IRC-Galleria

Yksi Suomen kansallisravintoaineista. Kirkas, hiukan kirpeän makuinen. Sopii monen kanssa tai vaikka sillänsä. Lähes jokainen sitä on maistanut, kaikki ovat siitä kuulleet. Toiset sitä käyttävät, toiset eivät. Kysehän on siis tietenkin viinasta, tuosta elämöinnin ja naurun kirvoittajasta. Jumalten lahjasta, jonka voimalla puukotetaan joka viikonloppu muutamaa ihmistäkin ja jos ei muuten, niin sitten vaikka siitä haetaa rohkeutta vetää itsensä jojoon.

Ei sillä, viina on hieno aine. Tällä kertaa vain ottaa päähän, kun olen päättänyt sitä olla jonkun aikaa juomatta ja jo nyt tuntuu, että tässä on tulossa joksikin perkeleen uskovaiseksi. Ja syykin on selvä: kun keho ei saa viinaa, se tuottaa omia sekavia tiloja, joita sitten toiset poloiset luulevat "pyhän hengen kosketukseksi". Mutta ei. Minä kutsun sitä tunnetilaa ihan rehellisesti vitutukseksi. Itselleni ei ainakaan tulisi pieneen mieleeni korvata niinkin hienoa ainetta jollain pääsiäispupuun verrattavalla satuöttiäisellä.

Mutta jottei kirjoitukseni lopullisesti (taas) hairahtuisi pois raiteiltaan, palaan asiaan. Toistaiseksi ainakin. Eli syy, miksi päätin lopettaa juopottelun joksikin aikaa on se, että jossain vaiheessa syksyllä pitäisi osallistua taekwondon 1.dan vyökokeeseen, ja tämä keino tuli mieleen yhtenä aika helpolta tuntuvana treenin tehostamiseen. Vaikka suomalainen vanha sanonta sanookin, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä, lähdin kuitenkin avoimin mielin tähän uhkarohkeaan kokeiluun.

Sanokoon vanha kansa ainvan mitä tahansa, mutta tuntuu että on ollu melkeinpä yhtä hauskaa pyöriä baarissa samalla rymyjengillä vaikka onkin selvin päin. Muut tosin kittaavat, joten kai siinä minuunkin sitten iskee jokin kollektiivinen taantuminen.

Mutta ei. Ei siitä mihinkään pääse, että viinaa tekee tuon tuostakin mieli. Nyt on kolme viikkoa kestänyt tätä helvettiä, mutta kertaakaan en ole vielä ratkennut. Toivottavasti tämä edes hiukan helpottuu ajan myötä, sillä juhlimista en aio kuitenkaan vähentää tälläisen vähäpätöisen seikan, kuin alkoholin puuttumisen takia.

- Sinun oma viinapirusi, Oronen

PS. Kun vyökoe on ohi, löytyy siihen tilaisuuteen 12v vanhaa viskiä. Sitä odotellessa.
PPS. Siihen viskiin voi päästä osalliseksi jos on minun hyvä ystäväni
PPPS. Perseennuolijat saa juoda kuravettä.

Monihan ajattelee, että kesä on mukava vuodenaika, kun on lämmintä, lomaa ja pääsee grillailemaan. Kesässä on kuitenkin myös piirteitä, jotka eivät olekaan niin ruusuisia. Tiedän että tämä voi olla tosille yhtä arka paikka kuin se, että väittäisi Äiti Teresan käyttävän stringejä, mutta koittakaa tiukkapipoiset ystäväni kestää.

Ensinnäkin kesä ja sen mukanaan tuoma loma aiheuttaa monille ihmisille pintä painonnousua makkaran syönnin vuoksi. Mutta painonnousu ei ole mitenkään paha asia siihen verrattuna, kuinka paljon ihmisellä on aikaa ryypätä. Ja kännissähän ne kaikki "parhaat" ideat aina tulevat. Vaikken mitään tilastoja ole nähnyt (enkä haluakkaan niitä todistamaan että olen väärässä) uskallan väittää, että kesälomien aikaan tehdään muun muassa enemmäni ilki- ja väkivaltaa, kuin pimeinä talvi-iltoina, jolloin kukaan ei viitsi lähteä liikkeelle kotoaan vaan juo sitä lämmintä kaakaotaan telkkarin edessä.

