IRC-Galleria

neljän pisteen viikonloppu.Sunnuntai 15.01.2006 21:56

lauantai 14. tammikuuta

aamulla oli lähtö 7:oo tanskun tuvalta. kaikki muut tuntui olevan väsyksissä paitsi mä. meno matka oikeestaan meni muiden nukkuessa, mut mullaki meni aika hyvin, ku tekstasin jennin kans. <: <3 kyyjärvelle pysähdyttiin arin tilaamalle ihanalle aamupalalle.

kun saarijärvelle päästiin käytiin viemäs kamat meidän saarijärven vakiopaikoille, eli hallissa sijaitsevan elokuvateatterin ylimmille penkeille. :D lenkki meni mun vetämän afrotassin parissa, mikä osoittautui hyvin tehokkaaksi.

ensimmäisenä oli kevyesti vastassa lounaan ykkönen, eli euran raiku. eei se peli nyt niin huonosti mennykkään mitä alunperin aavisteltiin, koska saimme EuRalta jopa yhden erän. mua itteä ärsyttää meidän toisen erä töpeksely, koska peli olis ollu aivan voitettavissa. mutta hyvä näin.

toisen pelin vastustajat osoittautuivat cheeppareiksi. :D jonnalla ja mulla oli hauskaa erään nimeltä mainitsemattoman vastapuolen pelaajan seuraamisessa. no. vietiin peli 2-0. <:

kolmas peli vietiin myös 2-0. siinä pelissä mulla oli hyvät selitykset.. tai no. jätetäänpä kertomatta. :D

kotia päästiin lähtemään hyvissä ajoin. eisa tuli suoraan meille. saunottiin. ihanaa. reetta ja marikaki tuli meille. katteltiin leffoja ja laulettiin karaokea. mun ja elisan pääesitys oli älä jätä minua. mikä meni varsin loistavasti. oltiinhan me harjoteltu se jo valmiiks saarijärvellä. :D


sunnuntai 15. tammikuuta

aamulla menin rajalle naisten peliin. jäin sille tielle, eli liikkarille koko päiväksi. oltiin ellun kans puntilla ja kuntopalloa heittelemäs ja sen jälkeen mentiin miesten peliä kattoon. en muistanukkaa et se on noin hauskaa. :D bongailla lenttismiehiä. <;
mikähän siinäki on.. aina torstaina ku tulee harkoista nii rupee itkettään. vaikka olis menny kuinka loistavasti ja koko päivä olis ollu tosi hieno. sitte ku illalla tulee harkoista ja ajattelee jotain ihan pientäki negatiivista asiaa niin nousee pala kurkkuun. ehkä viikko on siinä vaihees, että on jotenki niin väsyny, että pieniki asia rupee itkettämään. esimerkiks tänään. tuli autossa vaan mieleen, ettei olla jennin kans juteltu hetkeen oikeen kunnolla. hyvä ettei kyyneleet tullu. sit yleensä se on joku et perjantaina on joku sanakoe ja siihenki pitäis jaksaa vielä panostaa niin ei siinä oo itku kaukana. no. ehkä oon itkuihminen mutta enpäs itselleni mitään voi. <:

maailman hämärintä. O.oKeskiviikko 11.01.2006 22:22

on tää lentopallo sitten niin hämärää touhua. tai ainaski valmentaminen. ei oo kyl toista..

hah. mun superpaappiska varastettiin. /: mut se sitte kyllä löyty 20minuutin päästä. :D mistäs muualtakaan ku seinäjoen linja-autoasemalta. :D onneks. ei olis ollu kiva luopua. s: hullua.

hei me ollaan päästy jennin kans yks numeroisiin. ENÄÄN 9 PÄIVÄÄ!! <33 vähä ihanaa. jenniä vaan on ruvennu jo pikkasen jänskättään. <; no ee. kyl muaki viimestään 9 päivän päästä. <: "mitä jos oonki ihan tyhmä?" hii! kauheeta. <:

oltiin koulusta tänään pulkkamäessä. whaha. siis liikkatunnilla. oli aikas kivaa. :D mutta märkää. s: mutta ei takerruta pikku seikkoihin. <: huomenna sitte liikunnas afrotanssia. ja sillon hönäillään. <; pitää varmaan laittaa foliot yöksi päähän niin saan asianmukaisen varustuksen aamun tunnille. <:

tänään ROTissa saatin viime jakson toristukset. <: millan todistus näytti tältä:

ruotsi, B1 9
saksa, A2 9
matematiikka, lyhyt 6
fysiikka 7
uskonto 8

ihan semmonen hyvä, jos ei lasketa matikan 6. :D mutta en ookkaa siinä hyvä niin se selittänee.. en oo kyl ruottiskaa hyvä, mut se ope on hämärä. :D

vitsi. vähä mun ens kouluviikko on onneks lyhyt. ^^

sitä odotellessa.

putki.. ei kun johtoaivot.Maanantai 09.01.2006 22:37

se on muuten sitte varma että mun ja reetan välillä menee joku johto. on nimittäin sen verran useesti viimepäivinä tullu nuota yhteisiä väläytyksiä ja kuin yhdestä suusta. oolemme kutsuneet itseämme putkiaivoiksi, mutta kun rupesin sitä oikein miettimään, niin vain jätkillä on putkiaivoja, joten meillä täytyy olla johtoaivot.

