IRC-Galleria

Fruittari(wikipedia)Keskiviikko 24.01.2007 00:55

Fruittari on metroseksuaalin kaltainen henkilö, mutta termiä käytetään yleensä vain nuorista, korkeintaan 25-vuotiaista metroseksuaaleista. Metroseksuaaleihin verrattuna fruittareille merkkituotteiden käyttö on tärkeämpää. Eri fruittareiden tyyleissä ei ole paljoakaan vähemmän eroja kuin metroseksuaalien, esimerkiksi kaikilla fruittareilla hiustyylit ovat usein lähes samanlaisia. Useimpien fruittareiden hiukset uhmaavat painovoimaa, koska he käyttävän paljon muotoilutuotteita hiustensa laittamiseen. Usein myös termi "homohyppyri" yhdistetään fruittareiden hiuksiin. Homohyppyri tarkoittaa pystyyn nostettua etutukkaa, joka muodostaa yhtenäisen "hyppyrin". Fruittareille vaatteet ja hiustyyli ovat kaiken A ja O. Yleensä fruittarit käyttävät myös samoja vaatteita, eli raitahuppareita ja tiukkoja farkkuja. Jos jotain muuta pidetään päällä, sen pitää olla vaaleanpunaista. Yleensä fruittareilla on myös tapana käydä ryyppäämässä ns. pissisten kanssa. Yleisin juoma on siideri.

Nimitys fruittari tulee englanninkielisestä sanasta "fruitcake", joka on alun perin tarkoittanut homoseksuaalia. [1]
mitä mietit?
huomist kyytii

Oletko kotona?
k

Mitä teit ja missä olit eilen klo: 14.30?
koulussa

Minkä tv-ohjelman katsoit viimeksi?
prisonii

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
e

Onko sinulla kivat vanhemmat?
josQs

Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
e

Onko sinulla joku kiikarissa?
kiikarit meni rikki

Onko huoneesi sekainen?
ei (IHME)

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
koht nuQ

Vihaatko pissiksiä oikeasti niin paljon?
josQs

Käytätkö farkkuja kotona?
josQs

Lempi huvipuistolaitteesi koko maailmassa?
kahvikuppi

Ajattele jotain vihannesta...
vesimelooni

Ajattelitko porkkanaa?
e

Onko sinut nimetty jonkun mukaan?
emt

Minkä värinen postilaatikko teillä on?
ei meil oo ;p oves aukko :D::DD

Onko siinä "Ei mainoksia" tarra?
ei

Mitä joit viimeksi?
vettä

Pidätkö banaaneista?
josQs

Montako tyynyä sängystäsi löytyy?
ehkä 6 tai 5

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
karvinen

Minkälaiset sukat sinulla on?
mustat

Oletko koskaan lyönyt ketään?
oon

Katsotko muumeja?
josQs

Osaatko tehdä sillan?
kivestä ja betonista ja puusta ehkä

Kärrynpyörän?
anna puuta ja laitteet ni sit.. ps. nykyää on autot

Oletko ollut jälki-istunnossa?
oon

Miksi?
monia syitä... :D

Oletko laulanut karaokea? Missä?
meillä

Voisitko osallistua Idolsiin?
tod

Käveletkö unissasi?
josQs

Tiedätkö missä on Luumäki?
mun päässä?

Asutko korvessa?
joo :D

Mitä sulla on nyt päällä?
katto:D ei vaa vaattet mul on

Oletko käynyt Ivalossa?
oon..joskus 15v sit

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
oon...ja hypänny sielt lumikasaa ;D

Joko kyllästyttää?
ei

Koska värjäsit hiuksesi viimeksi?
neveeer

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
juusto

Viime matikan kokeen numerosi?
5

Ruotsin numero todistuksessa?
6

Entäs englannin?
7

Haluaisitko hypätä benjihypyn?
JOO!!!