Kesällä myös sattuu varmasti liikenteessä useita onnettomuuksia pelkästään sen takia, että kuljettaja on vahdannut hyvää persettä hetken liian kauan ja sitten jo rytisee. Ei siinä mitään, minun mielestäni se on jokaisen ihmisen oikeus pukeutua miten haluaa, mutta minä syytänkin tässä Suomen kesää siitä, kun se pakotta ihmiset kulkemaan vähissä vaatteissa.

Ja sitten lähimpänä omaa sydäntäni ja varmasti monen muunkin allergisen ihmisen: kasvien kukinnat ja siitepölyt. Tosin niistä joten kuten selviää lääkkeillä, mutta ei se silti kivaa ole.

Onneksi kohta tulee taas talvi ja pakkaset. Suomalainen luonteenlaatu pääsee taas elementtiinsä, eikä ulkona ole enää ylimääräisiä virikkeitä vetämässä huomiota pois olennaisesta: jurottamisesta!

- OOO kesän lapsi Oronen OOON

PS. Ei se kesä oikeasti niin perseestä ole. Vituttaa vaan kun se loppuu.

Tänä päivänä ihminen voi selvitä pitkiäkin aikoja urbaanissakin ympäristössä tapaamatta yhtäkään ihmistä, kunhan ruokaa vain riittää. Ruokakauppa ei nimittäin vielä taida toimia internetissä. Tosin ihmisten tapaamiset voi minimoida tilaamalla pizzaa. Tätäkään kohtaamista ei mielestäni voi sanoa tapaamiseksi, koska se on vain kohtaaminen jonka tarkoituksena on vaihtaa se lätty valuuttaan.

Tosin ei ruokakaupassakaan käynti varsinaisesti ole mielestäni ihmisen tapaamista, jos puhutaan pelkästä kassalla asioimisesta. Suurin vaara ihmisten ilmoille uskaltautumisessa onkin, että joku saattaa tunnistaa sinut ja pahimmassa tapauksessa puhuakin sinulle. Viimeistään siinä kohtaa, kun vastapuoli heittää sinua "moro":lla, olet paskonut housuusi ja etsit pakokeinoa tästä sosiaalisesta helvetistä: keskustelusta.

Mutta ei hätää. Kun tarpeeksi usein juokset karkuun heitä, joita joskus peruskoulussa kutsuit kavereiksi, eivät he enää välitä tervehtiä sinua. Tämän jälkeen kaikki ihmiskontaktisi ovatkin se karvakätinen kebabin tekijä ja se kassaneiti, jonka kassalle menet aina naamakertoimen mukaan.

Kun ihmiskontaktisi tietokoneen ulkopuolella ovat näinkin rajoittuneet, unohdat pian miten ihmisille puhutaan. Kun jossain vaiheessa huomaat sen vakikassaneitisi vähän hymyilevän sinulle, alatkiinnostua hänestä. Otat ehkä hänestä salaa valokuvan jota katselet joka ilta ennen nukkumaanmenoa, ehkä jopa tyydytät itseäsi sitä katsellen. Mietit päivittäin mitä sanoisit kassaneidillesi, jotta hän huomaisi sinun olevan hänestä kiinnostunut. Kun et keksi mitään, lopulta masennut ja lopetat kaupassakäynnin ja elät kebabilla ja kolalla. Shit happens.

Onneksi suurimmalla osalla sosiaalinen rajoittuneisuus ei ole mennyt aivan noin pitkälle, mutta se mikä tällä kertaa vituttaa on, että joka paikassa pyritään minimoimaan ihmiskontaktit. Totta kai ihmisen palkkaaminen on kallista, mutta ei ihminen pysy järjissään kovin pitkään ilman sosiaalisia kontakteja. Siksi arvostankin aina hyvää, henkilökohtaista palvelua. Kaikkein syvimmältä rupisesta perseestä on se, että ensin palvelut siirretään puhelinpalvelusta internettiin ja jonkun ajan kuluttua puhelinpalvelukin lopetetaan ja asiaa ei voikkaan hoitaa enää muualla kuin internetissä.

