IRC-Galleria

Pierukuoriainen

Pierukuoriainen

Whatever it is-I didn't do it.

Uusimmat blogimerkinnät

Sellasta peliä Bostonissa.Keskiviikko 22.08.2007 19:36

Pappi tuli käymään tänään ja keskusteltiin tulevista ristiäisistä. Oli HIEMAN vaivautunut olo näin umpiateistina. Mä olen niin jumalattoman laiska, etten ole saanut aikaseksi erota kirkosta vaikka monta monituista vuotta on ollut tarkoitus.

Ennen luontevaa tapaamistamme menin kotiin hyvissä ajoin ja tungin kaiken piiloon, minkä pappishenkilö saattaa kokea rienaavaksi. Esim. Jehovantorjuntalappunen ovestani on tungettu väliaikaisesti piirongin laatikon uumeniin.

keskustelin siinä sitten papin kanssa keittiön pöydän ääressä ja mulle meenasi käydä just niinku pelkäsinkin, eli pokka ei meinannut pitää millään. Mä olen todella pahoillani, jos joku uskovainen nyt lukee tämän ja ottaa itseensä, mutta mä en yksinkertaisesti voi olla naama peruslukemilla, kun aikuinen ihminen selittää mulle kirkkain silmin, että "...sitten lapsesi ei ole enää ikinä yksin ja hänellä on aina joku jota kutsua isäksi ja kenen puoleen kääntyä, nimittäin taivaan isä". Tässä vaiheessa viimeistään olisivat lentäneet mehut tahi kahvit sieraimista, jos minä perkele olisin tajunnut tarjota papille edes jotain juotavaa.

Pappi katseli ympärilleen asunnossani ja kun hän käveli jo makuuhuoneen ovesta sisään, mä tajusin, että vittu mä unohdin poistaa makkarin seinältä Kalervo Palsan taulun. Se kuvaa miestä, joka on hirttäytynyt omaan miehiseen elimeensä....ja lopputapaaminen sujuikin sitten ihan niin vaivautuneesti, kuin arvaattekin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.