan raviradalla ja sanoisi, että "Sie saat morast jos et ota poskee" - Miten reagoisit?
- "voi ny vittu" ja nauraisin

2. Emotionaalisesti köyhät erilaiset nuoret sitoisivat sinut tuoliin ja laittasivat placeboa soimaan ilman taukoa - Mitä tekisit?
- kuuntelisin ja nukkuisin ku nukuttais

3. "Löytäisit" läheiseltä nurmikolta sammuneen teinin joka olisi sattumalta alasti - Mitä tekisit?
- nauraisin sille pissikselle ja jatkaisin matkaani.

4. Menisit nostamaan rahaa tililtäsi ja huomaisit, että nostettavissa olisi miljoona - Mitä tapahtuisi?
- joutuisin shokkiin.

5. Seksuaalisesti rajoittunut pygmiheimo vaatisi sinua irroittamaan yhden ruumiinosan heidän käyttöönsä - Mikä se olisi?
- hiuksen. XD no ei vais.

6. Saisit tietää tyttö/poikaystäväsi pettävän sinua nelijalkaisen kanssa - Mitä tekisit?
- yäk. hakkaisin sen.

7. Avaisit postin ja huomaisit, että joku on lähettänyt sinulle The 69eyesin levyn - Kuvaile tunteitasi?
- lahjoittaisin sen jollekin. tai riippuu et mikä cd se olis niiltä.

8. Kuuntelet radiota. Olet yksin ja tunnistat biisiksi jonkin Darinin kappeleen ja huomaat myös, että olet kiihottunut - Miten toimit seuraavaksi?
- menisin paniikkiin, ku ei Darinista voi kiihottua. O__O

9. Saisit tietää, että elämänkumppanisi pelaa roolipelejä - Mitä tekisit?
- ahaa..veisin sen kallonkutistajalle.

10. Jonottaisit vessaan hirveessä hädässä, mutta huomaisitkin sen olevan varattu, koska lesbopariskunta harrastaa siellä seksiä - Mitä tekisit?
- heittäisin ne ulos.

11. Heräisit aamulla saman sukupuolen edustajan päältä alasti kädessäsi kertakäyttösadetakki - Miten toimisit?
- herättäisin sen edustajan ja kysyisin et mitä vittua. tai sit vaan hiipisin pakoon,

12. Poliisi soittaisi sinulle ja väittäisi heillä olevan hallussa video jossa masturboit poliisilaitoksen aulassa - Myöntäisitkö?
- en. XD

13. Olet joensuulaisella grillillä ja seitsemän uusnatsia toteaa sinun olevan ulkomaalainen - Miten toimit?
- paistaisin niiden naamat.

14. Ovikellon soitua menet avaamaan oven ja huomaatkin, että ovella ei ole ketään - Mitä epäilet?
- Pave is back! O.o

15. Tiedät sairastavasi sukupuolitautia eikä sinulla ole mukana mitään suojaa, mutta sinulla olisi mahdollisuus harrastaa seksiä agressiivisen nymfomaanilauman kanssa - Mitä tapahtuu?
- ehkä myöhemmin, kiitos.

16. Sammuttuasi kaverisi ampuu ilotulitusraketin perseestäsi eikä ole edes uusivuosi - Mitä teet herättyäsi?
- hukuttaisin ja muutenkin kiduttaisin kaverini. eli Jannan. ainoa joka tuollaista keksisi.

17. Huomaat olevasi uusimman batman elokuvan ensi-illassa pukeutuneena hämähäkkimieheksi - Miten toimit?
- ajattelisin et: "miten tähän on päädytty?"

18. Olet paskonut vessanpöntön täyteen ja huomaat, että se ei vedä. Huomaat myös, että vessan oven takana on irakilainen painijoukkue - Miten selviät tilanteesta?
- syyttäisin jotakuta muuta.

19. Huomaat olevasi suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentaja, mutta joukkueen harjoituksissa luisteleekin Mats Sundin - Mitä aiot tehdä?
- kuka on Mats Sundin?

20. Menet kutsumatta kotibileisiin ja sinua puukotetaan eteisessä - Mitä tapahtuu?
- joutuisin kai sairaalaan.

21. Huomaat TV2:n näyttävän pornoa, mutta onkin sunnuntai aamu - Nautitko tilanteesta?
- sunnuntai aamuna? jahhah. vaihtaisin kolmoselle.

22. Olet kasvitieteellisessä puutarhassa greenpeace paita päällä, mutta kädessäsi on inhottava roska ja roskakorille matkaa 2 metriä - Mitä tapahtuu?
- se varmaan putoais kädestä tai sit antaisin sen jollekin muulle ihmiselle joka saa viedä sen mun puolesta.

23. Olet naapurin rouvan/herran kanssa pelaamassa twisteriä ja miehesi/vaimosi ilmestyy ovesta sisään - Miten selviät tilanteesta?
- pyytäisin mukaan.

24. Teppo Numminen laukoo sinua kiekolla selkään - Mitä tapahtuu?
- hakkaisin Tepon kuoliaaks omalla mailallansa.

25. Alat juomaan jotain todella hyvältä maistuvaa nestettä. Pullon ollessa tyhjä katsot etikettiä ja huomaat sen olevan rotanmyrkkyä - Toteatko olevasi kuollut?
- en vielä, kun pystyn sen toteamaan.