Entä benjihypyn ilman köyttä?
jos joku ottaa kopin

Entä laskuvarjohypyn?
JOO!!!

Paljonko kello on?
22.43

Onks sulla lävistyksiä?
eip

Tatskoja?
ei

Osaatko puhua japania?
totta kai

Tehdä sudokuja?
jooh

Minkälainen vyö sulla on tällähetkellä?
niitti

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
oon :D:D:D

Kenen?
joittenki....äitin...iskän jne

Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
tiian<3

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
eeeeN

Mitä sänkysi alta löytyy?
MÖRKÖ

Haluatko miljonääriksi?
en

Katsotko lastenohjelmia?
AINAA

Olisitko mielummin Pikkukakkosen juontaja vai työskentelisit ruumishuoneella?
ruumishuoneel on kuivimmat jutut

Oletko koskaan rikkonut peiliä?
oon

Rikotko lakia?
joskus...aina ei voi voittaa

Oletko uinut alastomana?
oon :p

Oletko mielestäsi komea/kaunis?
RUMA

Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Mitä?
Hammerfall - Renegade

Oletko namu?
kerro sä!!

Kenen kanssa puhut pisimpään puhelimessa?
emt...tiian :D

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
ööö....viimesin :D:D:D

Lempijäätelösi?
vanhanajan suklaa

Oletko väsynyt?
hituCn

Millainen sänkysi on?
normii

Oletko omassa huoneessasi?
enp

Mitä huoneen seinillä on?
tapetit

Millaiset matot huoneessa on?
lattia matot

Millainen olotilasi on?
pää kipiä

Valvotko koskaan myöhään?
aika usein joskus :D

Kirjoita ruotsiksi:"Minun täytyy mennä nyt, kello on kahdeksan"
jag måste gå nu, klockan är åtta. oikein?

Oletko iloinen?
aika lailla

Tykkäätkö salmiakista?
juuu:D

Mitä söit viimeksi?
NAKIN

Oletko söpö?
oisinki

Mitä sinulle sanottiin viimeeksi?
¨laita se musiikki hiljemmalle¨

Oletko huumorintajuinen?
emt

MuLlAkI ElÄmÄ

[Ei aihetta]Maanantai 22.01.2007 00:55

Sukkiesi tyypillisin väri?
- musta/sininen

Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä?
- korvapuusti

Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna?
- kiinni

Onko huoneessasi valot päällä?
- ei

Millainen mieliala tällä hetkellä?
- pääkipee...muuten jees


MINÄ & MUUT:

Seurusteletko?
- kait

Kuinka kauan olet ollut varattu/sinkku?
- öööö....4d

Jos veisit rakkaallesi kukkia, mitä kukkia ne olisivat?
- ruusuja...

Paras ulkonäöllinen piirteesi?
- ööööö....ei mul sellasii oo

Paras ulkonäöllinen piirre rakastetussasi/ihastuksessasi?
- kaikki

AJATUSTEN VIRTAA (SATUNNAISIA TÄRKEITÄ KYSYMYKSIÄ):

Kaunein vuodenaika?
- alkukesä

Stressaako?
- kouluu en...jotai muuta...ehkä

Oletko lihansyöjä vai kasvissyöjä?
-lihansyöjä jänis

Mitä mielessä?
- huomiset läksyt

Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua?
- ei oikeestaa

Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi?
- tiia :D

Luotatko siihen mitä lääkärit sanovat?
- en

Ovatko vanhemmat mielestäsi liian tiukkoja?
- on

Miltä nyt tuntuu?
- =/

Tekisikö mielesi hyppiä pitkin seiniä?
- jooh

Tekisikö mielesi ajella autolla?
- jooh

Tekisikö mielesi käydä kaupassa?
- jooh

Tekisikö mielesi tehdä kärrynpyörä?
- ei

Tekisikö mielesi pizzaa?
- jooh

Tekisikö mielesi rapsuttaa mahaa?
- ei

Tekisikö mielesi jonkun luokse?
- jooh

Tekisikö mielesi mennä jonkun kanssa peiton alle?
- jooh (ei ajatella sit kaksimielisesti)