Tänä päivänä tosin internetin keskustelumahdollisuudet ovat tuoneet ulottuvillemme aivan uusia mahdollisuuksia. Jokainen voi tutustua kehen tahansa ja puhua aluksi vaikka kasvottomana ja paljastaa itsensä vasta, kun ollaan vähän tutumpia.

Jokainen voi olla myös omassa pienessä fantasiamaailmassaan taiteilija, kuten minä tällä kissanpaskaisella hiekkalaatikollani täällä päiväkirjassa. Mutta kuten jokainen taiteilija, kaipaisin minäkin joskus palautetta. Risuja tai ruusuja, aivan sama, kunhan jotain edes. Ei sillä, en minä tätä paskanjauhantaa lopeta, vaikkette palautetta antaisikaan eli ette te sillä minusta pääse.

--Anteeksi ja kiitos--

- Epäsosialistinen ja -sosiaalinen Oronen

PS. Kuuntelen tässä samalla Kotiteollisuutta. Saattaa vaikuttaa tekstin laatuun ja sävyyn.
PPS. Mikähän pakko se on kirjoittaa näitä jälkikirjoituksia?

Noniin senkin pervot! Vaikka eilen kirjoitinkin seksistä, ei se tarkoita että tämä olisi joku limainen masturbaatiojuttu. Päinvastoin. Tämä koskettaa kaikkia, jotka ovat koskaan lukeneet juttujani ala-asteen opettajista aina juuri sinuun, joka luet nyt tätä. Minulle nimittäin heräsi ajatus, että miksi teen tätä. Kukaan ei kuitenkaan tätä lue, eikä tämä nyt kirjallisestikaan ole kovin taiteellista.

Tämän tyylisiä kirjoitelmiahan löytyy yleensä sanomalehdistä otsikon "kolumni" alta, paitsi että kolumnissa pitäisi ilmeisesti enemmän tai vähemmän vittuilla jollekin. Minä en vittuile muille kuin lukijoilleni ja sekin on piilovittuilua paskan tekstin muodossa. Eli en ainakaan kolumnistiksi itseäni kehtaa kutsua.

Voisiko siis kuitenkin olla, että pyrin tätä kautta suureen suosioon? Odotanko alitajuisesti päivittäin kutsua joltain Pöntiön sanomilta kirjoittamaan heidän viikottaiseen lehteensä jotain järjettömiä ajatuksia siitä, kuinka kesä onkaan kaunis, kun aurinko laskee länteen rakkaan naapurimaamme ylle ja toivottavasti sulattaa koko paskan mennessään? No, niin tai näin eipä ole postia tullut. Tai sitten eivät vain ole tarpeeksi hyviä salapoliiseja, jotta tietäisivät kuka olen.

Suureen suosioon voi päästä myös vähemmän suosittuja reittejä, kuten esimerkiksi goatse-mies. Hän ei ole saanut kuvaansa mihinkään julkaisuun mutta kaikki silti hänen anuksensa tuntevat. Ehkä minunkin kirjoitukseni ovat jonain päivänä kuin goatse: kun sen kerran olet nähnyt, et voi sitä unohtaa vaikka haluaisit.

Ehkä perimmäinen syy kuitenkin löytyy minusta itsestäni. Puran vain pääni tälle sinisen sävyissä olevalle ruudulle, jotta siellä on sitten taas tilaa. Toisaalta joskus vain ottaa niin paljon päähän, että pieni avautuminen auttaa. Tosin en minä välttämättä vitutukseni aiheesta kirjoita, mutta kirjoitan kuitenkin. Se vain tuntuu jotenkin oikealta. Ilman kirjoittamista jäisi niin paljon sanomatta, nyt se jää sanomatta ääneen ja on vain paperilla.

Mutta älkää huoliko äidin pikku palleroiset, en minä teitä jätä. Kesällä (eli heinä- elokuussa) voi olla hiukan hiljaisempaa, mutta pyrin joskus oikein messevässä krapulassa teitäkin muistamaan. Minulla on vain päänä iso karvainen kyrpä, jota räpläilen ja te saatte niellä sen tuotokset.

