Nykypäivän kieltoihin, sensuuriin ja rajoituksiin painottuneessa Suomessa kaikkiin yksilön vapauksiin puuttuviin säännöksiin on järkevää suhtautua jo lähtökohtaisesti kriittisesti ja miettiä tarkkaan, onko rajoitus välttämätön vai ei. Esimerkiksi tässä kerjäläisten tapauksessa kerjäämiskielto ei puutu millään tavalla itse ongelmaan, vaan ainoastaan oireisiin. Kerjääminen ilmiönä liittyy kaupunkien viihtyvyyttä olennaisemmin Euroopan unionin järjestelmiin ja kysymykseen siitä, olisiko EU:n koskaan edes pitänyt laajentua köyhiin, EU:n jäsenvaatimukset hädintuskin täyttäviin maihin, kuten Romania. Kerjäämisen kieltämisessä kyse ei ole muusta kuin ongelman lakaisemisesta maton alle; ”Poissa silmistä, poissa mielestä.”
HYYn kannanotossa olennaista on kuitenkin kysyä sitä, että miksi helvetissä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ylipäätään ottaa tähän asiaan mitään kantaa. Ylioppilaskunta on yliopisto-opiskelijoiden edunvalvontajärjestö, ei yleispoliittinen yhdistys. Helsingin yliopiston ylioppilaiden etujen valvomiseen puolestaan ei kuulu millään tavalla se, että oppilaskunnan hallitus esittää etujärjestön suulla omia poliittisia mielipiteitään, joita lähellekään kaikki Helsingin yliopiston oppilaat eivät jaa. Tämä on erityisen tärkeä huomio sen vuoksi, että ylioppilaskuntien jäsenyys on pakkojäsenyys, toisin kuin oikeasti poliittisten ja aatteellisten yhdistysten. Jos tahtoo opiskella yliopistossa, ei ylioppilaskunnasta voi käytännössä erota ja sen toimintaa on pakko tukea rahallisesti. Kysymys liittyy välittömästi perus- ja ihmisoikeuksiin.
Suomen perustuslain 13§:n mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Tämä merkitsee sitä, että yhdistysten jäsenyyden tulee lähtökohtaisesti perustua vapaaehtoisuuteen, eli ihmisen perustavanlaatuisiin oikeuksiin kuuluu oikeus olla kuulumatta yhdistyksiin. Kuitenkin yliopistolain 46§:n mukaan kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, kuuluvat ylioppilaskuntaan. Yliopistolaki ja pakkojäsenyys ylioppilaskunnassa ovat vastoin perustuslain takaamaa yhdistymisvapautta. Tämä on mahdollista siksi, että julkisoikeudellisten yhdistysten osalta automaattijäsenyyttä on pidetty mahdollisena edellyttäen, että laissa selvästi ilmaistaan tällaisten yhdistysten julkiset tehtävät. Jos yhdistykseen on pakko kuulua, on perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta olennaista, että yhdistys myös toimii vain ja ainoastaan sille kuuluvalla alueella.
Yliopistolain mukaan ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua laissa säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Lisäksi ylioppilaskunnan erityisenä tehtävänä on nimetä opiskelijoiden edustajat tiettyihin yliopiston toimielimiin, yliopiston opintotukilautakuntaan sekä tarvittaessa osallistua laissa säädettyjen opiskelijain perusterveydenhuoltoa koskevien tehtävien toteuttamiseen. Yliopistolaki kertoo hyvin selkeästi, mitkä ovat ylioppilaskunnan tehtävät.
Missään kohdassa lakia ei sanota, että ylippilaskunnan tehtäviin kuuluu ajaa tiettyjä hallituksen jäsentensä poliittisia näkemyksiä asioista, joilla ei ole minkäänlaista tekemistä tieteellisen tutkimuksen, opiskelijoiden hyvinvoinnin tai minkään muunkaan yliopistoon tai opiskeluun liittyvän asian kanssa. Se, tuleeko kerjäämisen olla laillista vai laitonta, ei kuulu millään tavalla ylioppilaskunnalle, koska kyse on asiasta, jolla ei ole pienintäkään yhteyttä ylioppilaskunnan tarkoitukseen tai yhteenkään sen tehtävään. Tämä on äärimmäisen tärkeää sen vuoksi, että antaessaan lausuntoja, ylioppilaskunta antaa nämä lausunnot kaikkien jäsentensä nimissä. Eli kun ylioppilaskunta astuu tonttinsa ulkopuolelle ja ottaa kantaa asioihin, jotka eivät sille kuulu, se tekee tämän edustaen kaikkia jäseniään ja käyttäen koko jäsenistönsä arvovaltaa.
Ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden vuoksi on moraalisesti kieroutunutta, että ylioppilaskunta esittää mielipiteitä asioista, jotka eivät sille kuulu, ja joista sen jäsenistöllä ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että jokaisen yliopisto-opiskelijan on pakko tukea ylioppilaskuntaa riippumatta siitä, miten ylioppilaskunta toimii. Pakkojäsenyyden kannalta ei ole mitään väliä, miten paljon ristiriidassa ylioppilaskunnan ajama politiikka on opiskelijan poliittisten mielipiteiden kanssa. Vaikka ylioppilaskunta antaisi kannanoton, jonka mukaan kaikki juutalaiset tulee ajaa ulos Suomesta, olisi juutalaisen opiskelijan pakko tukea heidän toimintaansa jopa rahallisesti, mikäli hän tahtoo ylipäätään opiskella yliopistossa. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että ylioppilaskunnan hallitus voi esittää mitä mielipiteitä tahansa ja jokaisen opiskelijan on pakko yksinkertaisesti niellä nämä mielipiteet ilman mahdollisuutta erota yhdistyksestä ja lakata tukemasta sitä.
Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys on perusteltu siksi, että ylioppilaskunnalla on tietty, rajattu tehtävä yliopistomaailmassa. Tämän rajatun tehtävän tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi se, että ylioppilaskunta käyttää sille pakosta luovutettuja resursseja valvoakseen jäsentensä etuja, eikä puuhaillakseen sille kuulumattomia. Kun ylioppilaskunta ylittää sille laissa ja sen omissa säännöissä ilmoitetun tehtäväpiirin, se murentaa koko pakkojäsenyyden oikeutuksen. Ylittäessään tehtäväpiirinsä ylioppilaskunta käyttää pakolla keräämiään resursseja väärin ja tehtävänsä vastaisesti. Ylioppilaskunta ei ole poliittinen järjestö, eikä sen tehtävänä ole ajaa minkäänlaista tiettyä politiikkaa, olivat sen hallituksen jäsenet mitä mieltä tahansa. Ylioppilaskunta on ylioppilaiden etujärjestö ja sen tehtävänä on vain ja ainoastaan ajaa jäsentensä etuja. Kun ylioppilaskunta toimii poliittisena järjestönä, se menettää ainoan oikeutuksensa pakkojäsenyydelle.