Tekisikö mielesi painautua jotakuta vasten?
- jooh

Tekisikö mielesi raikkaaseen ulkoilmaan?
- ei

Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn?
- vois pari

Tekisikö mielesi sairastua?
- ei

Tekisikö mielesi ettei tekisi mitään mieli?
- emt

Pidätkö Banaaneista?
- välillä

Monettako luokkaa käyt koulussa?
- 10:ttä eli lukion ekaa :D

Kuinka monta matikan vihkoa olet tänä vuonna täyttänyt?
- paska kysymys

oko sinulla webkameraa?
- on

Paljonko kello on?
- 22.35

Kuunteletko nyt musiikkia?
- jooh

Mitä?
- Hammerfall - Living In Victory

Oletko nyt kotona?
- joo

mitä söit viimeksi?
- lihaa ja perunamuusia

Etunimesi kolmas kirjain?
- n

Onko Historian opettajasi mukava?
- ööö...ei opet oo mukavia

Käytkö usein Mäkkärissä?
- joskus

Onko sinulla lemmikkiä?
- isosisko

minkä niminen?
- camilla

Oletko koskaan pelannut Trivial Pursuitia?
- oon

Paras jäätelömaku?
- vanhanajan suklaa

Oletko luokkasi kovaäänisin oppilas?
- oon

Lempinumerosi?
- 9

Onko sinulla nyt kuulokkeet päässä?
- on

Onko Lordi hyvä?
- EII

Oletko ikinä pitänyt kravaattia kaulassasi?
- oon

Omistatko kylpytakkia?
- jooh

Minkä värinen se on?
- sinine

Milloin olet viimeksi siivonnut vaatekaappisi?
- eile

Onko sinulla oma tietokone?
- on

Oletko lukenut mitään sir Arthur Conan Doylen kirjoja?
- ai mitä?

Onko oranssi kiva väri?
- emt...riippuu

Katso ulos ikkunasta. Mitä näet?
- ööö...ei oo ikkunaa lähel

Kuinka monta kertaa olet ollut lentokoneessa?
- emt

Minne matkusaisit jos nyt heti pitäisi lähteä?
- ööö....rooma:D

Oletko koskaan juossut niin kovaa ettet enää tunne jalkojasi?
- oon

Pidätkö talvesta?
- ju

onko sinulla koskaan ollut Pokemon-kortteja?
- yks

Osaatko pelata jääkiekkopelejä pleikkarilla?
- oon pro :D

Oletko koskaan saanut mitalia?
- oon

Onko kivaa kun joulu on ohi?
- emt

Kuinka monta kuukautta synttäreihisi on?
- tasan 11

45. Ja paljonko täytät?
- 17

Minkälainen hiirimattosi on?
- harmaa....rannetuellinen

Onko sinulla pompulaa ranteessasi?
- ei?

Oletko tyttö vai poika?
- poika

Oletko koskaan leikkinyt legoilla?
- ju

Mitä katsot telkkarista?
- pako ja 24

Kirjoitatko koskaan runoja?
- en

Teetkö usein galluppeja?
- joskus

Kuunteletko heviä?
- juuh

Onko sinulla koulureppu?
- on

Kuinka monta vessaa kotonanne on?
- kaks

Mitä ostit viimeksi kaupasta?
- ööö....purkkaa ja huulirasvan (mut pakotettii ostaa huulirasva)