- Aivovehkeensä runkkaaja Oronen

PS. Meni tämä sittenkin runkkausjutuksi.
PPS. Tuli vähän ehkä turhankin haikea olo, siksi lapsellinen kyrpäheitto loppuun.
PPPS. Olenkin ihmetellyt, miksi pään raapiminen tuntuu niin hyvältä, mutta sehän on runkkaamista.
PPPPS. Nyt tehdään muuten jälkikirjoitusten maailmanennätys!
PPPPPS. Ehkä se on parempikin, etten sano kaikkia ajatuksiani ääneen, vaan säästän ne tänne, mistä kukaan ei niitä löydä.
PPPPPPS. Seuraavaksi taidan mennä käymään vähän punttisalilla kasvattamassa tissejäni
PPPPPPPS Eiköhän tämä nyt ala pikkuhiljaa riittämään.
PPPPPPPPS Ei perkele, oli vielä vähän hätä, nyt joutuu aloittamaan pyyhkimisen alusta!

Treenaamiseksihan kutsutaan itsensä kiusaamista lihastyöllä tai muulla vastaavalla energiaa kuluttavalla tavalla (myös koordinaation ja aivojen harjoittaminen on siis treenaamista). Toiset vihaavat sydämensä kyllyydestä kaikkea ruumiillista työtä, osa myös henkistä. Olisi niin mukavaa vain huuhtoa kolalla alas pizzaa ja kasvattaa finnejä naamaan samalla kun warettaa animea tai pelaa WoWia. Mutta ihmiskeho ei siitä tykkää. Se tykkää siitä, että sitä välillä laitetaan vähän liikkeelle ja potkitaa itseä perseelle (näistä jälkimmäinen toimii myös hyvänä alkulämmittelynä).

Jos olet läski (tai vaihtoehtoisesti "laiha läski"), joudut harrastamaan liikuntaa jonkun verran väkisin ennen kuin kipinä sisällä syttyy. Kohta huomaatkin olevan niiden samojen, aikaisemmin halveksimiesi, reikäpäiden kanssa pelaamassa pään lailla reijitetyllä pallolla. Tai sitten voit löytää itsesi uimasta, punttisalilta, lenkiltä, yleisurheilemasta, jonkun kamppailulajin parista ja lopulta kun urheillen olet karistanut nörtin habituksesi, mahdollisesti myös panemasta (ehkä jopa vastakkaista sukupuolta, jos on kiinnostusta).

Treeni on hyvin pitkälti samalla mekaniikalla toimiva kokonaisuus, kuin seksi. Nyt en tarkoita yhdyntää, joka on mahdollisesti yksi osa seksiä, vaan seksiä kokonaisuudessaan kiihkeistä kopeloinneista villeimpiin fantasioihisi ja kaikkea siltä väliltä.

Tässä käytän esimerkkinä perinteistä seksin mallia, joka alkaa esileikillä eli "lämmittelyllä". Lämmittelyyn voi olla aivan omia liikkeitä, jotka herättelevät molempien seksuaalisia haluja ja saavat pippelin kovettumaan ja onnistuessaan muijankin alapäästään märäksi. Lämmittelyyn voi käyttää myös alkuvoimisteluiden jälkeen samoja liikkeitä kuin treenissä, mutta keveämpänä versiona, esimerkiksi pientä käsipeliä puolin ja toisin. Näin lihakset lämpenevät ja kestävät paremmin rasitusta, toimivat paremmalla teholla, eivätkä revähdä niin helposti.

Lämmittelyn jälkeen alkaakin itse akti. Oli se sitten punttisalia, lenkki, sohvalla, sängyssä, keittiön pöydällä tai vaikka vain palauttava uinti. Itse harjoituksessa on mielestäni tärkeää, että siitä nauttii. Parhaita urheilulajeja ovat mielestäni sellaiset, joissa kuntoilu tulee sitä ajattelematta ja voi keskittyä täysillä kumppaniin. Jokaiselle toimivat eri asiat, minulle sellainen treeni on kamppailuharjoittelu.

