IRC-Galleria

REPESINLauantai 14.03.2009 18:56

Basistit

Bassoa käyttävää olentoa
kutsutaan basistiksi.
Basisti on jonkinlainen
erittäin vähän tai ei
ollenkaan älynlahjoja
omaava eliö, jonka
aivokapasiteetti ei riitä
kitaran soittamiseen.
Basistien uskotaan
polveutuvan nilviäisistä
tai nivelmadoista. Basson
soiton aloittava ihminen
vajoaa vähitellen jousen
vinguttelun myötä
evoluutiossa basistiksi.
Tähän menee yleensä noin
viikko tai kaksi, minkä
takia jotkut kitaristit
voivat joskus
hätätilanteessa tuurata
basisteja, muuttumatta
itse sellaisiksi. Tätä ei
kylläkään suositella,
sillä basistin
mahdollisuus saada naisia
on olematon. Onneksi
älynlahjoiltaan vähäinen
basisiti voi siltikin
kokea ilon tunteita:
Basson soitto on aivan
lapsellisen helppoa, sillä
soiton kamalat virheet
eivät haittaa mitään,
koska basso ei kuulu
biiseissä lainkaan.
Basistit otentaankin
bändeihin vain säälistä,
tai koska niillä on hyvän
näköinen sisko.


:::DDD

jokuLauantai 14.03.2009 15:41

PISSIS
[/] Olen oikeasti blondi
[ ] Meikkaan huulet nudeksi
[ ] Pinkki on ihq<3
[ ] Siideri on parasta
[ ] Kuuntelen Voicea ja NRJ:ä
[ ] Kikatan
[ ] En lähde mihinkään ilman että hiukset on laitettu
[ ] Valkoiset kajalit silmäkulmissa
[ ] Minua haukutaan pissikseksi
[ ] Käytän lyhyitä hameita
[ ] Omistan valkoiset pillit

½/11

NÖRTTI
[ ] Minulla on silmälasit
[x] Teen läksyt
[ ] Koulu on jees...
[ ] .. vaikkei mulla siellä kavereita ole
[ ] Pidän Harry Pottereista
[ ] Minulla on hammasraudat
[x] En käytä meikkiä
[ ] Olen paljon tietokoneella
[ ] Osaan heti luetella 10 tieteisleffaa
[ ] Keskiarvo yli 8.5
[ ] Olen ruma
[ ] Matikka on mun juttu

2/12

EI MIKÄÄN-TYYPPI
[ ] En ole kovinkaan persoonallinen
[/] Ostan vaatteet H&M:stä
[/] Mulla on aina farkut
[ ] Kukaan ei oikein osaa kuvailla minua
[x] Keskiarvoni on 7-8
[ ] En ymmärrä miksi pitäisi erottua joukosta
[/] Olen tylsä
[ ] Kaverini ovat kaikki aika samanlaisia
[ ] Olen aika tavis
[x] Sanon usein sanoja tyyliin 'joo, oho, iha sama'
[ ] Valtavirta on hyvä juttu
[/] Mulla on aina huppari

4/12

EMO
[ ] Kerään sääliä
[/] Tennarit jalassa
[ ] Etuhiukset menee silmien päälle
[/] Näytän vastakkaisen sukupuolen edustajalta
[ ] Kuuntelen surullista musiikkia
[ ] My Chemical Romance, 30 seconds to mars, Aiden
[ ] Luulen, että nämä ovat kunnon angstibändejä
[ ] Olen usein surullinen
[ ] Pakotan itseni sellaiseksi, koska se on cool
[ ] Minulla on oma emojengi
[ ] Minulla on H&M:n raita-/ruutuhousut
[ ] Tiedän mitä emonationaalisuus on

1/12

GOOTTI
[ ] Kuolema kiinnostaa
[ ] Korsetit ja new rockit
[ ] Melankolisuus on kaunista
[ ] Mulla on piilokalju
[ ] Käytän huomiotaherättävää meikkiä
[ ] Gothic Metal, Gothic Rock, Black Metal, Death Metal
[ ] Marilyn Manson on jumalani
[ ] Lävistyksiä löytyy
[ ] Olen sairasmielinen
[ ] Vampyyrit on kivoja
[/] Rakastan kauhua
[ ] Olen hyvin romanttinen

