IRC-Galleria

Nuuni

Nuuni

Lääkitykseni pukee Minut.

Uusimmat blogimerkinnät

Minusta KauhuromantiikkaaTiistai 06.03.2007 10:55

Tee minusta kauhuromantiikkaa.
Kuljeta veistä ihollani,
kevyesti kuin pienimmästäkin kosketuksesta kuolevaa lumihiutaletta.
Huokaise, hetkeä ennen kuin painat terän sisälleni.
Ja minä huokailen sinun tahdissasi.
Sen kauniin hetken, kun veri tunkeutuu hiljalleen keskuuteemme.
Salaperäisenä, mutta janottuna.

Teit minusta kauhuromantiikkaa.
Kiljuntani huulillasi,
huokaukseni ihollasi,
vereni sängylläsi.

Olisivathan klovnit voineet saada minut jälleen hymyilemään.
Jos tahtoa olisi ollut enemmän.
Olisivathan linnut voineet saada minut vaikka laulamaan.
Jos niitä olisin voinut kuulla.

Eikä mitään muuta jäljellä kuin tämän kehon raiskaus.
Salattuna, niin janottuna.

Ja Sinä sanoit:
"En minä välitä romantiikasta, se on yhdentekevää."
Ja Sinä puhuit:
"Veresi vuodattaminen on jo liian romanttista."
Ja Sinä kuiskasit:
"Ei, en minä rakasta. En vieläkään."
Ja Sinä huokaisit:
"Teen sinusta kauhuromantiikkaa."

Eivätkä yhdetkään lapset eksyytyneet sinä hetkenä leikkipuistoon.
Hiekkalaatikon punaiseksi maalaavan sateen alle.

Mikseivät lapset enää leiki verisuihkuissa?
Se on mielestäni surullista.
He ovat kadottaneet ajatuksen perimmästä.

Kalpeus kuolon kiristyessä ranteittesi ympärille.
Mustana lakanana, joka tuhansin irvokkain hampain puree itsensä lävitsesi.

Ja kaikesta jäljellä harhaluulo:
"Hän rakasti, sittenkin."
Ja kaikesta jäljellä ajatus:
"Hän teki minusta kauhuromantiikkaa."

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.03.2007 13:41

Haluaisin muuttua sanoiksi.
Niiksi sanoiksi, jotka syntyvät sisälläni, mutta eivät milloinkaan pääse pakenemaan vankilastaan.
Niiksi pieniksi tärkeiksi ajatuksiksi, jotka voisivat merkitä jollekulle jotain.

Toisaalta haluaisin muuttua teoiksi.
Niiksi teoiksi, jotka voivat saada hymyn ihmisten huulille, ilman että nämä edes tietävät sitä.
Niiksi salaperäisiksi teoiksi, jotka kietoutuisivat ihmisten ympärille kuin näkymätön halaus.

Enkä loppupeleissä voi olla muuta kuin itseni. Mutta kuka helvetti hän on?

[Ei aihetta]Tiistai 27.02.2007 17:32

[15:28] <MaJJu> tietsä niit ainaisii pandapörrörokkipoika bändei :>

JOO KYL MÄÄ TIIÄN... (aisiismitääää?)

Se on semmonen fiilis...Tiistai 20.02.2007 19:50

Kirjottaisin tähän rivi toisensa jälkeen kauniita lauseita, jotka rumuudessaan peittäisivät alleen sen mitä tunnen nyt. Mutta en jaksa. En ole sanojeni arvoinen.

[Ei aihetta]Torstai 15.02.2007 20:34

I just wish I could fly and be,
Be like a fly
and fly like a bee.

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.02.2007 00:33

Jos olisin yhtään pahoinvoivampi, saattaisin jopa voida hyvin.

Jos olisin yhtään masentuneempi, saattaisin jopa olla yltiöiloinen.

Jos olisin yhtään tämän tyhmempi, saattaisin irkata galleriassa.

OMG OMG OMG OMG LOL ROFL MIAU MÖRRIMAURMÖYR?

AAAAAAAAAAAAAAAAW <3 :)Sunnuntai 11.02.2007 15:35

[13:31] <figurer^> oon todennu et Sadokas ja Nuuni on tän kannun parhaimmat tyypit tai en kyl oo kauheest muitte kans jutellukkaa...mut kuitenki. :)
[13:31] <Nuuni> O.O
[13:31] <Nuuni> MINÄ?!
[13:31] <Nuuni> haahahahhahaahahhahahaha :D
[13:31] <Nuuni> helvetti oot tyhmä :'D
[13:31] <figurer^> :(
[13:31] <Nuuni> :D
[13:31] <figurer^> nyt itkettää. :D

[13:32] <Sadokas> Näkisit nännilävärini ni oisin paras ;)

[13:32] <figurer^> aina ko on huono pv ni tulee tänne ni kuuntelee sadokasta ja nuunii ni ei voi olla enää huono pv. :D

[13:32] <Sadokas> Nuuni
[13:33] <Sadokas> meidän jutut on niin paskoja
[13:33] <Sadokas> siks se pelastaa ton päivän
[13:33] <Sadokas> "onneks en oo niin säälittäviä ku noi"

Huoneensiivous feat. pyhmis ja dorakSunnuntai 11.02.2007 03:19

dorak: Tää cd on liimaantunu kii tähän pöytään.
*hetken päästä*
dorak: Jee tää irtos! Ei muuten varmana pyöri. Roskiin..
Nuuni: Kylläpäs varmana pyörii!
*hetken päästä*
Nuuni: Okei, ehkä se ei sitten pyöri. Mut toimi se ekan biisin ajan.

Nuuni: Hei! Tääl on cd joka valuu teetä!

Pyhmis leikki lentävällä lehmällä.
Ja dorak leikki poralla.

Huh huuh! Ja urakka alotettiin joskus 18.30 ehkä ja nyt sitten 1.15 aikoihin lähtivät nuo kotiinsa päin nuo höpsöt.

Pyhmis: Noiden auto jäi jumiin, saadaaks lainaa lapioo?

AAHHAAHHAAHAAA. Mut puhdasta tuli :) Kiitooos!

:')Torstai 08.02.2007 19:40

[17:39] <MaJJu> myöhästyin tänää pari tuntii koulusta ku meijä OVI OLI JÄÄTYNY KII :(((


Oi MaJJu, pelastit mun päivän<3 :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.02.2007 13:22

Hei, sit illalla jos oon hengissä ja pääsen kotiin hengissä niin muistuttakaa mua, että muistan olla edes hetken iloinen siitä, että olen hengissä.