IRC-Galleria

Olenko nyt syntinen, kun olen myhäillyt kolme päivää putkeen?

Siltä vähän vaikuttaa, sillä erinäiset lähetyssaarnaajat ovat yrittäneet pakanuuttani pois paasata.

Kärsi, kärsi. Korkeamman kruunun saat.

-Anteeks, mutta sä joit mun kaljan!
-Sori, mut mulle maistuu vaan limppari. Oon kuskina tänään. Kaljas tais tippua noita portaita alas...
-No minkäs merkkisellä autolla sä ajat?
-Peugeotilla.
-Nii, ranskattaret antaa paljon anteeks.
-Puhutsä nyt autoista vai naisista?
-Molemmista.
-Onko kokemusta?
-Molemmista.


Että näin.

Jos olisin mitä en ole, antaisin termille pissis neljännen ulottuvuuden. Painoindeksini olisi 12, ja kun eläköityisin mallintyöstä 22-vuotiaana bulimian ja anoreksian vaadittua veronsa, tekisin Ninjat ja laulaisin mun rankasta pumpulielämästä. Jos se ei löisikään tulta, blondaisin hiukset ja nousisin tähtitaivaalle Idolsin tai hätätapauksessa Big Brotherin kautta.

Flirttailisin avoimesti aina ja kaikkialla ja en millään käsittäis mitä eroa on paidan kaula-aukolla ja housujen vyötärönauhalla. Miten niin ne on eri korkeudella? Vaate- ja musiikkimakuni kulkisivat käsi kädessä: jotain mahdollisimman läpinäkyvää ja vaaleanpunaista.

Raha ois mulle kaikista tärkein juttu ja mammonan ilosanomaa julistaisin etenkin humalassa. Pöydällä tanssimiseen en tarvitsisi humalaa, vaikka se olisikin yleisolotilani. Krapula ei koskaan koskettaisi minua ja heräisin aamusta toiseen näyttäen prinsessalta.

Rakastaisin sääliä ja esittäisin sairasta jos vain mahdollista. Olisinhan mä niin paljon söpömpi, kun en oiskaan ihan täydellinen. Vai mitä, kulta? Ai niin, hei sori, mikäs SUN nimes olikaan?

Rakastaisin myös telinevoimistelua ja sarjoja, etenkin nauhan kanssa. Niiden lisäksi mun harrastuksiin kuuluis show-tanssi ja improvisaatioteatteri. Puhuisin taukoamatta, sama se kenen kanssa. Small talkia syvällisempää tavaraa ois kuitenkin turha odottaa.


Tätä mä olisin jos olisin mitä en ole. Päätelkää mitä päättelette.

Koska elän oman teiniyteni viimeisiä minuutteja, ajattelin kaihoten summata kuluneita vuosia.

Olen ollut teininä epänormaalin kiltti. Teinivuodet menivät pääasiassa pätemiseen. Ajoin siis hyvin todennäköisesti monet raivon partaalle. Mutta mihinpä päteminen parikymppisenä loppuisi. Kiitos ystävät kestämisestä, koitan vähän rajottaa.

Teininä lähinnä haahuilin ympäriinsä vailla sen kummempaa päämäärää. Ajattelin hoitaa koulun kunnialla loppuun, jotta sitten kun keksin mitä haluan tehdä, ei ainakaan kouluarvosanat estä. Ois joku voinu kertoo, että yliopistoihin voi pyrkii myös PELKÄN pääsykokeen voimin...

Teininä oivalsin joitain elämän tosiasioita, kuten:

- amisviikset kasvaa myös lukiolaiselle
- tasan ei käy onnenlahjat
- tuulipuku on out, mutta sehän ei estä käyttämästä sitä! Vyölaukkuja en käytä...