oletko koskaan pukeutunut jätesäkkiin?
- ooon

Oletko rikas?
- richbitchporvariEGOlukiohinttari

Viime todistuksen keskiarvosi?
- emt

Ikäsi?
- 16.09

Kuina monta kerrosta kodissasi on?
- yks

Oletko koskaan muovaillut muovailuvahasta jotain?
- joo

Minkä väriset alushousut sinulla on nyt jalassasi?
- valkoset

Oletko ikinä pyörtynyt?
- en

Oletko herne?
- pieni ja vihreä :D

Milloin peset seuraavaksi hampaasi?
- 10min pääst

Oletko katsonut ohjemaa "Jokainen vieras on laulun arvoinen"?
- en

Mitä mieltä olet siitä?
- emt

Milloin viimeksi moppasit lattiaa?
- eileen

Oletko nyt mesessä?
- jooh

Mitä tarkoittaa pienempi kuin kolme?
- matikkaa seuraavaks

Missä olit eilen kello 18.50?
- ööö...ruksilla

Osaatko tehdä kuperkeikan takaperin?
- jooh..kait

Entä kärrynpyörän?
- emt

Paljonko kello on nyt?
- 22.45

Kuinka kauan olet nyt ollut koneella?
- 45min

Pitäisikö sinun tehdä nyt jotain erityistä?
- läksyyy

Mitä tiedät talvisodasta?
- liikaa

Nukahdatko helposti?
- eeeen

Onko sinulla Marimekon vaatteita?
- eeei

Ovatko kaikki vaatteesi H&M:stä?
- EI

Omistatko polkupyörää?
- en ainakaa myönnä (joo)

Ajatko sillä talvella?
- pakko :<

Mitä ainetta sinulla on seuravaksi koulussa?
- musaa

Oletko ikinä mennyt vahingossa väärään bussiin?
- oon

Miksi?
- emt

PIdätkö vaaleanpunaisesta?
- riippuu missä

Onko sinulla mustaa penaalia?
- ei kait

Oletko koskaan ollut leirikoulussa?
- oon

Kuinka monta kertaa ja missä?
- muutamat jossai


Haluaisitko aloittaa jonkun uuden harrastuksen?
- jooh

Miksi?
- emt

Pidätkö telinevoimistelusta?
- en

Oletko koskaan polttanut tupakkaa?
- en!

Tiedätkö että tupakka tappaa?
- joo mut elämä on pahin huume...siks hankin kynärin

Oletko ikinä ajanut autoa?
- oon

Onko sinulla oma huone?
- joo

Onko sen ovessa lukkoa?
- on

mitä teet jos saat kokeesta nelosen?
- ei ois ylläri

Itketkö usein?
- en

Pidätkö piirtämisestä?
- en

Oletko hyvä siinä?
- en

Mikä on parasta talvessa?
- lautailu

Onko sinulla IRC-Galleriassa kuvia?
- TEINIIIIII

Laulatko mielelläsi?
- en

Lempikappaleesi?
- HammerFall - Glory to the Brave

Entäs Guyanan?
- ai ketä?

Oletko hyvä maantiedossa?
- ihan ok

Mikä on matematiikan numerosi?
- 5...pitkämatikka

Entä kemian?
- ei oo viel

Fysiikan?
-8

Oletko koskaan kierinyt alasti lumihangessa?
- oon

Pidätkö saunomisesta?
- joo

Onko sinulla mukava luokanvalvoja?
- ihan

Henkinen ikäsi?
- aika lail 16

'Minkä niminen haluaisit olla?
- Kuka Lie :D ois aika jees

Oletko koskaan nähnyt yhtään jaksoa Kauniita ja Rohkeita?
- valitettavasti

Pidätkö suunnistamisesta?
- en

Seuraatko SM-Liigaa?
- juuh

Käytätkö pipoa?
- eeeen

Tuleeko telkkarista mitään hyvää keskiviikkoisin?
- ööö...emt

Mitä?
- en mitää

Teetkö koskaan ruokaa?
- juu teen

Miksei naisilla ole viiksiä?
- ku niitten äly ei riitä niihin :D:D eivaa...ei ois kiva pussata viiksikästä naista