Ja treenin lopuksi tulee se meidän kaikkien tuntema hyvä olo. Siinä hyvän olon puuskassa pitää tosin muistaa vielä loppuverryttelyt, eli halailut ja pusuilut. Muuten voi tulla paikat kipeiksi. Mutta treenissä on myös toinenkin puoli. Siinä väsyy. Siksi onkin huolehdittava riittävästä palautumisesta ja syötävä riittävästi. Riittävästi ei tietenkään tarkoita 5 lihapiirakkaa 2:lla nakilla ja pullo jaffaa kyytipoikana. Ruisleipää tai vastaavaa kuitupitoista ravintoa ja lisäksi proteiinia.

- Urheilija Oronen

PS. Yksi pidempiaikaisen treenaamisen hienouksia on verkkareiden tuoksu. Kun olet treenannut lähes päivittäin pesemättä verkkareita, voit haistaa niistä oman miehekkytesi. Miehenhän kuuluu aina haista vähän paskalle.

Välttääkseni turhaa panettelua tämän merkinnän ympärillä ja kohdistaakseni keskustelun sille korkealle filosofiselle tasolle, jolla tämä tekstikin liitää, mainitsen heti alkuun olettavamme tätä lukiessamme, että Jumala tai jumalia on olemassa.

Aloittakaamme jumalien ruokavalion tutkiskelu loogisessa kronologisessa järjestyksessä aamupalasta. Aamupalojen aatelista on monenlaisia mielipiteitä. Toiset mieltävät kaurapuuron ainoaksi oikeaksi aamiaiseksi, yksi taas syö leipää, joku muroja tai murokkeita (slummi Wetabixin kljestä opittu termi). Perinteiseen englantilaiseen aamiaiseen taas kuuluu kananmuna, pekoni ja paahtoleipä. Aamupaloja on siis melkein yhtä monta erilaista, kuin on ihmisiäkin. Mutta mikä aamupaloista sitten kelpaisi Jumalalle, tuolle aralle oliolle (vai ilmiölle?), joka loi meidät omaksi kuvakseen? Siitä olen varma, että iso J joisi aamiaisella joko maitoa tai appelsiinimehua. Ruokana hänellä taas on oltava jotain täydellistä, eli siis jotain missä yhdistyy jumalainen maku ja terveellisyys. Mistäs sen enemmän saisi kuituja, kuin kunnon kaurapuurosta. Hyvää makua Jumala tietysti hakee aina niin maukkaasta ja terveellisestä hunajasta ja päälle vielä hän ripottelee tuoreita mustikoita (taivaassa kaikki on aina tuoretta, joten älkää ihmetelkö). Kyllä tämän satsin jälkeen päivä lähtee käyntiin ja suolikin toimii, kun saa kuitua. Mahtavatko jumalat käydä paskalla? Vastaus on totta kai, koska se on niin mukavaa. Jumalat todennäköisesti saavat vain itse päättää, milloin heillä on hätä!

Ravitsevan aamiaisen jälkeen seuraavana päivän ateriana tulee luonnollisesti lounas. Lounasaikana moni syö työpaikan ruokalassa sitä joka päivä samalle ei-miltään maistuvaa mössöä, joka näyttää joka päivä hiukan erilaiselta ja sillä on eri nimi. Mutta kuulkaas, ei taivaassa, ehei! Taivaallisessa Sodexhossa on aina tarjolla mitä Sana käskee. Mutta mitä se sitten voisi olla. Paprikalla maustetut veneperunat ovat aivan varma valinta yläkerran pöytään, mutta mitä niiden kanssa. Ei ainoa, mutta varteenotettava vaihtoehto on pippuripihvi. Pihvihän on tietysti täydellisesti paistettu. Tästähän kaikkeuden hallitsija saa tarpeeksi ravintoa jaksaakseen hoitaa maailman asioita lounaasta neljään asti.

Ja sitten. Lounas on syöty ja työpäivä on ohi. Mitäs Jumala sitten tekee? Jumalahan tunnetusti on täydellinen otus, ja täydellinen otuskaan ei olisi täydellinen, jos siltä puuttuisi jotain. Nimittäin paheet. Meidän Jumalastamme en tiedä, mutta satun tuntemaan Allahin sen verran hyvin, että tiedän yhden hänen paheensa. Allahin pahe on ruokaa, jumalaisista ruuista jumalaisin. Ravintoa, jota yksikään inhimillinen sielu ei voi vastustaa (varsinkaan humalassa). Vaikka te kaikki jo tiedättekin varmasti ruoan, josta puhun kerron sen kuitenkin, mutten vielä ihan vain teidän kiusaksenne, jotka olette liian puupäitä keksimään mitä tarkoitan. Tämän ruoan on keksinyt Allah itse. Hän suuressa viisaudessaan on johtanut kansansa levittämään tätä ravinnon muodossa olevaa ilosanomaa myös muualle maailmaan. Ja nyt se tulee! Puhun tietysti kebabista. Kebab on erinomainen ravinnonlähde niin liikkujalle kuin alkoholistillekin. Joten jumalten päivällinen on tietysti kebab. Kastikkeen vahvuudesta en tiedä.