½/12


PUNKKARI
[ ] Sid Vicious on mun idoli
[x] Misfits, Ramones, Sex Pistols, Anal Thunder
[/] Minusta ei tule koskaan kunnon aikuista
[X] Anarkiaaaaaa!!!!
[ ] Mulla on paljon lävistyksiä (korviksia ei lasketa)
[ ] Lävistykset itsetehtyjä
[x] Muoti on perseestä
[ ] Tykkään shokkivärisistä hiuksista
[ ] Mulla on keesi
[x] Pogoon
[x] Riehun
[ ] Teen asiat usein viimeistelemättömästi

4½/12

TOKIO HOTEL-FANI
[ ] Teeskentelen erilaista
[ ] Tokio Hotel on maailman ihanin<3333
[ ] Bill on hot<3
[ ] En osaa päättää olenko pissis vai "ernu"
[ ] Meikkaavat miehet on hot
[ ] Mulla on huone täynnä Tokio Hotel -julisteita
[ ] Lävistykset on kivoja
[ ] Vihaan ihmisiä, jotka eivät pidä Tokio Hotelista
[ ] Ihkutan 24/7
[ ] Olen teinin stereotypia
[ ] "Ei Tokio Hotel oo teinibändi!!!!!"

0/11


HEVARI
[x] Mulla on hoitamattomat hiukset
[ ] Parrat on hienoja
[/] Metallica, Iron Maiden, Sonata Arctica, Stratovarius
[ ] Hiukset tekee miehen
[x] Moshaus on komeeta
[x] Tiedän mitä \,,/ tarkoittaa
[x] Revityt farkut on makeita
[ ] Pukeudun hieman huolimattomasti
[ ] Niittivyö on must
[ ] Maastohousut jalassa
[ ] Ketjuja n. 2 kg
[ ] Karjuminen on asiallista

4½/12

JAPSI
[/] Japanilaiset on kauniita!
[ ] Ayabie, The Gazette, Dir en grey, Miyavi
[ ] Kyo on hot
[ ] Lolitat on kauniita
[ ] Tykkään yhdistellä joitain värejä mustan kanssa
[ ] Japani on kaunis kieli
[ ] n__n
[ ] Tykkään Kaunasta
[ ] Koska siinä on japanilaisia
[ ] Tykkään pehmoleluista
[ ] Manga<3
[ ] Anime<3

½/12

ROKKARI
[x] Bändipaidat on hienoja
[ ] Mottoni on 'Sex, Drugs and Rock'n'roll!'
[/] Kuuntelen Radio Rockia
[x] Tiedän Rockin alalajeja
[/] Sekaiset hiukset on siistejä
[ ] Lävistyksiä on
[ ] Minua on sanottu pervoksi
[/] Mötley Crüe, Red Hot Chili Peppers, Alice Cooper, Rolling Stones
[x] Kapinaa!
[ ] Olen aina kännissä
[ ] tai huumeissa
[x] Tiedän mistä musiikista rock-musiikki on kehittynyt

5½/12


GLAMROKKARI
[ ] Pörrötetyt hiukset on hienot
[ ] Leikittelen identiteetilläni
[ ] Queen, Hanoi Rocks, KISS, Ratt
[/] Homoudessa ei ole vikaa
[ ] Kiinnitän paljon huomiota pukeutumiseeni
[ ] Miehetkin voi meikata
[ ] Olen ironinen
[ ] Käytän silkkihuiveja
[ ] Olen hyvin esteettinen
[ ] Minua pilkataan paljon
[ ] Hiukset on kerroksittain pätkityt
[ ] Mua sanotaan homoksi

½/12

DIIVA
[ ] Haluan olla glamour
[ ] Käytän suuria korviksia
[ ] Käytän muutenkin kaikenlaisia helyjä
[ ] Olen naisellinen
[ ] Vihaan mustaanpukeutumista
[ ] Minulla on erityisen pitkät hiukset
[ ] Olen kunnon munahaukka
[ ] Minulle kelpaa vain paras
[ ] Kusi noussut päähän
[ ] Rihanna on mun esikuva
[ ] Kauneus on välttämätöntä
[ ] Ilman meikkiä ei voi olla edes kotona