Haluaisitko yhtä pitkän parran kuin joulupukilla?
- jooh

Onko Fanta hyvää?
- ihan ok

Sokeri vai suola?
- sokeri

Oletko nähnyt elokuvan Villi tusina?
- oon

Katsoitko sen sattumoisin maanantaina maikkarilta?
- jooh

Mitä teet vapaa-aikanasi?
- chill

Paljonko kello on nyt?
- 22.53


Sataako nyt lunta?
- kait emt

Onko se kivaa?
- ok

Osaatko tehdä kärrynpyörän?
- gg

Oletko ollut ikinä leikkauksessa?
- en

Pelottiko?
- ei

Oletko käynyt rippikoulun?
- joo

Unohditko tänään jotain?
- emt

Lempikoulupäiväsi?
- keskiviikko...ainaki täl viikol ku koulu loppuu puol10

Haluaisitko hypätä benji-hypyn?
- JOOO

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.01.2007 22:23

Kännykkä [x]
Oma huone [x]
Lyhyt koulumatka [x]
Demi lehden uusin numero [ ]
Pillifarkut [ ]
Niittivyö [x]
Pikkusisko [ ]
Staraoke-laulupeli [ ]
Playstation 2 [x]
Suosikin kestotilaus [ ]
Hidas kone [x]sekin
Punanen matto [ ]
Poikaystävä [ ]
Bestis [x]
Lappuhaalarit [ ]
Yli ysin keskiarvo.[ ]
Siniset silmät [ ]
Vaaleet hiukset [ ]
Brightboyn levy [ ]
Louis Vuittonin laukku [ ]
Bikinit [ ]
Dakinen reppu [ ]
Jonkun jääkiekkoilijan nimmari [x]
Pitkät kynnet [ ]
Meikkiä [ ]
Tyhjiä diskettejä [x]
Kevättakki [x]
Puman t-paita [x]
Adidaksen lippis [x]
Onki [x]
Pakastimessa jäätelöä [x]
Kova ääni [x]
Ihastus [x]
Tasokkaat jutut [ ]
Irc-Galleriassa kuvia [x]
Kanebon meikkejä [ ]
Armylippis [ ]
Tasan 10 euroa [ ]
Alle euro [ ]
Pitkät hiukset [x]
Pyöröharja [ ]
Habbokolikoita [ ]
Mese [x]
Web-kamera [x]
Yli vuoden vanha ystävänikirja [ ]
Spice Girls kuvia [ ]
Kirjepaperia [ ]
Mummo [x]

Pidän...

Kissoista [x]
Koirista [x]
Siskoista [ ]
Vauvoista [x]
Kotibileet [ ]
Demi.fi:stä [ ]
Suosikista [ ]
Kavereista [x]
Hiuslakasta [ ]
Pepsi Maxista [ ]
Legginseistä [ ]
Paul Frankista [ ]
Tarja Halosesta [x]
Uimisesta [x]
Politikoista [ ]
Sukkahousuista [ ]
Kärpäsistä [ ]
Lenkkeilystä [ ]
Kirjoittamisesta [x]
Salatuista Elämistä [ ]
Pissiksistä [ ]
Seeproista [x]
O.C:sta [ ]
Britney Spearsista [ ]
Lokeista [ ]
Lordista [ ]
Euroviisuista [ ]
Dinosauruksista [ ]

Uskotko....

Keijuihin [x]
Peikkoihin [x]
Smurffeihin [x]
Tonttuihin [x]
Kummituksiin [x]
Mörköihin [x]
Hirviöihin [x]
Hammaspeikkoihin [x]
Itseesi [ ]
Ufoihin [x]
Yliluonnolliseen [x]
Pikkusiskoasi [ ]
Äitiäsi [ ]

Valitse...

