IRC-Galleria

Oli kerran tyttö, joka oli luvannut itsellensä ettei ikinä rakastu. Oli kerran poika, joka ei koskaan ollut ihastunut kunnolla. Oli myös seurakuntatalo. Ja sen rappuset. Tyttö katseli poikaa koko illan, muttei uskaltanut sanoa sanaakaan, koska luuli ettei poika pitänyt tästä.
Pojan kaveri ihastui tyttöön tänä samana iltana, ja siinä oli tytön ja pojan yhteys. Tyttö alkoi pyöriä tämän pojan kaverin kanssa.
Eräs päivä poika lähetti tytölle viestin, ja kysyi oliko tyttö huomannut pojan kaverin ihastusta. Tyttö vastasi myöntävästi mutta kertoi myös että on kiinnostunut eräästä toisesta henkilöstä. Poika yritti udella kenestä, mutta tyttö ei kertonut.
Illalla, kun tämä poika ja pojan kaveri olivat saattaneet tytön kotiin, tyttö otti itseään niskasta kiinni ja lähetti pojalle viestin jossa kertoi tämän olevan ihastuksen kohde. Poika kysyi tytöltä tahtoisiko tämä tavata joku päivä jotta voitaisiin jutella asioista. Tyttö suostui, ja seuraavana perjantaina tyttö ja poika kävivät kahvilla. Tyttö suorastaan liiteli kotiin.
Illalla tyttö mietti poikaa kotona, mutta ei tiennyt miten pitäisi olla. Hänestä tuntui että päivän tapaaminen meni aivan mönkään. Mutta pojalta tulikin viesti. Poika kysyi, tahtoisiko tyttö olla pojan kanssa. Tyttö oli aivan suunnattoman onnellinen viestistä, ja vastasi myöntyvästi.
Kuukaudet kuluivat nopeasti, ja tyttö välitti päivä päivältä pojasta enemmän. Kaikki meni hyvin ennen kuin tyttö teki elämänsä virheen. Oli pojan parhaan ystävän kanssa.
Tytön maailma romahti. Pojan maailma romahti. Silloin tyttö todella tajusi jotain, jotain hyvin suurta. Hän oli rakastunut poikaan.
Tyttö ja poika onneksi saivat sovittua asiat. Kuukaudet menivät yhä eteen päin ja tyttö rakasti poikaa aina vain enemmän, enemmän ja enemmän. Tyttö mokasi uuden kerran, hän ei oppinut virheistään. Tytön ja pojan välit alkoivat rakoille, he alkoivat tapella. Huonoja päiviä oli enemmän kuin hyviä. Päivät matelivat eteen päin, mikään ei enää tuntunut miltään. Tytön usko suhteeseen alkoi horjua, mutta aina he yrittivät uudestaan. Rakkautta kun ei voi mikään poistaa, eikä toisen läheisyyttä voi noin vain torjua.
Vuosi päivänä tyttö ja poika menivät kihloihin. Asiat alkoivat taas luistaa, hetkeksi. Ennen kuin tyttö mokasi, taas. Tyttö tunsi olevansa niin pohjalla ettei mikään enää siihen auttaisi. Suhde alkoi taas rakoilla.
Lopulta tyttö pyysi pojalta avaimen pois. Tätä päätöstä tyttö katuu vieläkin. Tästä poika alkoi miettimään asioita enemmän. Tyttö pyysi pojalta vielä yhtä mahdollisuutta, mutta ei saanut. Poika oli saanut tarpeeksensa.
Tyttö oli surullinen. Hän yritti ajatella elämää ilman poikaa, mutta ei pystynyt. Hän yritti olla rakastamatta, mutta ei pystynyt. Hän esittää vahvempaa mitä on, vieläkin. Kukaan vaan ei tiedä sitä miten paljon hän todella sisällä kärsii. Miten paljon hän yhä poikaa rakastaa. Joka ilta hän miettii niitä mokia mitä teki, niitä mitä olisi pitänyt jättää tekemättä. Ilman niitä suhde olisi kestänyt. Mutta nyt poika on menetetty ikuisuuksiksi.



"Rakkaus. Mitä rakkaus on? Miten se tehdään? Ei sitä tehdä, se tulee jos on tullakseen. Rakkaus. Miten rakkautta jatketaan jos se on tullut? Hyvillä teoilla, hyvillä sanoilla, läheisyydellä. Mutta se ei riitä. Rakkautta pitää kuunnella. Mitä se sanoo, kuinka se sanoo, mitä se tekee. Jos rakkaus haluaa olla, se kuiskaa sen. Jos rakkaus ei viihdy, se lähtee pois jättäen jäljet. Rakkaus on kuin koivunlehti syksyssä, sitkeä, mutta se voi lentää tuuleen milloin vain."

"Voi tyttö pieni! En minä lähde ja jätä sinua yksin. Rakastan sinua enemmän kuin uskotkaan. Niin paljon etten edes halua kuvitella lähteväni pois. Ilman sinua mikään ei tuntuisi enää samalta."

Muistatko vielä, poika?