0/12


DATIS
[ ] Koodaan
[x] Mulla on kuvia IRC-Galleriassa
[x] IRC-Galleria ei ole irkki
[ ] Irkkaan
[ ] Mulla on maksullinen muokkausohjelma
[ ] Silmälasit löytyy
[/] Pystyn olemaan koneella yli 2 tuntia
[x] Mulla on mese
[ ] Ja puhun siellä ainakin kahdensadan tuntemattoman kanssa
[ ] Mulla on enemmän nettikavereita kuin muita kavereita
[ ] Piirrän muokkausohjelmilla
[ ] Itkisin jos kone joutuisi korjaukseen

3½/12

HIPPI
[x] Mulla on hyvät tavoitteet
[ ] Pilveä 24/7
[x] Tykkään rastoista
[ ] Omistan rastat
[ ] Boikotoin kaikkea
[x] Ihmiset ovat tasa-arvoisia
[ ] Värikkäät vaatteet on mun juttu
[/] Oon kasvissyöjä
[ ] Minulla on joku värikäs lävistys
[x] Turkistarhaus on väärin
[ ] Olen lukinnut itseni puuhun, jottei sitä kaadettaisi
[x] Haluan paljon rauhaa ja rakkautta

5½/12

HOPPARI
[ ] Isot vaatteet on kivoja
[ ] Olen massateini
[ ] Karl Kanin vaatteet<3
[ ] Bling bling!
[ ] Elastinen, Cheek, Ezkimo
[x] Rasismi on väärin
[ ] Olen tummaihoinen
[ ] Tummaihoiset naiset ovat muita kauniimpia
[ ] Elehdin
[/] Dissaan muita
[ ] Kovistelen
[ ] JOU!

1½/12

FRUITTARI
[ ] Sukat punteissa
[ ] Huulirasva on must
[ ] Nostan hiukset geelillä hyppyrille
[ ] Kaikki rikkinäinen on rumaa
[ ] Kaikki erilainen on rumaa
[ ] Koruja löytyy paljon
[ ] Tykkään laittaa hiuksiani
[ ] Värjään hiukset usein
[ ] ... mutten uskalla tehdä niille erikoisia muutoksia
[ ] Räppiä ja jotain 24/7
[ ] Mulla on mopoauto
[ ] Olen miespuolinen diiva

0/12


Oon HIPPIROKKAKI :DD Peace and love

[Ei aihetta]Lauantai 28.02.2009 13:56

Heh eilen taas hauska ja vitun pelottava päivä ;O Ja tänää jonneki random kalasataman hallii :))

[Ei aihetta]Torstai 26.02.2009 11:21

[Ei aihetta]Lauantai 21.02.2009 15:27


Mikä on OIKEA horoskooppisi?

OINAS
[ ] Olen äkkipikainen
[ ] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[ ] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[ ] Olen itsepäinen
[ ] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[x] Minua ei saa määräillä
[x] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[x] Hätiköin usein
[x] Olen itsenäinen

4/9

HÄRKÄ
[/] Olen maanläheinen
[x] En kiirehdi päätöksissäni
[/] Olen pihi
[ ] Rakastan syömistä
[/] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[x] Pidän pääni joka asiassa
[/] Olen hidas
[/] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[ ] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken

4½/9

KAKSOSET
[/] En ole kauaa paikallani
[ ] Olen piikittelevä
[x] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[/] Keksin aina jotain negatiivista sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[/] Olen älykäs
[x] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[/] Olen pinnallinen

5/9

RAPU
[/] Turvallisuus on tärkeää
[ ] Olen hyvin tunteellinen
[x] Mielialani ailahtelee usein
[/] Loukkaannun helposti
[/] Olen kiltti
[/] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[/] En halua kenellekään pahaa
[x] Vaivun helposti itsesääliin
[/] Olen luotettava ystävä

5/9

LEIJONA
[ ] Kerjään huomiota
[x] Olen avarakatseinen
[ ] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[x] Olen kunnianhimoinen
[/] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[x] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[/] Haluan kuuluisaksi