Demi [ ]
Suosikki [ ]

Flinch [ ]
Uniklubi [ ]

Batman [x]
Spiderman [ ]

Napakoru [x] ei ittelläni
Nenäkoru [ ]

Paris Hilton [ ]
Mischa Barton [ ]

Shortsit [x]
Caprit [ ]

Hiuslakka [ ]
Muotovaahto [ ]

Pillifarkut [ ]
Collegehousut [ ]

Keltanen [ ]
Vihreä [x]

Digikamera [x]
Videokamera [x]

Iltalehti [x]
Helsinginsanomat [ ]

Kirjat [ ]
Leffat [x]

Omena [x]
Applesiini [ ]

Hamsteri [x]
Gerbiili [ ]

80-luku [ ]
2000-luku [x]

Kiharathiukset [ ]
Suorathiukset [x]

Nilkkasukat [ ]
Polvisukat [ ]

Rokkari [x]
Hoppari [ ]

Irc-galleria [x]
Ii2 [ ]


Haluan...

Kissan [x]
Koiran [x]
Uuden tietokoneen [x]
Uniklubin levyn [ ]
olla räppäri [yo]
Että koulut alkaa [xxxxxxxxxxx]
Uuden nimen [ ]
Lopettaa tämän gallupin [ ]
Tilata Demiä [ ]
Sukset [ ]
Paremman keskiarvon [x]
Värjätä hiukset [ ]
Mennä nukkumaan [x]
Mennä shoppailemaan [ ]
Nähdä Helmiä ja sikoja-leffan [ ]
Hiuspannan [ ]
Huivin [ ]
Hammastahnaa [ ]
Uimaan [x]
Rannalle muuten vaan [x]
Juomaan [ ]
Istua tässä [ ]
Itkeä [ ]
Nauraa [ ]
Kuunnella Rihannaa [ ]
Suunnitella oman vaatemalliston [ ]
Alkaa näyttelijäksi [ ]
Lopettaa opiskelu [x]
Saada vauvan [ ]
Parran [ ]
Alkaa joulupukiksi [x]
Avata telkkarin [x] ei jaksa ottaa kaukosäädinta
Potkia seinää [x]
Kirjoittaa kirjeen [ ]
Mennä kampaajalle [x]
Sisustaa [ ]
Kerätä simpukoita [ ]
Lukea lehtiä []
Olla 5-vuotias [x]
Uuden telkkarin [x]
Red Bullia [x]
Tallinnan risteilylle [x]
Rovaniemelle [x]
Helsinkiin [x]
Peilipöydän [x]
Saappaat []
Onlyn Farkut [x]

loppuuuuuuuuuuuuuuu :S

[Ei aihetta]Lauantai 20.01.2007 12:07

tuli sitte hirvein aamu miesmuistii =/ alko joku piano soimaa 9:mais ja sitku se loppu ni alko mutsi imuroimaa.....noi ei yhtää kunnioita nukkumista....kostan ton niille ens yönä...ihan varmana:D:D kävi vituttaa nii paljon ku meni joskus kolmen aikoihi nukkuu ja muutenki vois viikonloppuna vähä tasata univelkoja viikolt..... eli ei täs muutaku väsytä..prkl

[Ei aihetta]Lauantai 20.01.2007 03:32

Pissis (Homo urinas) on tietynlainen alhaisen älykkyysosamäärän omaava nuori. Periaatteessa pissismi ei katso ikää, mutta käytännössä pissikset ovat yleensä murrosikäisiä. Vanhin tunnettu pissis on 59-vuotias australialainen maanviljelijä Paris Hilton.

Kuva pissiksestä. (Huomaa kukkahattutädin arvosteleva katse!)

Toisin kuin houkat hourivat, pissikset voivat edustaa kumpaa tahansa sukupuolta. Naispuolisen pissiksen tuntomerkkejä ovat vahva meikkienkäyttö, rumat henkka-maukkateinirääsyt, ylenmääräinen tupakanpoltto ja olemattomalla vitutuksella perusteltu rankka viinanjuonti (ks. kuinka humaltua puolesta pullosta alkoholitonta siideriä - tutkimus). Miespuolisten pissisten tuntomerkkejä on ylenmääräinen homofobia, olemattomalla vitutuksella perusteltu rankka viinanjuonti ja tupakointi (ks. fruittari).

