"Btw, emmä mitään laukkuu osaa tehdä".
Tekstasin siskolle, kun kävin ostamassa hänen Kairi-cosplaytaan varten laukkukankaita.
(nonni, nyt tuli laitettuu oikee kuva :D:D)
Mutta kuten kuvasta näkyy, ihan hyvännäköinen siitä tuli. Kahden päivän sisällä tuli tehtyä tämä, ei tosin putkeen. Suurinpiirtein 8 tuntia tai alle... Äh, no, ei sen väliä.
Aloittaessani totesin äidille, että kyllä tää jotenkin onnistuu, kun tätä perkele-asennetta löytyy. Ja äiti nauraa hulluna. Onhan se joo totta. Yläaste tappoi viimeisetkin haluni käsityöhön ja sieltä suosta oli kyllä vaikea nousta ylös, kun tuntui siltä, ettei osaa mitään. Käsityö oli minulla 7-8 luokkaa. (kenellä muulla?)
Mutta cosplay kyllä aika hyvin onnistui vetämään minut mukaansa ompelukoneiden ja kuumaliiman ihmeelliseen maailmaan. (kova näyttämisen tarve saattoi avittaa cosplayn harrastamiseen..)
Myönnetään, eihän tämä helppoa ole. Hullun hommaa!
Se, kuka on onnistunut välttämään itkupotkuraivarit cosplaypukua tehdessä nouskoon nyt esiin ja kertokoon salaisuutensa. Mielestäni yhteisön 'cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä' motto pitää paikkansa paremmin kuin hyvin ja saattaa kertoa myös jotain sitoutumisesta tähän harrastukseen..
Ja nyt, tähän saakka vaatimattomat kolme (& puoli ja yksi tetrispalikka!) pukua tehneenä huomaan sen, kuinka kova työ palkitaan. Cosplaytapahtumissa sinut tunnistetaan ja sinusta otetaan kuvia (jos osallistuu kisaan ja saa palkinnon!)... Yhteisö! Se palkitsee vaivamme vielä joskus!
Ihminen on sopeutuvainen muutokseen ja uusia kykyjä on joskus pakko opetella. Olen kyllä niin iloinen, että enää ompelukoneen käyttö ei hirvitä minua. Itse asiassa palan halusta päästä tekemään minulle ja Ichirulle paitoja FMA-cossejamme varten Traconiin.
Pitäsköhän tästä katsella vähän kaavoja..