Onpas jalat kipeinä, eilen sitten koitti se kauan mielessä ollut ratsastustunti. Siis oikeastaan pakollinen ratsastaminen, sillä sain kamultani synttärilahjaksi ratsastustunti-lahjakortin, jossa oli ihan tarkoituksella vain kuukausi voimassaolo aikaa. Eilinen päivä oli sit viimeinen mahdollisuus käyttää se, olen nimittäin luvannut jo monta kuukautta sitten mennä ratsastamaan hänen kanssaan tallille jossa hän on töissä, ja aina se on vaan jäänyt ja jäänyt, joten en yhtään ihmettele lahjavalintaa. Ovat hevoset toki mielestäni aivan ihania otuksia, olenhan harrastanut ratsastusta pienenä 10-vuoden ajan. Viime kerrasta tosin on jo kulunut 2-vuotta, ja pienet paineet oli ratsastustunnille mennä. Valmistauduin h-hetkeen huolella, ja mietin pääni puhki mitkä tamineet päälleni laitan, koska ei minulla ole enää asianmukaisia ratsastusvarusteita. Sain koottua päälleni suhteellisen uskottavan asukokonaisuuden. Piti käyttää kyllä blondin logiikkaa, nimittäin esim. ratsastussaappaiden virkaa hoiti kirpparilta eurolla ostetut Pertti Palmrothin vintagesaappaat. Ihmeellisen uskottavat ne olivat. Tallilla kuhisi suuri lauma ala-aste ikäisiä pikku-tyttöjä, ja koin oloni aika mummoksi. Onneksi sentään ratsastajat tunnilla olivat n. 14-16 vuotiaita. Sain ratsuksi Hornet nimisen suuren orin, joka oli aivan samanlainen kuin Peppi-Pitkätossun hevonen. Hornet oli kyllä mukava polle, mutta aika laiska. Kun pääsin lopulta sen selkään ja liikkeelle, jännityskin kaikkosi. Onneksi opettaja oli todella mukava, ja ymmärsi että olin vähän pihalla kaikesta. Tunti sujui yllättävän hyvin, ja tallin omistaja rupesi heti houkuttelemaan varaamaan uutta tuntia. Saa nähdä, lupasin itselleni ainakin että voisin ruveta harkitsemaan ratsastamassa käyntiä kerran kuussa.