Kokonaan oman pissisryhmänsä muodostavat gootit. Heidän tuntomerkkejään on täydellinen mustaan verhoutuminen, ylenpalttinen synkistely ja viiltely. Yleisintä tämä naurettava synkistely lienee esimurrosikäisillä naispuolisilla pissisolennoilla. Nämä gootit kuuntelevat tavallisesti itseään heavy metal -bändeiksi kutsuvia yhtyeitä kuten Antti Tuisku ja Lovex.

Professori Waldemar Wahrheit on julkaissut pissismistä väitöskirjan Pissismus - eine neue Idee (1997).

[Ei aihetta]Torstai 18.01.2007 22:24

jee varpaankynsi murtu keskelt ku pelattii tänää sählyy....huomasin vast himas...heiluu siin kivasti xD et ei kummempii....ggmo

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.01.2007 23:44

tykkään

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.01.2007 01:11

1. Etunimesi? jontte
2. Ikäsi? 16
3. Syntymäpäiväsi? 2112
4. Mikä kuukausi on sinusta paras? emt
5. Ovatko vanhempasi eronneet? ei
6. Bestiksesi nimi/nimet? kaikki<3
7. Opettajasi nimi? lv peto
8. 6 tärkeintä asiaa maailmassasi? rauha,rakkaus,luonto,hyvinvointi....ja paksat....se on CS!!!!
9. 6 pahaa asiaa maailmassa? aids,hitler,rutto,saddam hussein,ilmastonmuutos ja Bush
10. Hiustesi väri? ruskee
11. Silmiesi väri? ruskee
12. Mattosi väri? sinineeeen vissii
13. onko sinulla julisteita seinällä? emt
14. Onko webkameraa? on mut ei seinäl
15. Käytätkö messengeriä? ainaaa<3
16. Harrastuksesi? ota selvää
17. Mieleinen aine koulussa? emt
18. Lempiruoka? kebab
19. Lempijuoma? kolaa
20. Oletko Sammakko,nörtti, vai kaunotar? sammakko!
21. Kengän kokosi? siro 44-45
22. Kuinka pitkä olet? joku 175?
23. Mitkä nimet ovat sinusta nättejä? pakii
24. Mitkä nimet eivät sopisivat juuri sinulle? tiina ja sara
25. Erämaat vai viidakot?tarzan
26. Espanja vai Italia? italia
27. Lempi bändisi? Hammerfall,Iron Maiden ja Metallica
28. lempi artisti? Antti Tuisku
29. Lempi värisi? emt
30. Oletko Sinkku vai varattu? sinkkuuuu
31. Mitä et pidä itsessäsi ? kaikki
32. Mistä pidät itsessäsi? siitä et mul on just nää kaverit
33. Oletko koulukiusattu vai oletko kenties itse kiusaaja? emt...vittuilija?
34. Kuunteletko nyt mitään? joo...Hammerfall - Hammer Of Justice
35. Onko huoneessasi mitään kasveja? ei oo
36. Vihaatko ketään ihmistä suuresti? hituCn
37. Kenelle viimeksi sanoit rakastavansa häntä? emt
38. Tuetko metsästystä vai oletko sitä vastaan? joo
39. Pidätkö eläimistä? jooh
40. Pelkäätkö kuolemaa? riippuu kuka kuolee...omaa en
41. Maailman ihanin nimi? ihana
42. Oletko viillellyt itseäsi vahingossa tai tahallasi? vahingossa
43. Oletko harkinnut itsemurhaa? aina
44. sinusta tulee vanhempana ammatilta? karkki kuski tai hattaran maistaja