5/9

NEITSYT
[x] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[/] Pidän itseni hyvässä kunnossa (yritän pitää)
[/] Tykkään auttamisesta
[/] Olen herkkä
[x] Arvostan älykkyyttä
[/] Pidän siisteydestä
[/] Olen kriittinen itseäni kohtaan
[/] Teen tehtäväni tunnollisesti

5/9

VAAKA
[ ] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[ ] Olen huono tekemään päätöksiä
[ ] Minuun on helppo ihastua
[x] Innostun välillä määräilemään
[x] Olen sovittelija
[x] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[ ] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös ivallinen

5/9

SKORPIONI
[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[/] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[ ] Inhoan pinnallisuutta
[x] Olen epäileväinen
[x] Haluan uudistaa asioita
[/] Olen kostonhimoinen
[ ] Päätäni ei hevin käännetä
[ ] Osaan olla hyvin ilkeä
[x] Tahdon kokea paljon

5/9

JOUSIMIES
[x] Olen optimisti
[/] Rakastan matkustelua
[x] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[/] Olen suora ja rehellinen
[ ] Innostun joskus kerskuilemaan
[x] Olen fanaattinen
[x] Välillä olen vähän itsekäs
[/] Luotan omaan filosofiaani

6½/9

KAURIS
[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[x] Olen vastuuntuntoinen
[x] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[/] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[x] Olen hyvä organisoimaan asioita

3½/9

VESIMIES
[x] Olen muiden mielestä aika outo
[x] Tykkään mietiskellä
[x] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[/] Tahdon uudistaa asioita
[/] Olen vähän yksinäinen
[/] Saan paljon hyviä ideoita
[x] Vaadin vapautta
[x] Kaipaan turvaa ja kannustusta

6½/9


KALAT
[/] Olen herkkä
[ ] Rakastan muiden auttamista
[ ] Olen romantikko
[/] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[ ] En osaa tehdä päätöksiä
[/] Olen sympaattinen
[x] Vaivun joskus itsesääliin
[/] Tahdon pelastaa maailman
[/] Minulla on hyvä muisti

3½/9


Oon oikeesti kaksoset, mutta tän mukaan olen vesimies/jousimies :D

TanaanLauantai 21.02.2009 01:28

Jee oltii tänää hegeri ja juusorin kaa kaupungilla ja siellä käytii vaa jossai random kaupoissa ja sillee... Sit mentii sinne Kalasatamaa päin ja oltii siel teollisuusalueil ja etittii hylättyi mestoi ja sit kurkattii yhen ison hallin oven ali ja siel oli kolme jotai skeittaajaa ja ne jotai sprayas siel :DD sit hengattii jossai muual siellä ja soitettii piezuri. Sit ku piezu tuli mentii sinne hallii ja ne skeittaajat lähti menee. Se oli ihan vitun siisti ja siel oli ihan helvetisti siistei graffiteja ja oltii siel joku puol tuntii ja oltii sit viel menos jonneki mut sit hegerin piti lähtee nii me muutki lähettii...

Homo stupidus. Myytti vai tosi?Keskiviikko 18.02.2009 14:08

Katoin tänää ton eilisen 4D:n joku lasten asekerho tai joku... vittu mitä paskaa! miten helvetissä jotkut voi olla nii vitun idiootteja et antaa alle vuoden ikäiselle lapselle aseenkantoluvan??!! sit siin oli jtn ylipatrioottisia perheenisiä jotka käy tyylii joka viikonloppu perheensä kaa aseradalla ja 5-v. poika saa testaa jotai hullui massatuliaseita ja se vaa nauraa "Kuolkaa!!" hahhahaa... -.- vittu jenkeille ei oo mikää mahotonta näköjää..

Haastattelija: "Miksi lapsenne eivät saa itse päättää mitä harrastavat? Kuten jalkapalloa, baseballia, jääkiekkoa jne.? Lajeja, jotka eivät olisi niin hengenvaarallisia?"
Vitunylipatrioottinenpaskaisä: "No... öö... kyllä pesäpallomailalla voi tappaa.. se on hengenvaarallinen"

:(Keskiviikko 18.02.2009 13:59

Oon ollu nyt kipee jo muutaman päivän :'( niin tylsää....just ku nyt ja eile ulkona oli nii hyvä ilma ja sillee :(