nyt täytyy kyllä (anteeksi vain nurmolaaset) vähän haukkua kotikuntaanne. mikä ihmeen idea nurmon liikkarille mentävis liikennevaloos on? sisko kysyi tätä samaa isseeltä ja issee vastas kyl akas hyvin. "tämon niin sanotusti tällääne nurmoolaainen liikennejärjestelmä. siks tää kusoo".

tänään historian tunnilla vallan säikährin, ku huomasin itteni miettivän, että kyseinen aine on mielenkiintosta. no. se oli vasta johdantotunti, notta kyl siihen vielä kerkiää kyllästymähän. mikä on sinänsä harmillista.

missähän se jenni luuraa ku ei siitoo kuulunu moneen päivään mitänä. meinaa täs vähä ikävä tyttöä tulla. /: <3

nyt. kertokaas. tiedättekö tän ihanenpaa tunnetta. tuut harkoista hyvällä fiiliksellä kotiin. menet heti lämpimään suihkuun. suihkusta tultua laitat löysimmät housut ja pehmeimmät sukat jalkaan. vedät yöppäripaidan päälle ja siihen päälle fliissihupparin. laitat vielä niiden pehmeiden sukkien päälle untuvatossut ja lähdet kohti keittiötä. laitat teeveden kiehumaan ja leivät paahtimeen. kaadat teetä unikkomukiin. otat leivät ja teen, menet sohvalle lötköttämään. voiko olla sen pehmeämpää, lämpimämpää ja kevyempää oloa? ei mun mielestä. siitä tykkään. <3

ja spv on paras.Sunnuntai 08.01.2006 22:46

on sen vaan. eilen 6-1 voitto NST:stä ja tänään 10-1 voitto OLS:sta. ja tunnelma katossa.
tuos lindan kans puhuttiin kuinka se pete on vaan niin ihana <; mut on se. ei sille voi mitään. :D

eilen oli likat kivaa pitkästä aikaa. reetta idiotic ja marika maee on kivoja. <3 tuli valvottua taas sen verran et tänään pitää mennä ajoos nukkumahan nottei huomenna tuu noutaja. <:

ja saltsalle happee bööthei.

nii. ja toivottavasti kaitsu tuo mulle paljo tuliaisia laivalta. <;

huomenna alkaa kokonainen kouluviikko.. mitä ne on? toivottavasti ei kauheita. turha toivo. no tämä viikko pitääs kestää sit saa parina seuraavana viikkona perjantaista vähä passausta littoisten ja rovaniemen reissujen takia. <:

kuka tampio...Lauantai 07.01.2006 17:49

...ottaa just uunista tulleen kakkuvuoan pajain käsin? -no milla tampio tietty!

13 päivää! <3Lauantai 07.01.2006 16:39

kyllä se aika vaan menee nopeesti. kohta ollaan enää yksi nuomeroisissa päivissä. hetki sitten littoisiin ja ennen kaikkea jenniin oli yli 20 päivää. no reenatessa aika menee nopeesti. <:

hei tänään on kivaa! spv kohtaa olssin ja team dingdong (=reetta ja milla) on tietysti menossa kannustamaan spv:tä (toivottavasti) voittoon. sieltä sitte reetalle viettään iltaa, toivottavasti voittojuhlia. <; pitkästä aikaa reetalle yöksi. ja vielä enemmän pitkastä aikaa menossa reetalle yöksi ja olla TOIVOTTAVASTI heräämättä krapulassa. ;D

myt pitää mennä tekemään tolle transistorille kakkua ku taitaa pikkusisko täyttää 14 huomenna. <:

motivaatio.Perjantai 06.01.2006 22:42

nyt on hei motivaatio korkeella! ainakin lenttiksen suhteen. hyvin menee jeejee. torstain harkoissa ansa sanoi millalle: "milla sä oot tänää liekeis". :D kiitoos. toivottavasti olisin useemminki. <:

tänään oltiin elisan ja ansan kans kattomas keski-lännen aluepoiken harkkapeliä, mutta kattominen meni enemmän jutteluks. ja hyvät juttelu oliki. <3

siitä sitten levi riparin tapaamiseen. hoh kun oli tylsää...
niin paitsi. H6 LEIRIN PAPPI ON TARJA! jjjeeeeeee! <::

14pvä jenniin. <3

hyvät ihmiset...Torstai 05.01.2006 19:50

..älkää juoka limsaa samalla kun ruokailette, koska silloin ette jaksa syödä niin paljoa.

LOMA! :DTorstai 05.01.2006 19:26

viimenen vapaa viikonloppu (ja vielä pidennetty sellanen) pitkään aikaan alkamassa. mitähän sitä keksis? <; kukaan ei varmaan tiedä. <;

no. joka tapauksessa kouluelämästä on taas saatu muistutus ja nyt on aika sulatella ennen kun jatkuu. tänään kuulutettiin että "viikonloppu aikaa miettiä aikooko osallistua koulun hallituksen vaaleihin". iiks. nyt se sitte pitäis päättää. toisaalta joo taisaalta ei. okei mä meen! no en oo menos! hmm..?

kävin ostamas taas paidan. MIKÄ MUN ONGELMA NIINKU ON? :D no joo. lohduttelen ittäni sanomalla, että mielummiin vaatteisiin ku hyväskään. mut nyt saa kyllä luvan tulla vähän taukoa! <:

nyt syömään. tacoja. mm.. mikäs sen ihanampaa.

15pvä. <33