IRC-Galleria

Pencil

Pencil

Iho muistaa jokaisen kosketuksen, mieli noiden sanojen merkityksen.

[Ei aihetta]Lauantai 18.10.2008 14:02

ahhh, menee hermot noihi kahtee 8'>

[Ei aihetta]Perjantai 17.10.2008 18:03

AHHH, SYYSLOMA <3

[Ei aihetta]Lauantai 11.10.2008 20:38

Oli vitun kova ratsastustunti perjantain 8'>>Into osas minä en.
Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta


[Ei aihetta]Keskiviikko 08.10.2008 00:27

Heräisit siihen, että Ville Valo ryntää laulaen huoneeseesi?
[x] Jumalauta oisin saanu nukkuu viel kaks tuntii
[ ] ooh nimmari?
[ ] Joo mitä sä tääl teet?
[x] Kato moro

Koulussa rehtori ilmoittaisi, että maailmanloppuun on tunti aikaa?
[ ] jes ei oo uintii liikunnas!
[ ] en ehi saada tietää mun matikan koenumeroo
[ ] varmaa...
[x] Mitä kamaa sä tänää vedit?

Äiti sanoisi, että on löytänyt itselleen miehen!
[ ] Minne sä vanhan laitoit?
[x] Jess onks se rikas?
[ ] Joo näinki sen ku se makas alasti meidän keittiön lattialla...
[x] Jännä.

...Mutta mies on neekeri
[ ] Jumalauta saan neekerisisaren
[x] Ei kai me muuteta afrikkaan?
[ ] Osaaks se puhua suomea?
[x] Mä lähen menee jos se muuttaa meille

Yllätät veljesi nussimassa toista jätkää olohuoneen sohvalla? <-- en kyl omista broidia mut tjoo :'D
[x] Mitä Vittua??
[ ] Pitää ostaa uus sohva
[ ] Vittu mä kerron äitille
[x] Hahaa busted, mä arvasin!

Viikonloput poistettaisiin?
[x] PERKELE niit olis pitäny pidentää
[x] Juu en mene
[ ] JESS saan opiskella enemmän!
[ ] Olisko sitten enemmän kesälomaa ?

Poika-/tyttökaverisi sanoisi, että lähtee etsimään itseään Afrikasta?<-- en omista mut anyway :'D
[x] Juu että moro
[ ] Et ole menossa minnekkään!!
[ ] Oon aina halunnu lähtee afrikkaan, tuun messiin!
[x] hyvä läppä, mäki lähen venukseen ettimään itteeni

Viikon kuluttua hän palaakin takaisin!
[ ] Kuis sä nytten jo tulit ?
[ ] Sori löysin jo toisen<3
[x] Löysitkös ittes?
[ ] Oliks siel mäkkärii?

Mutta hän kertoo, että unohti ottaa kännykkänsä mukaan. Hän lähtee takaisin.
[ ] Onks Afrikassa kenttää?
[ ] Järkee tulla täältä hakemaan kännykkää
[ ] Nyt et kyllä enää lähde minnekään
[x] Joo hyvästi terve

Tämä paska loppui tähän?
[x ] Miks kysymysmerkki perään
[ ] Hyvä
[x ] Harmi..

[Ei aihetta]Tiistai 07.10.2008 10:36

Väsyttää 8<< Olisin saanu nukkua viel pidempääki mutku ei enää uni tullu 8<< Ja sit viel ku ei saanu yöl nukuttua ku oli niin hemmetin kylmä 8<< Ku ei oo patteri pääl ja ku nukun suoraa ikkunan vieres ni se ikkuna sit hohkaa viel sit kylmää ja ku noi ikkunat on tiivistetty vitun huonosti ni sielt tulee ihme rakosist kylmää ilmaa sisää :ss

[Ei aihetta]Maanantai 06.10.2008 23:14

MITÄ JOS..

Ihastuksesi suutelisi sinua huomenna?
- jännää? :>

Voittaisit lotossa miljoonan?
- SHOPPAAMAAN.

Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla?
- hyvin epätodennäköistä näinkin pienessä käpykyläs ku orimattila.

Saisit päättää; kuoletko ampumalla vai hukuttamalla. Kumman valitsisit?
- Ampumal

Saisit tietää, että olet oikeasti koira?
- hui kauhee.

Saisit valita, oletko tyttö vai poika?
- tyttö.

Olisit yht'äkkiä keskellä kaupungin keskustaa alasti?
- hihii, moi oon pencil galleriast iltaa ;) <3

VIIMEISET:

Viimeinen juomasi juoma?
- tee.

Viimeinen tekemäsi urheilusuoritus?
- esteratsastust :DDJa jos joku sanoo et ratsastus ei oo urheiluu puhuu paskaa.
Viimeinen katsomasi elokuva?
- eimuista.


VOISITKO KOSKAAN ?

Juoda itseäsi ympärikänniin?
- kyllä.

Ajaa päätäsi kaljuksi?
- no e.

Alkaa käyttämään huumeita?
- enn.

Tappaa?
- en.

Karata kotoa ulkomaille?
- en.


SEKALAISTA:

2 Oletko pitkä vai lyhyt?
- 173 cm löytyy pituut. et aika pitkä :)

3 Miten elämäsi sujuu yleensäkin?
- Iha hyvi : )

4. Oletko ihastunut tällä hetkellä?
- vaikee sanoo

5. Lempielokuvasi?
- Epic movie :'D

6. Mitä mieltä olet tästä gallupista?
- ih ok.

7. Oletko hyvä valokuvaamaan?
- iha ok.


OLETKO KOSKAAN

Käynyt Euroopan ulkopuolella?
- öö en.

Nolostunut vanhempiesi takia?
- aina saa mutsii hävetä mut ei iskää niinkä.

Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi?
- Joo.

Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen?
- Juu.

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- Ikävältä.
Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- joo.

Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?
- olenn.

Missä olet tällä hetkellä?
- Himas.

Missä haluaisit olla?
- jaa a.

Kenen kanssa?
- <:

Kaunein kuulemasi kappale?
- niit o monii.
Paistaako ulkona aurinko?
- siel on pimeeetä

Lempikarkkisi?
- suklaa

Kahvia?
- ju.

Teetä?
- juu

Kaakaota?
- joo.

Oletko musikaalinen?
- juu. tokaris komeilee 9

Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa?
- 150 noin.

Oletko koskaan meinannut kuolla?
- en?

Oletko suomalainen
- kyl.

Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan?
- öö en muist.

Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska?
- öö mutsille sillo ku mul ol saldoo mut ny se aukee vast 23 pv 8'D IHK.

Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska?
- Mutsi.

Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä?
- ei.

Paljon kello on?
- 20.14

[Ei aihetta]Maanantai 06.10.2008 22:30

Mua väsyttää, mul on kylmä, Mul o nuha, Mul o jano jaja tässä olikin lyhyt kooste sit tästä päivästä ;<<

[Ei aihetta]Maanantai 06.10.2008 20:51

vittu oon hehkee ku just heräsin ja kipeeks tulos &lt;tuuletus&gt;

[Ei aihetta]Maanantai 06.10.2008 20:29

Hui oonkoha mä tulos kipeeks ku mul o sairaan kylmä ja mua väsytti ni menin äskö nukkuu ja sillee o: