IRC-Galleria

Tupakalla ulkona.
Janne: Jos se maksais mulle 100e niin mä olisin onnellinen ku tornado telttailualueella.
Jaakko: Mä ainakin rieuhuisin ku tornado siellä telttailualueella.
Purri: En mä oo mammutti, mä oon opossumi!!!
Jaakko: No sen oot ihan näkönenkin...

---

Kundit pelaa stressiä.
Purri: Ei oo häpee olla nopee.
Heikki: Joo ei, mä oon Lännen nopein!
Janne: Paskan vitut oot, sä oot Hämeen hitain!

Että sellasta sitten. Siitä se ajatus sitte lähti. Ettei nyt vaan sattuis mitään... Mut siis mikäs siinä jos tykkää, ei se väärin oo.
Jestas.

Purri kuitettaa.

Pojat on poikia ne lupaa muttei palaa.

P.S. Porrrrrrkkanaa!

Sanoit minulle tänään:
"Muista että oot hirveen rakas kaikille... Vaikkei ne sulle sitä sano."
Puhuttiin paljon muutakin. Heitettiin läppää, jauhettiin paskaa... Parhaiten keskustelustamme jäi kuitenkin mieleeni tuo lause.
Sanoin, että minulle olet varsinkin rakas. Vastasit siihen: "Ihanaa, nyt oon valmis kuolemaan ku oot sanonu ton."
Aloin miettimään tarkemmin keskusteluamme. Emme ole tunteneet kauaa, mutta silti sinusta on tullut mielettömän tärkeä ja todella rakas. Autat, kun tarvitsen apua. Kuuntelet, kun tarvitsen kuuntelijaa.
Tiedä, että olen aina täällä kun tarvitset minua.
Tiedä, että olet minulle tärkeä ja ihana ihminen. J<3

Tulin miettineeksi myös, että kuinka hyvin ihmiset, jotka ovat minulle tärkeitä ja rakkaita nykyään ja edelleen, tietävät sen? Olenko ilmaissut sen tarpeeksi selkeästi niin, että he todella tajuavat, kuinka paljon heidän ystävyytensä minulle merkitsee?
Tuskin.
Silti tahtoisin ihmisten tietävän. Tahtoisin heidän tietävän, kuinka paljon heitä rakastan. Harmi vain, että se on mahdotonta. En pysty sitä heille kertomaan. Miksi?
Koska sanat eivät riitä kertomaan kaikkea...
Muistakaa; rakastan teitä. En ole unohtanut...

---

Purri kuittaa....

En haluaisi enää menettää ketään...

Hän kävelee öisiä katuja pitkin muistellen menneitä aikoja. Tulevaisuus toi tullessaan paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa.
Taas kerran unelmat särkyivät kylmään asfalttiin. Nyt hän kulkee yksin pitkin öisiä katuja.
Hän kävelee, jotta unohtaisi tuskan. Hän kävelee, jotta voisi palata takaisin, kun muistot eivät enää satuttaisi niin kovasti. Silloin... Silloin kaikki olisi helpompaa.
Kerran hänkin oli ollut onnellinen. Kerran hänelläkin oli ollut unelmansa.
Maailma ei koskaan ole meille mieleinen. Kohtalo jakaa meille tietyt kortit, ja ne pitää yrittää pelata niin kuin parhaaksi näkee. Kohtaloon ei voi vaikuttaa. Kaikki on tuurista ja omista valinnoista aina kiinni. Asiat pitää ottaa sellaisina kuin ne tulevat, vaikka se tekisikin kipeää.
Silti maailmassa on paljon arvoja, joiden puolesta kannattaa taistella. Ystävyys, perhe... Jopa rakkaus.
Hän tiesi tuon. Tiesi myös, että joissain tapauksissa aika parantaa haavat.
Hän tiesi, että jonain aamuna tulisi nousemaan vuoteestaan tuntematta kaikkea tätä kipua ja tuskaa. Tuskaa, joka repi ja raastoi häntä sisältä päin.
Se tieto auttoi häntä jaksamaan seuraavaan päivään. Hän ei luovuttaisi, vaan jatkaisi taisteluaan.
Hän nosti katseensa ja katsoi suoraan horisonttiin. Kuun kirkas ja kylmä valo valaisi korkean kirkontornin.
Hän kääntyi, lähti kävelemään takaisin. Hän hymyili.
Jossain kauempana soivat kirkonkellot.

---

Purri kuittaa.

Monta sataa sattumaa ihmislapsen onneen tarvitaan...

Ihan täyttä hullunmyllyä koko päivä.
Äikän ja enkun tunneilla ei ollu maikkaa, tuntu vähän turhalta olla siellä. Lukio -.- Olinpas taas tyhmä =D

Yritin tänään päästä eroon lukuisista sivupersoonistani. Ai että onnistuinko? Älä edes kysy! Yritys hyvä 10, onnistuminen hylsy. Ei ne nähtävästi haluu jättää mua yksin, en tajua. No, toivottavasti niillä on hauskaa mun pääni sisällä. Hulluja ovat jos siihen pystyvät! Ne pistää mut tekee ja sanoo kaikkee päätöntä, kuinkakohan kauan mäkään enää pysyn hengis niiden takia? =D Jaa-a, paha mennä sanomaan. No, kyllä niiden kanssa toimeen tulee. Joskus, ehkä, hyvällä tuurilla.

Olen varmasti kertonut ystävästämme Jäbästä? Hän siis on perhosentoukka ja asuu täällä Asikkalassa pusikossa. Tai oikeastaan asui, hän hävisi yhtäkkiä yhdessä vaiheessa. Noh, nyt saimme kämppikseni Heidin kanssa tietää minne hän meni.
Jäbä lähti Hollywoodiin. Kyllä, Hollywoodiin.
Katsoimme Heidin kanssa Kaunotarta ja Kulkuria, ja asia selvisi. Siellähän Jäbä huiteli. No, toivottavasti tulee loistokas ura ystävällemme =)

---

Purrii kuittailee...

Äidin pikkupojat muuttuu kamikaze-nuoriks, pilvilinnast vapaalla ku halinallet huoris.

Yksinäisyys.
Asia, jota pelkään yli kaiken. En tiedä mitään pahempaa kuin se, että jäisin yksin. En tarkoita lyhyitä hetkiä kotona yksin ollessa, tai jos lähden yksin käymään jossakin.

Tarkoitan sitä, että jäisi kokonaan yksin. Riitaantuisi kavereiden kanssa, perheenjäsenten... Kaikkien itselleen läheisten, rakkaiden ihmisten kanssa.
Tai unohtaminen. Jos kaikki unohtaisi. Unohdus satuttaa, niinkuin Harhakuvitelma osuvasti sanoo.

En tiedä mistä johtuu, että pelkään yksinäisyyttä niin paljon. Ehkä siksi, että olen tottunut muiden ihmisten läsnäoloon, enkä halua muutenkaan olla paljon yksin.

Ihminen on kuitenkin loppupeleissä laumaeläin. Kukaan ei jaksa jatkaa matkaa yksin. Jos on elettävä joka päivä ilman muita, ei jaksa. En ainakaan usko, että jaksaisi. Koskaan ei olisi ketään, joka kuuntelisi. Ei ketään, joka lohduttaisi.
Ei ketään, joka välittäisi.

Onneksi on ystävät. Itselläni on hyviä ystäviä, parempia joita en voisi toivoa. Luotan siihen, että ystäväni eivät jätä yksin, hylkää, jätä, unohda.
Kiitos teille <3 Ilman teitä en olisi mitään. Rakastan teitä <3 Toivon, että pystyn olemaan teillä yhtä hyvä ystävä kuin olette minulle olleet, ja voitte olla varmoja, etten koskaan unohda.
Te joilla on joku jota rakastaa: pitäkää siitä kiinni sillä yksinäisyys satuttaa...

---

Purri kuittaa.

Huomaan etten näe sua vieläkään vierelläni, lähelläni, sydämeni ei tunne sydäntäsi...

Tyttö istui rannalla. Ajatukset harhailevat kummallisesti, sen hän oli jo todennut.

Tyttö katsoi ympärilleen. Mitä hän näki? Ihmisiä, jotka juoksivat toistensa kanssa kilpaa? Ihmisiä, jotka nauttivat elämästään ja toivoivat, että tämä päivä jatkuu ikuisesti?

Ei. Ei mitään näistä.

Hän näki aution hiekkarannan. Rannan ainoat asukit olivat sorsat pesueineen, minne lie olivat matkalla. Hän näki meren, aavan meren, ja sen pintaa rikkoi aallokko.

Vaikka tyttö oli yksin, hänen oli hyvä olla.

Hän istui rannalla, kauan, katsoen kauas horisonttiin, niin kauas kuin katse suinkin vain kantoi. Auringon laskettua melkein kokonaan, tyttö aisti jonkun toisen läsnäolon ja kääntyi katsomaan.
Hän näki siluetin, mutta tunnisti sen. Tuota hahmoa tyttö ei ikinä voisi unohtaa. Tyttö hymyili, nousi ja jäi odottamaan poikaa luokseen.

Tyttö ajatteli:
"Ole siinä, älä liiku. Pidä etäisyys, nyt on hyvä. Huomenna kaikki saattaa olla toisin, huomenna saatat olla liian lähellä. Vaikka nyt seison tässä, huomenna saatan joutua juoksemaan karkuun. En sinua, en muita. Juoksen pakoon itseäni, muistojani, jotka satuttavat."

---

Että tämmöstä taas tänään. Purrriiii kuittaa.


Joka päivä on yötä rakkaampi, joka aamu iltaa kauniimpi...

Koska minulla ei ole tekemistä ja olen kipeä, kerron teille eräästä uudesta ystävästäni Asikkalasta.
Tämä kaveri on erittäin pienikokoinen ja hiljainen. Hän majailee aivan lähellä solua, missä asun. Hän tupakoi passiivisesti, koska asuu tuhkakupin takana olevassa puskassa. Siinä ihmiset käyvät usein tupakalla, joten hän on olosuhteiden pakosta passiivinen tupakoitsija. Kutsumme häntä Jäbäksi.
Eräänä iltana kämppikseni Heidi ajatteli, että jättää hänelle jämät, mutta unohti asian. No, ei se suuri ongelma ollut, Heidi lupasi jättää jämät seuraavan kerran kun tulee tupakalle. Illalla sitten Heidin mennessä tupakalle Jäbää ei löytynytkään. Emme tiedä mihin hän hävisi, ehkä hän oli piiloutunut kotiinsa ja mennyt nukkumaan. Jos hän piiloutuu, häntä on erittäin vaikea löytää - ei siksi että pusikko olisi ollut suuri vaan siksi, että hän sulautuu erittäin näppärästi ympäristöönsä.
Näin Jäbän viimeksi eilen, tänään tulin kotiin. En ehtinyt aamulla jäädä etsimään häntä, mutta odotetaan ensi viikkoon.
Tämä Jäbä on aivan ihastuttava kaveri. Päivät pitkät hän vain roikkuu pää alaspäin pusikossaan.
Jäbä on, niin kuin jo kerroin, pieni ja hiljainen. Hän on myös vihreä, ja hänessä on mustia juovia.
Jäbä on perhosentoukka.

---

Purri kuittaa.

Täälläkö ne peurat ja antiloopit vaeltaa?

Joo, mä päätin et mä lähden Norjaan.
En mä tiedä mitä mä siellä teen.
Vaellan, kalastan turskaa.
Tosin mä en pidä kalasta.
No, ehkä mä totun siihen.
Tai en mä tiedä.
Mä päätän sen sit ku oon siellä.
Mitä turhaan tehä mitään suunnitelmia.

Marzu ja Ira, te ootte jo lähdössä mun beesiin.
Ja joku Santtu, Ira pidä sä huoli sitten siitä ku mä en sitä tunne =D

Lähteekö muita beesii?