45. Hyväksytkö muut sellaisena kun he ovat? epäilen
46. Lemmikkisi? isosisko
47. Onko sinulla piilolinssejä tai silmälaseja? eipp
48. Harrastuksesi? taas vaihteeks
49. Oletko sanonut kellekkään rakastavi jotain vaikka mielessä mietit vihaavasi häntä? en kait
50. Rakastatko kaikkia kavereitasi kavereina? jooh
51. Oletko homo,lesbo vai hetero ? oon jontte moi...eli hetero
52. Miksi täytät tätä galluppia? ei muutakaa tekemistä :D
53. Lempi elokuvasi? kaikki SAW leffat
54. Milloin viimeksi itkit? ööö..en muista
55. Oletko koskaan huutanut äidillesi tai isällesi? hehe oon:D
56. Oletko lyönyt äitiä tai isääsi? kerran tinttasin iskää...vaik tarkotus ei ollu osua
57. Paras musakanava? MTV
58. rock,pop vai rap ? rocccckkkk
59. Haluaisitko seurustella? jooh :D
60. Unelmien poika/tyttö ystävä? minä? en kerro :P
61. Onko kännykässäsi kameraa? ei
62. Kyllästyttääkö jokin asia? jeps KOULU
63. Oletko jotenkin sairas? mielenterveys on aina ollu päin PERSETTÄ
64. Allergioita? koulu
65. Oletko lintsannut koulusta? e,e,e,en i,i,i,ikinä....mitäs sä nyt tollasta
66. Oletko aamu-uninen? oon :F
67. Vastakkaisen sukupuolen nimi joka tuntuu ihan kivalta? en kerro
68. Liha vai kasvis? LIHAAAA
69. Mitä mietit juuri nyt? ootan txt:ria
70. Haluaisitko aikuisena lapsia? todda kaih
71. Kaipaatko mitään? kesälomaa
72. Kuuma vai kylmä? kuuma
73. oletko suudellut ihanaa tyttöä? oon
74. Rakastatko vanhempiasi? kyl
75. Siskoja? jeps
76. Veljiä? ei
77. Kirjoittaminen vai lukeminen? lukeminen
78. Mistä et pidä bestiksessäsi? pieni ja pippurinen...ei pahal paki
79. Oletko valmis seurustelemaan? jeps
80. Onko sinulla kuvia netissä? arvaa!
81. Ärsyttääkö? ei pahemmin
82. Kuvaile 1 sanalla huonettasi? paska
83. Pelkosi? elämä
84. Unelma unesi? herään kokeest enkä osaa mitää ja sit aika loppuu...aaw<33<33<33
85. Valehteletko koskaan ystävillesi? en tosissani....koijjaan ehkä
86. Kello juuri nyt? 23.08
87. Päivämäärä nyt? 16.1 vissii?
88.Kukat vai mehiläiset? jaa niin mehiläinen lentää kukkaan ja laittaa pistimensä siihen...jne
89.Lävistyksiä? ei
90.Käytkö yleensä demin sivuilla? hui...en
91.Osallistutko demin huippis-kisoihin? ai mihi?
92.Tuetko tupakkaa/nuuskaa Vai vastustatko? tuen tupakointia lopettelevia :D
93.Tiedätkö mitä nuuska on? tierän
94.Oletko maistanut tupakkaa? en
96.Juotko? riippuuu...en
97.Espanja vai italia? taas vaihteeks...italia
98.Kännykkäsi operaattori? dna
99.Tykkäsitkö tästä gallupista? tositaa itteään
100.Vihdoin tää loppu vai Vastako tää loppu? vasta :D

[Ei aihetta]Tiistai 16.01.2007 16:23


/¯/)
/¯¯/
/-../
/´¯//'.'//´¯`·
-/´¯/-- /---// ---/¨¯\
('-(---(´--(´ -¯~/'--)
-\
'---./
--\
.·´