IRC-Galleria

PahaTuuli

PahaTuuli

www.pahatuuli.com

V2.fi syynäsi Silmät sidottuinaTorstai 14.02.2008 11:45

Ensimmäinen arvostelu uudesta äänitteestämme.

Arvostelijana toimi herra Jarkko Rotstén.


PahaTuuli-yhtyeellä on takanaan kolmisen vuotta yhteiseloa, jonka aikana bändi on ehtinyt saavuttamaan muun muassa finaalipaikan Ylen ja YleX:n järjestämässä Demoklubi-kilpailussa, jonka tuomaristossa nähtiin tuttuja mediakasvoja, kuten Asko Kallonen ja Heta Hyttinen. Kyseisestä tapahtumasta tullaan tiettävästi näkemään tv-taltiointikin TV2:lta kesemmällä. Määrätietoiseksi, positiiviseksi ja reiluksi poppooksi itseään kuvaava PahaTuuli lähestyi Musademoputkaa kolmannella äänitteellään Silmät sidottuina, joka on äänitetty Adamantium studiosilla Tampereella Leo Melinin johdolla.

Viimeisen viiden vuoden aikana on alkanut tuntua vahvasti siltä, että suomirock alkaisi olemaan elonsa ehtoopuolella. En sitten tiedä, saanko kosolti vihaa päälleni, jos liitän PahaTuuli-yhtyeeseen tällaisen, hieman kirosanaa muistuttavan leiman. Ennen kuin murhaatte, antakaahan kun ensin selitän pointtini. Jos 2000-luvun suomirock on tällaista, niin kyllä se minulle vaan sopii – kunhan se Mustajärvimäinen äijäuho jätetään taka-alalle ja meininki pidetään näin tiukkana. PahaTuuli tuntuu ammentavan vaikutteita muiden muassa Apulannalta, mikä ei sinänsä ole mitenkään väärin. Myös Kilpi -yhtyeen hittikappaleisiin on helppo vetää viittauksia. Soundipoliittisesti biisit ovat varsin valmista kamaa – en keksimälläkään keksi moitteen sanaa. Biisit ovat suoraviivaisia ja sinänsä melko yllätyksettömiä, mutta rehellisiä, kuten aidon suomirockin tavallaan kuuluu ollakin. Ei tässä mitään taidetta olla tekemässäkään, perkele.

____
V2.fi
Jarkko Rotstén

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.