Ja niinkuin meidän jokaisen, on jumaltenkin joskus levättävä. Ennen levolle laskua Luojamme kuitenkin tarvitsee illallista. Illallisen pitää olla jotain kevyttä ja maistuvaa joka pitää nälän loitolla yön yli. Uskoisinkin jumalten suosivan hedelmiä, esimerkiksi banaania, jossa on tärkeitä ravintoaineita ja joka pitää nälän suhteellisen kauan loitolla.

Tässä siis vain yksi esimerkki maailman mahtavimpien olentojen/otusten/ilmiöiden (voiko ilmiö olla edes elävä?) päivän ruokailuista. Eiväthän toki hekään joka päivä samaa ruokaa syö, mutta joka päivä on jumalille herkkupäivä. Jos tästä olen väärässä niin poistakoon joku vielä IRC-gallerian ylläpitoakin korkeampi voima tämän päiväkirjamerkinnän.

- kebabia syönyt Oronen

PS. Viikonloppuna Jumala juo viinaa ja oksentaa

Jokainen hiukan varttuneempi yksilö on melko varmasti tuntenut suuria tunteita. En tarkoita nyt sitä nautintoa, kun otat Kabanossin grillistä ja otat siitä ensimmäisen haukun oluen kera, vaan aivan oikeita tunteita. Sellaisia, joita ihmisillä on esimerkiksi toisiaan kohtaan.

Mistä sitten tiedät, että milloin koet suurta tunnetta? Kyllä sen tietää, ja jokainen joka on sellaisen kokenut tietää sen kyllä. En ole tehnyt kovin kattavaa tutkimusta (itseäni kattavampaa), mutta olettaisin suuren tunteen tuntuvan jostain käsittämättömästä syystä sydämessä lähes jokaisella. Tästä ehkä johtuukin muinaisaikojen harhaluulo siitä, että tunteet sijaitsevat sydämessä. Siihen, miksi aivoissa ei tunnu mitään, en lähde arvailemaan.

Sanonta "sydän pakahtuu" on sinänsä kyllä mielestäni oikea. Se nimittäin kuvaa hienosti sitä tunnetta, joka valtaa kehon, kun odottaa esimerkiksi rakkaansa jälleennäkemistä pitkän eron jälkeen. Joskus ero tosin voi olla vain hetkenkin, mutta mielestäsi tuntuu, kuin olisit ollut erossa kauan.

Kuten minut tähän rakkauden raiskaukseen yllyttänyt merkintäkin mainitsee, on tunteista suurin rakkaus. Muusani tekstissä mainitaan vielä ensirakkaus, mutta sitä en näe niin tärkeänä. Mielestäni kukkaan puhkeava rakkaus sinällään on tunteista jaloin.

Mutta entäs sitten syvien tunteiden ilmaiseminen? Elokuvista näemme, kuinka rakastuneet juoksevat hidastetusti kukkivan kedon läpi hempeän musiikin soidessa. Naisella on olkihattu ja vaalea mekko, miehellä avoin kauluspaita ja treenattu vartalo. He kaatuvat nauraen ruohikkoon, jolloin parvi perhosia lehahtaa lentoon heidän vierestään. Sitten he suutelevat. Vaan miten onkaan tosielämä? Ruohikossa on punkkeja, miehllä kaljamaha ja kaatuessaan mies lyö kylkensä kiveen ja kiroaa kovaan ääneen. Kaikki ei tapahdukaan kuin elokuvissa, hyvyys ei aina voita, paha ei saa palkkaansa, kortsu ei ekalla kerralla sujahdakkaan kuin itsestään paikoilleen.

