Se kulkee pitkin likaisia käytäviä hymisten oman lajinsa tunnusomaista melodiaa. Se jättää jälkeensä etovan imelän tuoksun, joka järisyttää hajuaistia. Se on hidas. Sietämättömän hidas. Se on paikalla ollakseen hyödyksi, mutta se on hidaste. Sen raskaat askeleet raahaavat paisunutta ruhoa eteenpäin. Sille itselleen vauhdilla ei ole merkitystä, ei ole kai tullut ajatelleeksi, että muille saattaa olla. Tuskinpa ajattelee mitään muutenkaan. Se ei kiinnostu, eikä sitä kiinnosta. Sitä täytyy sietää vielä muutama piinaavan laiskasti raahustava päivä. Sitten se on viimein ohi!