26.Löydät lampun ja päätät hieroa sitä. Esiin tuleekin henki joka esittää sinulle kolme toivomusta - Kerro nämä kolme toivomusta?
1. erittäin paksun paksun paksu kissa, joka on söpö.
2. oma kämppä.
3. aivot.

27. Suomen ja Ruotsin välille syttyy sota ja huomaat olevasi skånelaisten patrioottien kanssa metsästämässä samaan aikaan - Miten selviät tilanteesta?
- meen johonkin luolaan odottamaan et ne lähtee.

28. Saat tietää vuosien jälkeen, että paras ystäväsi onkin vain mielikuvituksesi tuote - Sekoatko vai olitko jo sekaisin?
- olin sekaisin.

29. Aamulla käynnistäessä autoa avaimesi katkeaa virtalukkoon. Pidemmän tarkastelun jälkeen huomaat, että se katkesikin naapurin auton virtalukkoon - Miten peittelet tekosi?
- häivyn.

30. Ajat moottoritiellä raskaana olevan jehovantodistajan yli - Kysymys kuuluu yrititkö edes väistää tai jarruttaa?
- ei mulla ole niin nopeat refleksitkään, mut jos olis niin kyllä.

31. Päätät pulahtaa uimaan läheiseen lampeen ja hetkenpäästä hyvinkääläinen paloittelusurmaaja Jarno Elg sukeltaa ohitsesi - Mitä sanot hänelle?
- hukuttaisin sen.

32. Pääsiäisen aikaan huomaat, että sama henkilö tulee kolmatta kertaa virpomaan ovellesi - Miten hoidat ongelman?
- paiskaan oven kiinni ja menen nukkumaan.

33. Tilaat kebab-ravintolasta kebabin josta ryömiikin esiin torakka kavereineen - Pahoinpiteletkö kokin?
- no ainakin ilmoitan torakasta

34. Olet autiolla saarella ja tiedät, että et ikinä tule pelastumaan sieltä. Mukanasi on ase ja placebon levy - Kysymys kuuluu kummalla sen teet?
- aseella.

35. Tämä on viimeinen kysymys - Mikä on vastaus?
kysymysmerkki tietenkin.

mikä minä olen.Perjantai 07.07.2006 22:42

SUSI
[x] Pidätkö yksinäisyydestä?
[ ] Oletko epäsosiaalinen?
[x] Tunnetko olevasi usein kärttyisä?
[x] Pyritkö suojelemaan/auttamaan rakkaitasi?
[ ] Tunnetko omaavasi metsästysvietin?
[x] Erottaudutko massasta?
[x] Onko luottamustasi vaikea ansaita?
[x] Metsästävätkö kristityt sinua? [tääh!! O.o]
Yhteensä: 6

KOIRA
[x] Oletko optimisti?
[ ] Tahdotko tutustua uusiin asioihin?
[x] Ilahdutko seurasta?
[x] Oletko ennakkoluuloton?
[ ] Pyritkö olemaan ystävällinen/kiltti kaikille?
[x] Oletko lojaali rakkaillesi?
[ ] Oletko vaatimaton?
[ ] Nuoletko rakkaidesi kasvoja?
Yhteensä: 4

PUPU
[x] Hullaannutko pienistä asioista?
[x] Tunnetko välillä hinkua piiloutua?
[ ] Syötkö pienesti?
[x] Oletko pääsääntöisesti iloluontoinen?
[x] Tahdotko olla mahdollisimman paljon rakkaittesi lähettyvillä?
[ ] Oletko valpas?
[ ] Tahdotko välillä loikkia ja kirmailla?
[ ] Syötkö heinää/apiloita?
Yhteensä: 4

KISSA
[ ] Oletko siisti?
[x] Hermostutko, elleivät asiat mene niinkuin tahtoisit?
[x] Pidätkö itsestäsi?
[x] Oletko itsenäinen?
[x] Tahdotko olla usein rauhassa?
[x] Oletko helposti mustasukkainen?
[x] Kerjäätkö hellyyttä?
[x] Kehräätkö?
Yhteensä: 7

KORPPI
[x] Pukeudutko tummaan?
[x] Ajaudutko riitoihin?
[x] Pidätkö ajatuksesi usein itselläsi?
[x] Oletko omapäinen?
[x] Oletko sisäänpäinkääntynyt?
[ ] Oletko pessimisti?
[x] Lämpenetkö hitaasti?
[x] Tunnetko hinkua repiä silmiä päistä?
Yhteensä: 7

LAMMAS
[x] Pidätkö seurasta?
[x] Tunnetko usein olevasi eksynyt?
[x] Oletko leppoisa?
[x] Sopeudutko helposti?
[x] Oletko lämminhenkinen?
[x] Kaipaatko turvallisuudentunnetta?
[ ] Oletko selkeä?
[ ] Määitkö?
Yhteensä: 6

mikä minä olen eniten.
1. Susi 6
2. Koira 4
3. Pupu 4
4. Kissa 7
5. Korppi 7
6. Lammas 6

fiilis!Torstai 06.07.2006 03:23

♥♥ on paskempi kuin paska. siis, miks mulle käy aina näin. mä en ymmärrä. mikä siinäkin on..oonko jotenkin niin idiottti etten tajuu. ♥♥