IRC-Galleria

Puun oksilla, väittäisinkö ehkä hiukan jopa jammailevat, hirtettyjen luurangot (tai hirttäytyneiden - miten kukakin asian haluaa nähdä) loivat varjojaan täysikuun avulla. Varjot lankesivat muuten niin kuolleen harmaaseen metsään kuin sateenkaaren ensimmäinen häivähdys.
Yksinäinen varis pelmahti pusikosta kiroten kovaan ääneen. Tarkkakuuloisimmat saatoivat erottaa sävyssä humalan.
"Jo se on perkele, kun ei nykypäivänä enää ruumiitkaan tunnu pysyvän paikoillaan. Mitä helvettiä tällaiselle haahkalle oikein jää, tällaiselle jalkasilmäpuolelle lintuparalle, kun ruoka lähtee kävelemään!"
Varis kopautti vasemman koipensa kiveä vasten. Puujalka - tai puukoipi - loi oman varjonsa niiden mereen.
"Tekin siellä oksilla! Irvailette valkoisine luinenne siellä! Niin, juuri te! Älkääkä viitsikö kalistella niitä hampaitanne! Kyllä minä tiedän mitä minulta puuttuu!"
Varis kohotti toisen siipensä avulla oikeaa silmäkuoppaa peittävää lehteä.
"Se on kuulkaa poijjaat munatonta touhua se! Se variksen elämä tänä yönä, on se!"

Kun tuttu ja turvallinen väsymystila oli saavuttanut variksen, aika kului jälleen kuin siivillä. Metsä jatkoi omaa elämöintiään risahdellen ja rasahdellen milloin minkäkin elikon juostessa saalistaan kiinni tai ollessaan itse saalis. Kuu kohosi ratansa korkeimmalle kohdalleen ja aloitti vienon laskunsa. Samaan aikaan tuuli puhalsi kevyesti liikuttaen verisiä lehtiä kuin lasta sylissään.
Yksi näistä lehdistä pysähtyi variksen nokkaan, kuin kiusoitellakseen juopunutta hereille. Eikä aikaakaan, kun varis jo kompuroi ylös ja lähti seuraamaan veristen lehtien jättämää ihanaista polkua.

Sillä oli käsi. Ja sillä oli melko varmasti ollut toinenkin, jos noin normaalilta tasolta lähdemme asiaa tutkimaan. Sillä oli kaksi jalkaa, maha, kaula ja pää. Hiuksiakin sillä kai oli ollut, mutta niistä oli enää hitusia hippusia jäljellä. Huulia sillä ei enää ollut, kasvojakin hyvin vähän jäljellä. Kummallisesti oli tuhottu tuota pienen ihmislapsen ruumista. Mutta eniten varis oudoksui kahta kuoppaa, jotka hän oli tottunut näkemään. Niitä olikin vain yksi.
"Silmäthän menevät aina ensimmäisenä", mutisi varis itsekseen lehahtaessaan vaivalloisesti seisomaan posken päälle - tai ainakin siihen missä oikeanpuoleinen poski oli ollut.
Varis tutkaili hetken silmää. Sitten se kopautti sitä varovasti nokallaan.
"No johan on!" Varis ei ollut uskoa kuulemaansa. Niinpä se ajatteli tarkistaa asian ja iski silmää puukoivellaan. Taas sama ääni.
"Olen löytänyt sen! Olen löytänyt itselleni silmän!" varis hihkui itsekseen. Se otti muutaman horjahtelevan tanssiaskeleen ja alkoi kaivaa silmää ylös kuopasta.
Pitkän tovin se touhusi löydöksensä parissa. Kuu ehti vaihtua aurinkoon kahdestikin, mutta lopulta lasinen silmä vierähti harmaalle nurmelle.
"Vähän iso, mutta kyllä homma hiomalla hoituu", tuumaili varis lähtiessään kierittämään löydöstään kohti kotiaan.

Matkalla se ohitti hirtettyjen puun. Hieman ylpeillen varis vieritti lasisilmän niin, että luurangot olisivat sen nähneet, jos olisivat siihen kyenneet.
Varis pöyhisti rintaansa ja raakaisi mahtipontisimmalla äänellään:
"Nyt on munaa, pojat! Nyt on munaa!"