Teininä en tajunnut ihan heti

- että kaveriporukan kanssa kovaan ääneen nauraminen ja tyhmien juttujen kertominen kauppakadulla tosiaan näyttää ja kuulostaa idioottimaiselta
- ettei tarvi esittää vanhempaa ku on. Entä sitten jos on 14 ja tykkää lukee Villivarsaa?
-että kiroilu on rumaa

Asiat joita en vaan tajuu

-no hei, en jaksa listataaaaaaaaa


Siinäpä se, teiniys. Ei ollu kovin tuskaisa, kivulias ja angstinen. Miten tästä eteenpäin? Vois vaikka alkaa kapinoimaan ja pukeutumaan painajaisminiästi ku en oo vielä pahemmi harrastanu moista. Hehe painajaisminiästä täytyy kirjottaa joku toinen kerta.

Meni jaaritteluks. Väsymyksen piikkiin. Vanhuus tulee. Jututki rupsahtaa. Loppu.

Yliopisto on sivistyksen homeinen mekka. Suutele mustaa kemiankirjaa ja kierrä luentosaleja tiettyyn suuntaan muutama kierros. Löydät lopulta rauhan ja kirkkauden.


Monet ovat sitä yrittäneet:



Ensimmäisen suonissa ei virtaa sininen veri, vaikka hän sitä niin tuskaisesti haluaisi. Silloin hän saisi olla mitä on kenenkään suuremmin kummeksumatta. Hänen suonissaan soljuu juotava vadelmajogurtti - äidin ostama. Luitansa suojaa paksu, kalvakka ja pumpulinpehmeä kudos; lihakseksi ei hänkään sitä kutsu.

Toinen niin kovin yrittää. Pyristelee niska limassa, etsii huumorin kautta, koettaa kiertotietä vaan eipä osu kohdalleen yhtä ainoaa kertaa. Hän on etsinyt järjestystä elämäänsä jopa kuuntelemalla saksalaista marssimusiikkia. Saipa siitä tasaisen rytmin kävelylleen, ei muuta. Mutta hänet armahdetaan, hymyileehän hän kauniisti.

Kolmas on aktiivinen. Hän on aidosti kiinnostunut, koska niin hänen kuuluukin olla. Hän esittää kiperimmät kysymykset, koska niin häntä on kehotettu. Mitäpä olisi elämä ilman käskyjä? Joku roti sentään!

Neljäs on täydellinen. Kaunis, viisas, aikaansaava, innokas, rento mutta jämäkkä, ystävällinenkin. Hän pirstoo ihmiset virheettömyydellään ja kokoaa sirpaleista itselleen lojaalin ystäväpiirin. Hän kutoo ystävistään korsetin tukemaan uljasta ryhtiään. Vaan kuinka kauan he jaksavat hengittää hikistä ihoa?

Viides tuijottaa. Hän pälyilee arasti ympärilleen. Hän saa jokaisen naisen äidinvaistot puhkeamaan piilostaan räpyttämällä tummia kosteita silmiään. Vaan eivätpä yllä uranaisen kädet halaukseen, banaaninutturaa täytyy kiristää. Silmät jatkavat pälyilyään entistä kosteampina.

Kuudes ei ole ikinä käynyt metsässä mutta hän tietää kaiken siitä silti. Rastat ja kasvisruokavalio ovat hänen valintansa ja hänen valintansa pelastavat maailman. No, saavatpahan hirvikärpäset oivan lisääntymisympäristön pehkostansa.


Ja monella taitaa yritykseksi jäädä.

päätti olla omistamatta henkkareita täyttäessään 18. Se niistä suunnitelmista. Kakkua sitten vaan nii!

Tänään myin korskean eunukkini haareminvartijaksi toisaalle. Toivottavasti eunukki on nyt onnellinen.

Tätä hetkeä on odotettu, tätä hetkeä on vaalittu ajatuksissa, tästä hetkestä on nähty unia!

Nyt se tapahtui:

Painoin satunnaista ja ruutuun pamahti oma lärvä.

Kylläpä lähti päivä käyntiin!