Mutta sellaista elämä on. Ilman pieniä vastoinkäymisiä ei osaisi nauttia rakkauden tuomista riemuista. Joten rakastakaa! Älkää antako elämän lannistaa, vaikka piknikillä hyttyset syövät ja shampanjapullon korkki tulee silmään. Pääasia, että teette ja koette sen kaiken yhdessä.

- Tunteva eliö Oronen

PS. Tätä kirjoittaessa on tunnettu suuria tunteita, ikävää.
PPS. Sundqvist#blogcomments

Kuten te kaikki yhdestä kahteen lukijaa (jos satunnaisia kävijöitä ei lasketa) tiedätte, opiskelen Tampereella Poliisiammattikorkeakoulussa. Tänne koululle matkustan aina maanantaiaamuisin ylväällä valkealla ratsullani, Lada Samaralla. Tänäkin aamuna, kuten jo kuukausien ajan hyppäsin puoli seitsemän aikoihin menokkiini ja lähdin köröttelemään kohti Näsinneulan kaupunkia, joka myös mustista makkaroistaan tunnetaan.

Matkalla katselin taivaan synkkiä pilviä ja ajattelin, että olisikin ihan hyvä jos matkalla vähän sataisi. Ladassa kun ikkunanpesijät eivät toimi, niin saa sitten lasit puhtaaksi. Ja vettähän tulikin kuin tilauksesta. Ei liikaa eikä liian vähän, vaan juuri sopivasti.

Siinä sitten köröttelin moottoriten Hervantaan vievälle liittymälle asti ja itsekseni manailin, kuinka halpaa bensaa tuli ostettua taas sen ruosteisen rotiskon ruoaksi (bensa oli muistaakseni 1,564€/l). Sitten aloin laskemaan, kuinka monta kertaa oman arvonsa autoni syö vuodessa. Sitten mieleeni muistui, ettei sen konepelti suostunut aukeamaan, kun viikonloppuna yritin. Luulin jo etten saisi koottua enempää vitutusta aikaan, kun kaikki tämä aikaisempi katosi kuin pieru Saharaan. Ei enää aavistustakaan vitutuksesta, joka johtuisi "autostani". Olin liittoutunut sen kanssa suurempaa vihollista vastaan. Tampereen säätä! MITÄ VITTUA!? Maa valkeana lumesta kesäkuun 9. päivä! Koulun parkkipaikalle päästyäni totesinkin tarkentavasti lumen olevan hiukan hernettä suurempia rakeita.

Eli Pekka Pouta. Jos et pysty tänne Tampereelle, Suomen säätieteelliseen persereikään, lupaamaan kunnon kelejä niin pyyhi se sääkartaltasi ja syötä vaikka lokeille sillin kera.

Tosin aika harvoin mitään säätiedotuksia katselen, mutta Pekan vika tämän on oltava. Joten seuraavaksi kun hän tulee Tampereelle, hukkukoon omaan paskaansa ja kärsiköön Tampereen lyhyestä ja vähälumisesta kesästä.

- Sään ystävä Oronen

PS. Pekka Pouta on muuten kotoisin Savonlinnasta
PPS. Tony Halme on Tampereen paras shakinpelaaja
PPPS. Loppui ideat, hyvää yötä

VAROITUS: TÄMÄ MERKINTÄ ON KIRJOITETTU VAHVASSA HUMALASSA JA KÄYTTÄMÄTTÄ KERTAAKAAN BACKSPACE-NAPPIA (LUKUUN OTTAMATTA OTSIKKO JA TÄMÄ VAROITUS)

Eli aihrrna on, miksi ihmisrt tekevät tyhmiä sdioits. Tietysiti asia pitää aloitta pohdiskelulla siitä, mitkä ovat tymis' asiaoita. Jokaisen mielestä ehkä jokin muu asia on tyhmiä kujin toisen. Kyse ob sius täysin subjeks
tiivisesta asiasta. Jonkun ietlesta voi olla tynmää lajitella roskia, toisen mielestä taas heittää vain kaikka paska kaatopaikalle.ö Toisin saonoen se, ikä on toisen mielestä tyhmää, voi olla toisen mielest ä aino a järkevä toimintatapa.
Oretaan nyt vaikka esimerkiksi tekstin kirjioittaiminen tukki humalassa ilman että korjaa tekstiään ollenkaan. Jonkun mielestä se voi olla aiaka tyhmä temoou, minun mielestäni se tuntui täss än nimenomaisessa hetkessä mahtavalta idealta. Juuri tämä kuvadtaa sitäm , mitä tyhmät asiat ahja ideat oikeasiti ovat. Ne voovat vain ideoita, jotk a ovat toisten mielestä ihan sairaan hyviöm nutta toiset eivät vain ymm'ärra, mitä hienoa niissä on.

