IRC-Galleria

Keltaista. Punaista. Mustia täpliä. Vivahdus oranssia. Syyslehtien itsemurhatanssi on alkanut. Se katsoi hetken ympärilleen, tikahdutti itsensä nauruun ja huusi ”heippa!” Vieno tuuli itki vanhempien kanssa syvää surua, jonka pystyisi näkemään seuraavana aamuna jäisinä pisaroina kahden suuren lehden pinnalla. Pikku täplä aloitti matkansa kohti nurmea ja rakkaita sisaruksiaan. Oli hän taistellut viimeiseen asti, jäänyt viimeiseksi niin, mutta nyt halasi jo kohti rakkaitaan. Ja niin pyörähti ympäri, kuului NAKS. Puu oli imenyt sen veren seuraavia lapsia varten. Veriryhmä A.
Pikku täplä pyörähti jälleen ympäri. Näki vain sivuilleen, ei silmiä oltu suotu muualle liikkumaan. Sivuille ja eteen. Huomasi oravan oksalla. Hymyili sille vienosti ja sanoi ”heippa” karvahännälle. Tuuli sai Pikku täplän kierähtämään hiukan vasemmalle. Ja niin huomasi hän edessään pienen linnun, joka pörhisteli punaista rintaansa. Punatulkku. Ystävä ymmärtäväinen, leikkikaveri pitkäaikainen. Pikku täplä soi kyyneleen tälle nokkavalle ystävälleen, joka oli nähnyt liiankin monen kaverinsa kuihtuvan samoilla tavoin. Vaan hassustipa kävi Pikku täplälle seuraavaksi. Tuli oksa vastaan ja hän pysähtyi siihen. Silmät vasten puun pintaa eikä nähnyt rakkaitaan alhaalla. Epätoivo valtasi Pikku Täplän ja hän huusi, mutta huutoaan ei kukaan kuullut. Olihan se selvää, että kaikesta olisi itse selvittävä. Tunsi pian kutiavan tunteen menevän pitkin selkärankaa –tuhatjalkainen se siellä selän päällä käveli. ”Tuuppaisitko pientä ystävää”, pyysi Pikku täplä. Ei ymmärtänyt tuhatjalkainen mistä ääni tuli, ihan pelästyi pieni rukka. Liukkaalla lehdellä viisisataa jalkaa kompasteli, muutama jo oksaltakin tipahti. Toisti Pikku täplä pyyntönsä ja silloin tuhatjalkainen ymmärsi.
”En yksin pysty sua ma auttamaan, mutta odota hetki niin palajan”, totesi tähän jalkava. Jos Pikku täplä olisi osannut nyökätä, olisi se niin tehnyt. Ymmärsi elekielettömyyden tuhatjalkainen ja katosi hetkeksi vain saapuakseen pian takaisin. Saapuessaan oli hänellä lintu punarintava mukanaan ja niin yhdellä siiven iskulla pyörähti ympäri ja ympäri Pikku täplä. Näki ylöspäin, selkä menosuuntaa kohti. Vilkutti lyhyellä varrellaan isälle ja äidilleen sekä lemmikkiterholleen, jota nyt ruokkimaan jäisivät vain tuulen sille suomat pienet muruset. Mutta luotti Pikku täplä tuuleen, luotti kuin parhaaseen ystäväänsä. Tiesi terhon hyviin käsiin jäävän. Kiepsahti ympäri pahan hajuisen savupilven välistä pulppuavan ilmavirran takia. Yskäisi äänekkäästi. Pikku Täplän teki mieli heristää sormeaan moiselle myrkyttäjälle. Samassa huomasi yhä paremmin vehreän näkevänsä. Pohti itsekseen, ettei oikeastaan huonoa ollut pikkulehden elämä laisinkaan ollut ylhäällä jylhässä puussa. Pohti itsekseen, ettei tiennyt oikeastaan miksi sieltä olikaan lähtenyt. Pienen heinänkorren tunsi pureutuvan vatsansa lävitse kesken ajatuksien. Viimeisinä sanoinaan pohti Pikku täplä ”Miksi oikeastaan koskaan lähdinkään jylhistä yläilmoista?”

Hyvin tääki taas alkaa/jatkuu whatever...

Nyt mul on hirveen paha mieli :(

Anteeksi :<

Voitin Taffel-pyörästä neljä pussii sipsejä :)
ja sit sain narun vedosta hienon tommosen lasin tai tommosen juu.

Ja tääl tulee taas hiiret seinistä läpi -.-

UAAAH. LISÄÄ LÄVISTYKSIÄÄÄ!!!!!!!!

Mulle mulle mulle mulle mulle.
Arvatkaa - mulle! :) <3

Se siitä työstä. Mitäs seuraavaksi?

Aijoo, kouluun ens viikolla. Blääh :(

Jos mulle tulee viesti, että mun pitää käydä koko saatanan psyka uudestaan sen takia, että oon ollu sieltä kaks kertaa pois niin voin kertoa, että meiän luokalla on siinä vaiheessa kaks luokkalaista vähemmän, koska mä ehkä oikeesti TAPAN erään henkilön ja sitten toisen, KOSKA

NYT SE PSYKAN ESSEE ON LÄHETETTY! \o/

Ykkösellä läpi jos ei muuta...

onko yksinäisyys henkistä vai fyysistä? Mun mielestä se on hyvinkin paljon molempia. Henkistä yksinäisyyttä ei ole vain niin helppo havaita ihmisestä kuin taas fyysistä.
Mutta mikä ihme sitten on fyysisen yksinäisyyden määre? Se, ettei lähellä ole muita ihmisiä? Vai lasketaanko tähän myös kotieläimet? Entä he, jotka uskovat, että on olemassa esim. suojelusenkeleitä, jotka vahtivat askeleitamme selän takana - ovatko he koskaan fyysisesti yksinäisiä? Vai onko se enemmän henkisen yksinäisyyden puolella, koska heidän uskomiaan enkeleitä ei välttämättä voi nähdä?

Voiko ihminen tuntea olevansa hyvinkin "epäyksinäinen" (sana kadoksissa) henkisesti, vaikka olisi fyysisesti yksinäinen? Esimerkiksi vaikka joku, joka saa tarvitsemansa henkisen kuuluvuuden tunteen internet-yhteisöistä. Haittaako tällöin, että ihminen on fyysisesti yksinäinen?
Voimmeko me sanoa yksinäiseksi rouvashenkilöä, joka asustaa kahdeksan kissansa kanssa ränsistyneessä tönössä ja eikä poistu kotoaan ikinä?
Miten yhteiskunta määrittelee yksinäisyyden?
Miten Sinä määrittelet yksinäisyyden?
Mitä yksinäisyys on?
Miksi ihminen tuntee olonsa yksinäiseksi? Miten henkisestä yksinäisyydestä pääsee eroon? Mistä henkinen yksinäisyys johtuu? Siitäkö, ettei pysty päästämään ketään henkisesti lähelleen? Miten sellaiseen porttiin voi löytyä avain? Miten voi selvittää itselleen mitkä ovat niitä asioita, jotka luovat tuon portin?

Olla tämmönen. Joo.

NOT.

:)