Olimme parhaat ystävät,
tunsimme toisemme paremmin kun kukaan muu.
Tunsimme yhdessä sen elämän tuskan,
koimme saman kohtalon.
Itkimme, joskus jopa nauroimme yhdessä,
tiesimme runoista surulisimmat,
kirjoitimme niitä yhdessä.
Tiesin kyllä että teet sen,
lopulta sinä soittit ja pyysit käymään,
Näin sen silmistäsi,
et enään kestäisi,
näimme sen molemat,
Katsoit suoraan silmiini,
tiesin mitäse merkitsi,
Hymyilit minulle,
hymyilin takasin,
Pyysit seuraamaan
ja minä seurasin,
Annoit pienen paketin ja hymyilit,
sanoit vain:
Älä avaa sitä täällä, odota kunnes aika on oikea. Tiedät se kyllä itse millloin se on.
Halatiin ja hyvästeltiin,
lähdin kotiin mutta toivotin viellä hyvää yötä.
Seuraavana päivän kun olin kolussa,
tunsin sen,
se sattui enemän kuin mikään muu,
sitten olin taas rauhalista.
Tunsin oloni tyhjäksi,
en tuntenut vähään aikaan mitään,
tunsin hellän tuulen henkäisyn poskelani vaikka ikkunat olivat kiinni,
havahduin kun opetaja kutsui nimelläni,
Väli tunti tuli ja avasin paketin,
sisällä oli kirje:
Moi.
Mä halusin kirjoittaa koska olet ainoa joka ymärsi minua.
Kiitos, sä annoit mulle mailman ihanimmat vuodet.
En ikinä unohda sua ja toivon että sä et unohda mua.
Olen todella paholani.. En vaan kestä enään, Bye
Ps: Muistatko tän?
Katsoin paketiin ja sieltä tuli punainen nauha,
kyllä mä sen muistin.
se oli nauha jonka me löydetiin sinä päivänä kun tavattiin.
Puhelin soi,
vastasin siihen,
soittaja oli äitisi.
Hän itki ja itki,
en melkein saanut selvää,
mutta sitten hän sai sanottua,
Kuuntelin, mumisin jotain vastaukseksi
ja suljin puhelimen.
Oneksi koullu oli jo loppunut,
en tiennyt mitä tehdä,
en osannut itkeä, en puhua
Kuulin vain pääsäni ne sanat,
ne viimeiset sanat jotka sinulta kuulin,
Viimein kyynel valui poskeltani,
et olle enään täällä,
ja minä tunsin sen,
kyyneliä tuli vain lisää,
olin taas yksin...
tunsimme toisemme paremmin kun kukaan muu.
Tunsimme yhdessä sen elämän tuskan,
koimme saman kohtalon.
Itkimme, joskus jopa nauroimme yhdessä,
tiesimme runoista surulisimmat,
kirjoitimme niitä yhdessä.
Tiesin kyllä että teet sen,
lopulta sinä soittit ja pyysit käymään,
Näin sen silmistäsi,
et enään kestäisi,
näimme sen molemat,
Katsoit suoraan silmiini,
tiesin mitäse merkitsi,
Hymyilit minulle,
hymyilin takasin,
Pyysit seuraamaan
ja minä seurasin,
Annoit pienen paketin ja hymyilit,
sanoit vain:
Älä avaa sitä täällä, odota kunnes aika on oikea. Tiedät se kyllä itse millloin se on.
Halatiin ja hyvästeltiin,
lähdin kotiin mutta toivotin viellä hyvää yötä.
Seuraavana päivän kun olin kolussa,
tunsin sen,
se sattui enemän kuin mikään muu,
sitten olin taas rauhalista.
Tunsin oloni tyhjäksi,
en tuntenut vähään aikaan mitään,
tunsin hellän tuulen henkäisyn poskelani vaikka ikkunat olivat kiinni,
havahduin kun opetaja kutsui nimelläni,
Väli tunti tuli ja avasin paketin,
sisällä oli kirje:
Moi.
Mä halusin kirjoittaa koska olet ainoa joka ymärsi minua.
Kiitos, sä annoit mulle mailman ihanimmat vuodet.
En ikinä unohda sua ja toivon että sä et unohda mua.
Olen todella paholani.. En vaan kestä enään, Bye
Ps: Muistatko tän?
Katsoin paketiin ja sieltä tuli punainen nauha,
kyllä mä sen muistin.
se oli nauha jonka me löydetiin sinä päivänä kun tavattiin.
Puhelin soi,
vastasin siihen,
soittaja oli äitisi.
Hän itki ja itki,
en melkein saanut selvää,
mutta sitten hän sai sanottua,
Kuuntelin, mumisin jotain vastaukseksi
ja suljin puhelimen.
Oneksi koullu oli jo loppunut,
en tiennyt mitä tehdä,
en osannut itkeä, en puhua
Kuulin vain pääsäni ne sanat,
ne viimeiset sanat jotka sinulta kuulin,
Viimein kyynel valui poskeltani,
et olle enään täällä,
ja minä tunsin sen,
kyyneliä tuli vain lisää,
olin taas yksin...
Tämä oli ihanalle ystävälle...
Hän teki itsemurhan 9.10.09 kello. 13:59
Minä olin kipeä seuraavan päivän. Kuumettta oli 38.9 astetta
Kaikki sattuumaaa
Se nauha on vielläkin mun kädessä...
Oltiin tunettu 7 vuotta...
Sekin kärsi masenuksesta 7 vuotta ja sai viellä apua...
Se kävi terapiassa ja sai joskus lääkeitä
Se ei vaan kestäny kuminkaan...
Mä en koskaan ole saanut mitään lääkettä tai käynyt terapiassa....
Mulle ei koskaan oltu sanottu mitään mikä autaisi mua jatkamaan...
Olen kävellyt omilla jaloilla koko tämän ajan, ilman minkään laista tukea...Mutta en mäkään ikuisuukisa kestä...