luulin päässeen kaikest yli, luulin sen jo unohtavani
silti esiin kaivan aina iltaisin sun kuvasi
ku miettii niitä aikoi, ja miettii mitä lupasit
kirkkain silmin, ja sit kaikki hajos sirpaleiksi
kuulen sun äänen, sit mietin et tää ei
natsaa nyt tälleen, ku palaan siihen jälleen
miten meil meni, ja kun muistan sun hymyilleen
ja samal todenneen et "nyt mä lähden
en pysty enää jäädä, en pysty seurustella
oot täydellinen nainen, silti ihan vääränlainen"
ne sanat sattuu syvälle sydämee edellee
mite joku teko meniki rakkauden edelle
haluun vaa pois ne muistot, ja rauhassa jatkaa
mut oon melkee varma et ne sanat vois tappaa
ku niitä kelaan, ja mite nii ees pääs sattumaa
no kai koko juttu oliki vaa sattumaa