Jos joku kehtaa väisttä että minun oli turha kirjoittaa täll'onen tekdti humalassa, olkoon hän väärässä, koska minun humalaisen mieleni mukan tämä oli ainvan helvetin hyvä ideä. Vähän lyhyeksi häi, mutta haluan nukkumaan.

- Huonojen ideoiden ja paskojen aatosten insinööri Oronen

PS. Toivottavasti joku edes Nikon tutuista osasi kertoa Nikolle, mitä ylhäällä lukee.
PPS. Allekirjoitus ja jälkikirjoitukset ovat korjattua tekstiä. Öitä.

Tänään sitten puran sekavaa mieltäni kohdasta koulukiusaajat. Koulukiusaajathan profiloidaan yleensä henkilöiksi, jotka pönkittävät vain huonoa itsetuntoaan kuisaamalla ja alistamalla muita. Johtuneeko itsetunnon rappeuma siitä, että on pieni penis, äiti ei ole antanut hyvänyön suukkoa tai öisin kastelee sänkynsä. Oli syy mikä tahansa, on aina oltava joku, jolla on kiusaajaakin huonompi itsetunto: kiusattu. Kiusatut ovat yleensä vähän hiiren näköisiä otuksia, jotka pyörivät omissa piireissään ja keskenään uhoavat toisilleen kovuuttaan ja keskustelevat päivän ajankohtaisista aiheista tyyliin: "Vittu, oli muuten makeen näköistä kun tänä aamuna Paavo Pesusieni vittu imi kaikki vedet saatanan lätäköstä!"

Kiusaajat taas ovat mielestään tätä marsukansaa kovempaa sakkia, koska he katselevat pornolehtiä ja hihittelevät niille. Joskus kovien jätkien mukana pyörii myös kovia muijia, jotka jo heti 10 täytettyään alkavat pukeutua ja meikata kuin huorat, polttaa tupakkaa (koska jätkätkin) ja puhua roisimpaa kieltä kuin vanha merikarhu konsanaan. Sitten nämä pahisjengit pilkkaavat fyysisesti heikompia nyhvöjä, jotka tosin saattavat menestyä täydellisiä kovia järkiä paremmin koulussa. Nörtin parempi koulumenestyshän osoittaa vain, että koulunkäynti on perseestä, koska joku on siinä kovaa jätkää parempi.

Tämän päivän kirjoitus on siinä mielessä poikkeavassa linjassa suurimpaan osaan verrattuna, että tässä punainen lanka katkeaa, ja jatkuu keltaisena. Toisin sanoen siirrymme asiasta paskahuussiin.

Tänään on ollut yleisesti ottaen oikein kaunis päivä (omat kokemukset tosin rajoittuvat välille Tampere - Helsinki). Kaunis kelihän on jumalten kehoitus juoda kaljaa. Siispä kun itseni sain väännettyä Tampereelta ihmisten ilmoille, kävin hakemassa valtion lääkekaupasta 6 X KARHU IVA ja pullon kossua, jos alkaa olut janottamaan. Siispä tänään olisi tässä illan mittaa vielä tarkoituksena mennä pussikaljalle, nauttia IVA:a ja naureskella hyville jutuille hyvässä seurassa ilta-auringon laskiessa horisontin taakse ja pahisten ryömiessä siideri- ja keskikaljapulloineen koloistaan. Hyvää kesää teille kaikille.

- Kiusattujen, kiusausten ja oluen ystävä Oronen

PS. Orosia ei kiusattu tätä tekstiä laatiessa. One and only Oronen istui tietokoneen edessä tyytyväisenä olutta siemaillen.